Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kehittämistoimikunta
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 31


 

Luottamushenkilöorganisaation päivitystyö

 

Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 35 

 

Ylöjärven kaupungin nykyisen rakenteen mukainen luottamushenkilöorganisaatio on toiminut kuluvan valtuustokauden ajan sillä muutoksella, että perusturvalautakunta ja sen alainen jaosto lakkasivat olemasta 1.1.2023 lukien. Kaupungin nykyinen luottamushenkilöorganisaatio kattaa kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, hyvinvointilautakunnan, kasvatus- ja opetuslautakunnan, kehittämistoimikunnan, keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan, teknisen lautakunnan ja ympäristölautakunnan. Lisäksi kaupungilla on kuusi neuvostoa, jotka ovat luonteeltaan vaikuttamistoimielimiä: Kuru-neuvosto, lapsi- ja nuorisoneuvosto, mielenterveysneuvosto, vammaisneuvosto, vanhusneuvosto ja Viljakkala-neuvosto. Kuntalain edellyttämiä neuvostoja ovat vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto.

 

Keskusteluissa on noussut esiin päätöksenteko-organisaation päivitystyön käynnistäminen. Päivitystyö voisi kattaa tulevan valtuuston valtuutettujen lukumäärän tarkastelun (nykyisin 51 valtuutettua, kuntalain edellyttämä vähimmäismäärä 43 valtuutettua) ja luottamushenkilöorganisaation myös muilta osin halutussa laajuudessa. Päivitystyön käynnistäminen tässä vaiheessa valtuustokautta antaa mahdollisuuden käyttää siihen asian edellyttämä aika ja saada työ lopputuloksineen valmiiksi hyvissä ajoin ennen seuraavia kuntavaaleja. Valtuuston koon osalta päätös tulee tehdä vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. käydä asiaa koskevan lähetekeskustelun,
2. käynnistää luottamushenkilöorganisaation päivitystyön selosteosan mukaisesti, 3. että päivitystyön ohjausryhmänä toimii kehittämistoimikunta ja
4. todeta, että päivitystyössä voidaan tarvittaessa käyttää ulkopuolista konsulttia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kehittämistoimikunta 20.02.2023 § 9 

 

 

Oheismateriaali Luottamushenkilöorganisaation päivitystyö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta käy pykälän oheismateriaalina olevan esityksen pohjalta lähetekeskustelun luottamushenkilöorganisaation päivitystyöhön liittyen muun muassa seuraavien asioiden osalta:

- päivitystyön lähtökohdat 
- päivitystyön osa-alueet
- aikataulu 
- osallistuminen
- muut lähetekeskustelussa esiin nousevat huomiot

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kehittämistoimikunta 27.03.2023 § 14 

 

 

  

Luottamushenkilöorganisaation päivitystyöprosessi on edennyt kehittämistoimikunnan edellisen kokouksen lähetekeskustelun pohjalta suunnitellun mukaisesti. Päivitystyön konsulttina toimii hallintotieteiden tohtori, vanhempi neuvonantaja Jenni Airaksinen, jota avustaa konsultti, hallintotieteiden maisteri Santeri Lajunen. Konsultti tulee esittäytymään ja pitämään katsauksensa päivitystyöprosessiin liittyen kehittämistoimikunnan kokouksen alkuun.

 

Valtuustolle suunnattava kysely on valmisteltu ja se on tämän pykälän oheismateriaalina. Kyselyyn voivat vastata valtuutetut ja jokaisen valtuustoryhmän 1. ja 2. varavaltuutettu. Kyselyn tuloksia hyödynnetään päivitystyön jatkovaiheissa.

 

Edelleen lähetekeskustelun pohjalta ehdotuksena on, että hyvinvointilautakunta laatii lausuntonsa neuvostojen määrän ja rakenteen sekä tehtäviä osalta kehittämistoimikunnalle siten, että lausunto on valmis kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä. Lautakunnan lausunnon tulee sisältää ehdotus kaupungin neuvostoista tulevan valtuustokauden alusta lukien. Lautakunta huolehtii lausuntonsa valmisteluun liittyvästä osallistamisesta ja vaikutustenarvioinnista ja voi hyödyntää työstönsä tukena päivitystyön konsultteja.

 

Luottamushenkilöorganisaation päivitystyö on aiheena elokuun valtuustoseminaarissa. Lisäksi esityksenä on, että valtuustolle järjestettäisiin toinen työpaja joulukuussa.

 

Oheismateriaali - Kysely valtuutetuille sekä valtuustoryhmien 1. ja 2. varavaltuutetuille

 - Aikataulukatsaus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta päättää

1. merkitä luottamushenkilöorganisaation päivitystyön tilannekatsauksen tiedoksi,

2. hyväksyä oheismateriaalina olevan kyselyn valtuutetuille sekä valtuustoryhmien 1. ja 2. varavaltuutetuille,

3. pyytää hyvinvointilautakunnalta lausunnon neuvostoja koskien selosteosan mukaisesti ja

4. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää pitää työpajan luottamushenkilöorganisaation päivitystyötä koskien valtuustosalissa torstaina 7.12.2023 klo 13-16. Työpajaan osallistuvat valtuutetut, kunkin valtuustoryhmän 1. ja 2. varavaltuutettu sekä kaupungin johtoryhmä.

 

Päätös Hyväksyttiin sillä esittelijän tekemällä lisäyksellä, että kohdan 2. oheismateriaalina olevaan kyselyyn tehdään käydyn keskustelun perusteella päivitykset.

 

 

Kehittämistoimikunta 29.05.2023 § 26 

 

 

Luottamushenkilöorganisaation päivitystyöhön liittyvä kysely on toteutettu kehittämistoimikunnan päätöksen 27.3.2023 § 14 mukaisesti valtuutetuille sekä valtuustoryhmien 1. ja 2. varavaltuutetuille. Kysely oli auki 30.3.-21.4.2023 ja siihen saapui 46 vastausta. Kyselyn tulokset esitellään kehittämistoimikunnan kokouksen yhteydessä ja ne pohjustavat osaltaan kaupunginvaltuuston elokuussa pidettävää työpajaa.

 

Oheismateriaali Luottamushenkilöorganisaation päivitystyö -kyselyn tulokset

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta päättää merkitä luottamushenkilöorganisaation päivitystyö -kyselyn tulokset tiedoksi ja käydä niihin liittyvän keskustelun. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kehittämistoimikunta 19.06.2023 § 31  

605/00.01.01/2021  

 

Luottamushenkilöorganisaation päivitystyöprosessin mukaisesti kesäkuun kehittämistoimikunnan kokouksessa käsitellään kaupunginvaltuuston elokuussa pidettävässä työpajassa käsiteltäviä teemoja ja painopisteitä. Työpaja on osa kaupunginvaltuuston 24.-25.8. pidettävää seminaaria. Työpajan suunnittelussa on huomioitu kaupunginvaltuustolle toteutetun kyselyn tulokset. Konsultti selostaa työpajan tarkempaa suunniteltua sisältöä kokouksen alussa.

 

Oheismateriaali Suunnitelma / kaupunginvaltuuston elokuun työpaja

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta päättää merkitä asian tiedoksi ja käydä asiaan liittyen keskustelun. 

 

Päätös Hyväksyttiin.