Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 29.08.2023/Pykälä 98


 

Opiskeluhuollon kunnallinen ohjausryhmä lv. 2023-2025 / kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan ja varaedustajan nimeäminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 29.08.2023 § 98  

334/12.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Opetuspäällikkö Tarja Suhonen

 

Oppilas- ja opiskeluhuoltolain 14 §:n mukaisesti Ylöjärvellä on toiminut opiskeluhuollon kunnallinen ohjausryhmä 1.8.2014 alkaen. Ryhmän tehtävänä on vastata oppilas- ja opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana vähintään neljä kertaa.

 

Ryhmässä puheenjohtajana toimii opetuspäällikkö. Lisäksi ryhmässä on edustaja kasvatus- ja opetuslautakunnasta, nuorisopalveluista, varhaiskasvatuksesta, perusopetuksen rehtoreista, huoltajista, perusopetuksen oppilaista sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen opiskeluhuollosta. Kasvatus- ja opetuslautakunta nimeää lautakunnan jäsenen tähän ryhmään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

 

Seuraava kaksivuotiskausi koskee lukuvuosia 2023-2024 ja 2024-2025, johon tulee nimetä kasvatus- ja opetuslautakunnan edustaja ja varaedustaja.

 

Lisätiedot  Tarja Suhonen, p. 050 342 2602, tarja.suhonen@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää nimetä opiskeluhuollon kunnallisen ohjausryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan ja varaedustajan lukuvuosille 2023-2025.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Pauliina Suvanto esitti, että Sami Rantanen nimetään opiskeluhuollon kunnallisen ohjausryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan tehtävään. Lisäksi Minna Koskinen ja Joonas Salminen ilmoittivat halukkuutensa kyseiseen tehtävään.

 

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja esitti, että opiskeluhuollon kunnallisen ohjausryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajan valinta suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä ja ääntenlaskijoina toimivat Nina Alanen ja Antti Järvensivu. Puheenjohtaja totesi, että vaalissa valituksi tulee eniten ääniä saanut ehdokas ja jokaisella jäsenellä oli käytettävissään yksi ääni. Edelleen puheenjohtaja ehdotti, että vaalilippuun kirjoitetaan ehdokkaan nimi ja vaalilippu taitetaan kahtia siten, ettei sen sisältö ole näkyvissä ja tuodaan nimenhuutojärjestyksessä vaaliuurnaan. Edellä selostettu puheenjohtajan vaalimenettelyä koskeva ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tämän jälkeen ryhdyttiin varsinaiseen vaalimenettelyyn.

 

Ääntenlaskijoiden tehtävänä oli jakaa jäsenille kullekin yksi vaalilippu, minkä jälkeen vaaliliput käytiin tuomassa nimenhuutojärjestyksessä vaaliuurnaan.

 

Suoritetussa suljetussa lippuäänestyksessä ehdokkaille annettiin 11 ääntä seuraavasti: Minna Koskinen 3 ääntä, Sami Rantanen 4 ääntä ja Joonas Salminen 4 ääntä. Hylättyjä ääniä oli 0.

 

Puheenjohtaja totesi, että Rantasen ja Salmisen äänten mentyä tasan on valinta ratkaistava arvalla. Tyhjään vaaliuurnaan tiputettiin kaksi lippua, joista toisessa oli Sami Rantasen nimi ja toisessa Joonas Salmisen nimi. Arvonta suoritettiin ja puheenjohtaja totesi, että uurnasta nostetussa lipussa on Sami Rantasen nimi.

 

Antti Järvensivu ilmoitti halukkuutensa varaedustajaksi. Muita esityksiä ei tullut. Kasvatus- ja opetuslautakunta totesi, että vaali on yksimielinen varaedustajan valinnan osalta.

 

Puheenjohtaja totesi, että kasvatus- ja opetuslautakunta päätti nimetä opiskeluhuollon kunnallisen ohjausryhmän kasvatus- ja opetuslautakunnan edustajaksi Sami Rantasen ja yksimielisesti nimetä varaedustajaksi Antti Järvensivun lukuvuosiksi 2023-2025.