Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 77


 

Uplakers ry:n avustushakemus jäävuorokuluihin

 

Hyvinvointilautakunta 13.06.2023 § 77  

270/02.05.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

 Uplakers ry:n kirje hyvinvointilautakunnalle 5.5.2023:

 

”Uplakers ry (jääkiekkojaosto ja taitoluistelujaosto) hakee hyvinvointilautakunnalta taloudellista tukea radikaalisti kasvaneisiin jäävuorokuluihin.

 

Kunnan yksi tärkeimpiä tehtäviä on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä.

Hyvät harrastusmahdollisuudet on mainittu myös Ylöjärven kaupungin strategiassa sivistys- ja hyvinvointiroolin strategiakärkenä. Uplakers ry on Ylöjärvellä merkittävä toimija ja liikuttaa yhteensä n. 530 harrastajaa – suurin osa heistä lapsia ja nuoria. Lisäksi seura järjestää esimerkiksi luistelun lyhytkursseja aikuisille hyvinvoinnin tueksi.

 

Seuralla on Ylöjärvellä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa iso merkitys.

Suomen Taitoluisteluliitto palkitsi juuri Uplakers Taitoluistelun vuoden taitoluisteluseurana, yhtenä perusteluna vastuullisuus. Seurassa tehdään laadukasta työtä etenkin lasten ja nuorten liikunnan eteen. Ylöjärven jäähallissa liikutaan seurassamme jääurheilun parissa niin harrastetasolla kuin SM-tasolla.

 

Jäähalliyhtiö on nostanut jäävuorojen hintoja 1.4.2023 lähtien radikaalisti ja tämä tulee suoraan harrastajien maksettavaksi. Hinnannousu on niin suuri, että se tulee väistämättä vaikuttamaan harrastajien määrään merkittävästi. Jo vuoden vaihteessa 2022-2023 jäähalliyhtiö lisäsi vuoromaksuihinsa energialisän n. 20%. Seura joutui jo silloin tekemään hinnankorotuksia harrastajahintoihin ja kiristämään talouttaan selviytyäkseen keväästä. Osa perheistä ei tule

selviytymään kohonneista kuukausimaksuista ja koko seuran toiminnan jatkuvuus on vaarassa.

Jo kevään aikana harrastajaperheiden maksuvaikeudet ovat lisääntyneet. Olemme huolissamme harrastajamäärän radikaalista vähenemisestä. Seuramme on myös työnantaja jo kolmelle päätoimiselle työntekijälle.

 

Jäävuorojen hintojen nousu vaikuttaa siis hyvin laaja-alaisesti ylöjärveläisiin harrastajiin ja seuran toimintaan. Ylöjärven kaupungin tulee reagoida tähän tilanteeseen, joka on seurallemme ja harrastajillemme kestämätön.

 

Jäähinnan korotus tarkoittaa n. 25% korotusta jäälaskuun kuukausitasolla.

 

TAITOLUISTELU:

vuositasolla yli 35 000€ korotusta jäänhintaan -> korotus siirtyy suoraan harrastajille maksettavaksi

  • yksittäisen harrastajan kuukausimaksu nousee yli 13%
  • jääkulu on taitoluistelun kokonaisbudjetista n. 35%
  • jääkulu on vuodessa n. 150 000-160 000€

 

JÄÄKIEKKO:

vuositasolla yli 38 000€ korotusta jäänhintaan -> korotus siirtyy suoraan harrastajille maksettavaksi

  • yksittäisen harrastajan kuukausimaksu nousee yli 13%
  • jääkulu kohdistuu jääkiekossa suoraan joukkueiden budjettiin
  • jääkulu on jääkiekon joukkueilla ja jaostolla yhteensä vuodessa lähemmäs 200 000€

 

Jääkulujen lisäksi joudumme hankkimaan harjoitustiloja jäähallin ulkopuolelta.

Jääharjoitusten yhteydessä on aina oheisharjoitus sekä jääkiekossa että taitoluistelussa.

Jäähallilla ei ole kunnon oheisharjoitteluun soveltuvia tiloja - liikuntasalien ja kuntosalien sekä urheilukenttien vuoromaksut tulevat siis vielä jääkustannusten päälle.

 

Liikuntapaikkamaksut Ylöjärvellä ovat epätasa-arvoiset. Verrattuna moneen muuhun lajiin, jääurheilun harrastaja joutuu maksamaan kohtuuttoman suuren summan liikuntapaikan käyttövuorosta muodostuvaa maksua. Verrattuna esimerkiksi yleisurheilukentän tai sisäliikuntasalien käyttövuoromaksuihin ero jäävuoromaksuihin on todella suuri.

 

Vertailun vuoksi Suomessa on myös kuntia, joissa alle 18-vuotiaat harrastajat eivät maksa liikuntapaikkojen käyttövuoromaksuja lainkaan (mm. Turku ja Heinola).

 

Odotamme nopeaa reagointia jääurheiluun kohdistuvien käyttövuoromaksujen suhteen.

 

Uplakers ry hakee Ylöjärven kaupungilta minimissään 200 000€ suuruista tukea joka kohdennetaan suoraan jäävuomaksuihin ja näin ollen pitää harrastajamaksut kohtuullisina.

 

Uplakers ry”

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää:

 

 1. merkitä tiedoksi Uplakers ry:n kirjeen;

 

 2. todeta, että hyvinvointilautakunnan vuoden 2023 talousarviossa ei ole määrärahoja ylimääräisiin seura-avustuksiin;

 

 3. ottaa liikuntapaikkojen käyttökustannuksien merkittävät muutokset huomioon vuoden 2024 talousarviovalmistelussa.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 --------