Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 243


 

Kaupunginhallituksen kokoukset ja seminaarit vuonna 2024

 

Kaupunginhallitus 21.08.2023 § 243  

336/00.01.02/2023  

 

Ylöjärven kaupungin hallintosääntö:

 

3 § Kokousaika ja -paikka

 

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

 

Toimielimen kokous voidaan pitää myös sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous).

 

4 § Kokouksen koollekutsuminen

 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista).

 

Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, viimeistään neljä päivää ennen kokousta.

 

Kokouskutsu voidaan toimittaa myös sähköisesti.

 

Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa(varsinainen kokous, sähköinen kokous, hybridikokous) kyseisen kokouksen osalta noudatetaan.

---

 

Koulujen talviloma- (viikko 9) ja syyslomaviikolla (viikko 42) ei ole kokouksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää    

1. pitää varsinaiset kokouksensa vuonna 2024 klo 15.00 alkaen seuraavasti:
15.1., 29.1., 12.2., 19.2., 11.3., 25.3., 15.4., 22.4., 13.5., 27.5., 17.6., 12.8., 26.8., 16.9., 30.9., 21.10., 28.10., 18.11., 25.11., 16.12.

Hallitusryhmät kokoontuvat ennen kokousta.    

2. että kokouskutsu kaupunginhallituksen kokouksiin toimitetaan kaupungin hallintosäännön määräysten mukaisesti. Esityslista julkaistaan kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.ylojarvi.fi,  

3. että kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjat asetetaan yleisesti nähtäville viipymättä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen Ylöjärven kaupungin yleisessä tietoverkossa (www.ylojarvi.fi) kuntalain 140:ssä säädetyllä tavalla,  

4. kokoontua talousarvioseminaariin 30.-31.5.2024. Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, seminaariin voi osallistua hänen henkilökohtainen varajäsenensä,  

5. kokoontua talousarvioseminaariin 3.10.2024. Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, seminaariin voi osallistua hänen henkilökohtainen varajäsenensä. Seminaariin kutsutaan lisäksi niiden valtuustoryhmien puheenjohtajat, joista ei ole jäsentä kaupunginhallituksessa. Puheenjohtajan estyneenä ollessa seminaariin voi osallistua ko. ryhmän varapuheenjohtaja ja  

6. lähettää kokouspäivänsä ja seminaarinsa tiedoksi myös kaupuginvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin.