Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 256


 

Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen

 

Kaupunginhallitus 28.08.2023 § 256  

602/00.00.01/2021  

 

 

 Kaupunginvaltuusto on 12.6.2023 § 59 asettanut tilapäisen valiokunnan valmistelemaan kaupunginhallituksen mahdollista erottamista. Päätöksen taustalla on 27 valtuutetun ja 3 varavaltuutetun allekirjoittama aloite kaupunginhallituksen erottamiseksi epäluottamuksen perusteella. Kannatuksensa aloitteelle on edellisten lisäksi sähköpostitse ilmaissut 2 valtuutettua ja 5 varavaltuutettua.

 

 Kuntalain 93 §:n mukaisesti tilapäinen valiokunta tekee asiasta suoraan ehdotuksensa valtuustolle.

 

 Mikäli valtuusto päättää kaupunginhallituksen erottamisesta kuntalain 34 §:n perusteella, käsitellään kaupunginhallituksen vaali jäljellä olevaksi toimikaudeksi samassa kokouksessa.

 

 Mikäli valtuusto päättää, että kaupunginhallitusta ei eroteta, tämä asia raukeaa.

 

 Kuntalaki

 

 71 § Yleinen vaalikelpoisuus

 

 Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;

 

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 

3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

 72 § Vaalikelpoisuus valtuustoon

 

 Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

 

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

 

3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

 

 4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

 Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

 73 § Vaalikelpoisuus kunnanhallitukseen

 

 Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

 

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

 Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

 Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

 Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

 

 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta

 

 4 a § Julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpano

 

 Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

 Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.

 -----

 

 Ylöjärven kaupungin hallintosääntö

 

 86 § Kaupunginhallituksen kokoonpano ja esittely

 

 Kaupunginhallituksessa on yksitoista jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Jäsenten keskuudesta kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 ----

 

 Tilapäinen valiokunta on kokouksessaan 17.8.2023 § 18 päättänyt muun ohella todeta, että tilapäisen valiokunnan päätösehdotus kaupunginvaltuustolle kaupunginhallituksen erottamista koskevassa asiassa päätetään tilapäisen valiokunnan kokouksessa 29.8.2023. Mikäli kaupunginvaltuusto päättää kokouksessaan 11.9.2023 erottaa kaupunginhallituksen, tulee valtuuston valita uudet jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kaupunginhallitukseen kuluvan valtuustokauden loppuun saakka.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, edellyttäen että kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 11.9.2023 päättänyt erottaa kaupunginhallituksen, seuraavaa:

1. Kaupunginvaltuusto päättää valita kaupunginhallitukseen 11 varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaiset varajäsenet kuluvan valtuustokauden loppuun saakka.

2. Kaupunginvaltuusto päättää valita kohdassa 1. valittujen jäsenten keskuudesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

3. Kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.