Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 55



 

Tilinpäätös 2022

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 115 

 

Valmistelija talousjohtaja Juha Liinavuori

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätöslaskelmiin kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

 

Vuoden 2022 tilinpäätös on laadittu lainsäädännön ja kirjanpitolautakunnan kuntajaoston tekemän "yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta" mukaisesti.

 

Ylöjärven kaupungin tilikauden 2022 tulokseksi muodostuu -2 920 958,93 euroa ja tilikauden alijäämäksi 795 179,61 euroa.

 

 

Liite Tilinpäätös 2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. tehdä toimintakertomuksen sivulla 39 (Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä) oleva esitys tilikauden tuloksen käsittelystä kaupunginvaltuustolle,

2. allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi,

3. oikeuttaa talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja

4. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 24.05.2023 § 43 

 

 

Vastuunalainen tilintarkastaja Minna Ainasvuori BDO Audiator Oy:stä raportoi tarkastuslautakunnalle vuotta 2022 koskevista tilintarkastuksista ja luovuttaa ko. vuotta koskevan tilintarkastuskertomuksen.

 

Liitteet Tilinpäätös 2022

 Tilintarkastuskertomus 2022

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi vastuunalaisen tilintarkastajan raportoinnin ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022,

2. saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi,

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja

4. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin.
-----

Puheenjohtaja Riitta Koskinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.18. Varapuheenjohtaja Jouni Kaasalainen toimi kokouksen puheenjohtajana klo 18.18 alkaen.
-----

Vastuunalainen tilintarkastaja Minna Ainasvuori poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 18.27.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 55  

63/02.06.01/2023  

 

Liite  Tilinpäätös 2022

Tilintarkastuskertomus 2022

 

Tarkastuslautakunta

 

1. saattaa tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi,

 

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja

 

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin.