Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 191


 

Nuorisovaltuusto kaudelle 2023-2025

 

Nuorisovaltuusto 17.05.2023 § 42 

 

 

Nuorisovaltuustoon kaudelle 2023-2025 haki 49 nuorta. Kaikki hakijat kutsuttiin haastatteluun. Neljä nuorista ei tullut paikalla, joten lopullinen haastateltavien määrä oli 45. Haastattelut suoritettiin Ylöjärven kaupungintalolla 8.-9.5. Haastattelutyöryhmään kuuluivat nuvan edustajina Lassi Lehtonen, Vilja Pyykkö ja Nelli Siirilä. Lisäksi paikalla oli Kaupunginhallituksen edustajana Tomi Saaristo Leena Mankkisen ollessa estynyt. Paikalla olivat myös nuorisovaltuuston ohjaajat Tiina Salomäki ja Tiina Siren. Haastattelut suoritettiin parihaastatteluna, suuren hakijamäärän johdosta. Parille oli varattu aikaa 15 minuuttia. Parit oli muodostettu haastateltavien iän mukaan.

 

Haastattelutyöryhmä esittelee nuorisovaltuustolle ehdotuksena uuden nuorisovaltuuston kokoonpanosta. Nuorisovaltuusto tekee kaupunginhallitukselle esityksen, jossa on 15 varsinaista jäsentä ja 4 varalle valittua jäsentä.

 

Päätös Haastattelujen perusteella nuorisovaltuusto ehdottaa kaupunginhallitukselle alla olevaa kokoonpanoa nuorisovaltuuston kaudelle 2023-2025.

 Haukkala Hugo

 Harjula Sofia

 Hoppula Olivia

 Tuomas Hämäläinen

 Kelloniemi Helmi

 Lakkala Leevi

 Lammi Eveliina

 Lähteenmäki Miko

 Manninen Iida-Liisa

 Määttänen Nico

 Pekkola Emil

 Penttinen Salla

 Snellman Jenny

 Tikkakoski Konsta

 Viitanen Samu

 

 Varalla:

  1. Pohjamo Mimmi
  2. Ala-Jaskara Paavo
  3. Katila Isla
  4. Kalander Sini

 

 

Kaupunginhallitus 29.05.2023 § 191  

602/00.00.01/2021  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä nuorisovaltuuston ehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.