Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 227


Takaussitoumus

 

Ylöjärven Vesi Oy:n lainan takaussitoumuksen hyväksyminen

 

Kaupunginhallitus 07.08.2023 § 227  

448/02.02.00/2022  

 

 

Valmistelija talousjohtaja Juha Liinavuori

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi lainatakauksen Ylöjärven Vesi Oy:lle miljoonan euron lainalle 13.2.2023. Yhtiö on kilpailuttanut lainan ja kaupunki tekee rahoittajana toimivan Kuntarahoituksen kanssa takaussitoumuksen. Rahoittajan edellyttämät takauspäätöksen sisältövaatimukset ovat yksityskohtaistuneet, eikä kaikkia uusia tarpeita osattu huomioida takauspäätöstä tehtäessä.

 

Takauspäätöksessä tulisi esimerkiksi mainita, että takaus kattaa luoton pääoman, korot ja muut kulut ja että takauspäätös on takauksensaajalle ehdoton. Tästä johtuen takaussitoumus tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Sinänsä takauksen luonne ei ole muuttunut aiemmasta.

 

Liite takaussitoumus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee liitteenä olevan takaussitoumksen tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.