Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 45


 

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle

 

Ympäristölautakunta 22.02.2023 § 24 

 

 

 

Valmistelija ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen

 johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Selostus asiasta

Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojeluun jätettiin 01.06.2021 ilmoitus, että kiinteistöllä 980-461-3-70 (os. ------------------------) on varastoituna sähköpylväitä ja niitä on myös hyödynnetty kiinteistölle rakennetun terassin rakenteissa.

Terassi on rakennettu kesällä 2021.

Ylöjärven kaupungin rakennusvalvonta kävi paikalla syyskuussa 2021. Käynnin perusteella rakennusvalvonta ohjeisti suullisesti kiinteistön omistajia poistamaan kiinteistöllä olleet käytöstä poistetut sähköpylväät.

Kiinteistön toinen omistaja ---------------- ja ympäristötarkastaja Ida Rintala keskustelivat puhelimitse sähköpylväistä 10.11.2021. Keskustelussa kiinteistön omistaja on ilmoittanut, että kiinteistöllä varastoituna olleet käytöstä poistetut sähköpylväät poistetaan. Terassirakenteessa olevia pylväitä ei sen sijaan tultaisi poistamaan. Ympäristötarkastaja on keskustelussa tuonut esille, että tarvittaessa pylväiden poistamisesta lähetetään kehotus. Ympäristönsuojelu on samana päivänä toimittanut kiinteistön omistajalle sähköpostitse tiedotteen käytöstä poistettujen sähköpylväiden käyttörajoituksista.

Ympäristönsuojelu kehotti kiinteistön omistajia 27.1.2022 lähetetyllä kirjeellä poistamaan kiinteistöllä 980-461-3-70 säilytetyt ja terassirakenteessa olevat käytöstä poistetut sähköpylväät ja toimittamaan ne asianmukaiseen vastaanottopaikkaan viipymättä, kuitenkin viimeistään 31.5.2022 mennessä.

Kiinteistön omistajat ovat toimittaneet 6.6.2022 ympäristönsuojeluun sähköpostitse selvityksen, jossa he tuovat sähköpylväisiin liittyen esille seuraavaa:

Rakensimme kesämökkimme terassin kesällä 2021. Ylöjärven kaupungin rakennusvalvonnasta Raimo Syvänen kävi syyskuussa 2021 tontillamme tarkistamassa sekä terassin rakennelmat että pressun. Tässä yhteydessä kehotettiin poistamaan maassa olevat puhelinpylväät, mutta poistotapaa ei ohjeistettu. Pylväät nouti joulukuussa 2021 mieshenkilö, jonka henkilöllisyys ei jäänyt tietoomme. Koska maassa olleet pylväät poistettiin joulukuussa, emme voi tammikuussa tulleen kehotuksen mukaisesti toimittaa tositetta sähköpylväiden poistosta.

Syvänen tarkisti käynnillään terassin alarakenteissa olevien puhelinpylväiden sijoittelun. Liitteenä valokuvat, jotka osoittavat, että pylväät on asennettu useiden harkkojen päälle eivätkä ne ole missään kohden kontaktissa maahan. Näin korkean maavaran vuoksi emme liioin osanneet rakennusvaiheessa pitää pylväiden käyttöä kiellettynä eikä Syvänen tuolloin nähnyt asiassa erityistä ongelmaa. Koko työikänsä rakennusalalla olleet terassin rakennusmiehemme eivät liioin näistä rajoitteista tienneet.

Ylöjärven ympäristönsuojelu ja rakennusvalvonta tekivät kiinteistölle tarkastuksen 31.8.2022. Tarkastuksella havaittiin, että kiinteistölle rakennetun terassin kantavissa rakenteissa on käytetty käytöstä poistettuja sähköpylväitä. Ympäristönsuojelun 27.1.2022 toimittamaa kehotusta ei ollut noudatettu.

 

Lainsäädäntö

Sähkötolpat sisältävät CCA-kyllästettä, joka sisältää arseenia, kromia ja kuparia.

CCA-kyllästeellä käsitellyn puun käyttö on REACH-asetuksen mukaan lähtökohtaisesti kielletty. Asetuksen rajoitukset on annettu arseenin aiheuttamien terveys- ja ympäristövaarojen ehkäisemiseksi.

REACH-asetuksen (EY) N:o 1907/2006 XVII liitteessä (muutettu komission asetuksella (EY) N:o 552/2009) on lueteltu CCA-kyllästeellä käsitellyn puun sallitut käyttökohteet. Ammattirakentaja saa käyttää tällaista puuta tietyissä rakenteissa, joissa CCA-liuoksella a alakohdan mukaisesti käsitelty puu voidaan saattaa markkinoille ammattimaiseen ja teollisuuskäyttöön seuraavissa rakenteissa, jos puun rakenteen eheys on välttämätöntä ihmisen tai karjan turvallisuuden kannalta ja jos yleisön ihokosketus tällaisen puun kanssa on puun käyttöaikana epätodennäköistä: Näitä tiettyjä rakenteita ovat seuraavat:

-      kantavat puurakenteet julkisissa rakennuksissa ja maatalouteen liittyvissä rakennuksissa, toimistorakennuksissa ja teollisuustiloissa

-      sillat ja siltarakenteet

-      makean- tai murtoveden kanssa kosketuksiin joutuvat puiset rakenneosat, esim. laiturit ja sillat

-      meluaidat

-      lumivyörysuojat

-      maanteiden suoja-aidat ja -esteet

-      kuoritut havupuutolpat karja-aitauksissa

-      maan tukirakenteet

-      sähkönsiirto- ja televiestintäpylväät

-      maanalaisten raiteiden ratapölkyt

 

Asetuksen liitteen sisältämä luettelo on tyhjentävä eikä poikkeusta voida soveltaa muihin kuin luettelossa mainittuihin tapauksiin.

Edellä tarkoitettua käsiteltyä puuta ei saa käyttää:

-      asuinalueilla tai kotitalouksissa käytettävissä rakenteissa käyttötarkoituksesta riippumatta

-      käyttötarkoituksissa, joissa toistuva ihokosketus on mahdollinen

-      merivedessä

-      maatalouskäytössä, lukuun ottamatta edellä b alakohdassa tarkoitettuja kantavia puurakenteita ja karja-aitausten aidantolppia

-      käyttötarkoituksissa, joissa käsitelty puu voi joutua kosketuksiin ihmisten tai eläinten ravinnoksi tarkoitetun välituotteen tai valmiin tuotteen kanssa.

 

Asetuksen mukaan käsiteltyä puuta ei saa koskaan käyttää asuinalueilla tai kotitalouksissa käytettävissä rakenteissa. Tukesin ohjeistuksen Arseenilla käsitellyn puutavaran käyttörajoitusten soveltamisesta (2018) mukaan asuinalueeksi ymmärretään asuinrakennus ja sen välitön pihapiiri. Myös loma-asunto ja sen piha katsotaan kuuluvan asuinalueen käsitteeseen. Arseenia sisältävää puuta ei saa näin ollen käyttää myöskään pihapiiriin kuuluvissa perustuksissa eikä pengerrysten tukirakenteissa. Muut mahdolliset käyttökohteet asuinalueilla (kuten terassit) ovat poissuljettuja myös siksi, että niitä ei ole asetuksessa muutoinkaan mainittu sallittuina käyttökohteina. Sama koskee terassien perustuksia.

Jätelain (646/2011) 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut käytöstä tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Arseenikyllästeellä käsitelty puu on vaarallista jätettä ja sitä saa luovuttaa vain ympäristönsuojelulain (527/2014) tai jätelain mukaisen hyväksynnän saaneille vastaanottajille.

Jätelain (646/2011) 13 §:n 1 momentin mukaan jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. 13 §:n 2. momentin mukaan jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta.

Jätelain 126 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä jatkamasta tai toistamasta säännösten vastaista menettelyä tai määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa sekä määrätä 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta aiheutunut haitta.

Valvontaviranomaisen on jätelain 129 §:n mukaan tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, jätelain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään tai kielletään.

Jätelain valvontaviranomaiset (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset) valvovat käytöstä poistetun CCA-kyllästetyn puujätteen asianmukaista käsittelyä sekä merkintä- ja siirtoasiakirjavaatimuksia. CCA-kyllästetyn puun käyttöä valvoo ensisijaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Kiinteistön omistajien kuuleminen

31.8.2021 tehdyn tarkastuksen jälkeen kiinteistön omistajia kuultiin erillisellä 12.12.2021 lähetetyllä kuulemiskirjeellä mahdollisesta uhkasakon asettamisesta. Kiinteistön omistajille varattiin mahdollisuus tulla asiassa kuulluksi ja antaa selitys sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.

Kiinteistön omistajat toimittivat 11.1. 2022 seuraavan selvityksen:

Ylöjärven ympäristötoimelle oli tehty ilmoitus, että kesämökkimme terassirakenteissa oli käytetty käytöstä poistettuja puhelinpylväitä. Ylöjärven kaupunki vaatii nyt purkamaan 2021 rakennetun terassin.

Terassirakennus tehtiin kesällä 2021. Piha-alueen kaltevuuden vuoksi terassirakennelma vaati tukevan rakenteen ja tätä varten hankimme käytöstä poistettuja puhelinpylväitä. Tiedustellessamme puhelinyhtiöltä pylväiden saantimahdollisuutta niiden käyttökielto ei tullut tietoomme. Eri puhelinyhtiöiden pylväskasoja on edelleen Kurun ja koko Ylöjärven alueella kymmenissä eri paikoissa, myös pohjavesialueella. Pylväskasat ovat olleet maastossa vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä.

Terassi on rakennettu n. 40 - 90 cm:n korkuisten betonipylväiden varaan. Betonipylväiden päälle on asetettu puhelinpylväät, joiden päällä on terassilaudoitus. Puhelinpylväät on siis asetettu siten, ettei maakosketusta minkään pylvään kohdalla tapahdu. Koska terassin reunat kehystetään umpinaisella rakenteella ilman alustaan pääsymahdollisuutta, pylväät eivät voi olla kosketuksissa ihmisten eikä eläinten kanssa. Ylöjärven kaupungin tarkastajat ottivat rakennelmista valokuvia, joista tämä on todennettavissa.

Mikäli puhelinpylväät joudutaan poistamaan, pylväiden sahaus ja paloittelu sahanpuruineen ja sahauslastuineen tuottaa luontoon mahdollisesti suuremman ympäristöriskin, kuin niiden jättäminen korkeiden betonipylväiden päälle täysin umpinaiseen rakennelmaan. Pylväiden käyttö on kuitenkin sallittu maataloudessa kantaviin puurakenteisiin, siltoihin ja perustuksiin ja jopa vesistöön laiturin pohjaksi. Näillä perusteilla katsomme, että vaatimus terassin purkamisesta on kohtuutonta.

Mikäli terassin purkuvaatimus esittämistämme perusteista huolimatta pysyy voimassa lienee selvää, että kaupungin asukkaiden ja kesäasukkaiden yhdenvertaisen kohtelun vuoksi kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin kaikkien vastaavien puhelinpylväitä hyödyntäneiden rakennelmien purkuvaatimuksin.

Vetoamme vielä korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen KHO:20L3:102, jonka mukaisesti Natura 2000 -alueelle rakennetun retkeilypolun suoalueen pitkospuiden alus- ja telapuiksi hankittujen puhelinpylväiden käytöstä ei voitu arvioida aiheutuvan haittaa terveydelle tai ympäristölle. KHO toteaa vielä päätöksessään, ettei käytettyjä puhelinpylväitä voitu pitää jätteenä, eikä niiden käyttäminen vaatinut ympäristönsuojelulain mukaista lupaa.

Saatuaan unionin tuomioistuimelta vastauksen ennakkoratkaisupyyntöön korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja saattoi voimaan Lapin ympäristökeskuksen päätöksen. Tienpitäjä oli hankkinut kysymyksessä olevat käytöstä poistetut puhelinpylväät käytettäväksi pitkospuiden alus- ja telapuina. Pylväiden käyttämistä kysymyksessä olevaan tarkoitukseen oli siten pidettävä varmana eikä niiden käytöstä voitu arvioida aiheutuvan haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kun CCA-liuoksella käsitellyn puun käyttäminen nyt kysymyksessä olevaan tarkoitukseen oli REACH-asetuksen liitteen XVII nojalla sinänsä sallittua, ei tienpitäjällä ollut velvollisuutta poistaa CCA-liuoksella käsiteltyä puuta käytöstä. Tämän vuoksi alus- ja telapuina käytettyjä puhelinpylväitä ei voitu pitää jätteenä, eikä niiden käyttäminen vaatinut ympäristönsuojelulain mukaista lupaa.

Tähän KHO:n päätökseen perustuen Natura-alueelle pitkospuiden alle maakosketukseen sijoitetaan nykyäänkin kyllästettyjä puhelinpylväitä, kuten Suur-Keuruun ja Aamulehden lehtijutut osoittavat https://www.suurkeuruu,filelamanmeno/art-2000009036903.htm1.

Oikeuskäytännössä on Iisäksi todettu, että vaikka CCA-kyllästeet voivat olla haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle, CCA-kyllästettyjen puupylväiden uudelleenkäyttöä koskevien tutkimustulosten perusteella on pääteltävissä, että CCA-kyllästeiden liukeneminen maastossa on erittäin vähäistä muutaman käyttövuoden jälkeen. Näin ollen käytöstä poistettujen pylväiden uudelleenkäytön ympäristövaikutukset ovat erittäin vähäisiä (KH0 2015:54).

Kaiken edellä mainitun perusteella katsomme, että vaatimus terassin purkamisesta on kohtuuton.

Lisätiedot

ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen,
p. 040 1208901
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Oheismateriaali  Numeroimattomana oheismateriaalina

-      Kiinteistön omistajien 6.6.2022 antamat selvitys ja valokuvat

-      Tarkastusmuistio 31.8.2021

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa

Ylöjärven ympäristölautakunta päättää

1) Määrätä kiinteistön 980-461-3-70 omistajat poistamaan terassin rakenteissa olevat sähköpylväät 30.6.2023 mennessä (päävelvoite). Rakennetta purkaessa maaperä tulee suojata siten, ettei purkamisesta aiheudu maaperän tai ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Käytöstä poistetut sähköpylväät luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, joten materiaali tulee toimittaa vastaanottajalle, jolla on ympäristölupa kyseisen materiaalin vastaanottamiseen. Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelulle on lähetettävä kopio pylväiden jatkokäsittelyyn toimittamisen siirtoasiakirjasta sähköpostitse osoitteeseen ymparistonsuojelu@ylojarvi.fi. Siirtoasiakirjan tulee sisältää valtioneuvoston asetuksen jätteistä (978/2011) 40 §:n mukaiset tiedot.

2) Asettaa päävelvoitteen tehosteeksi kiinteistön omistajille kiinteän uhkasakon.

Päävelvoitetta koskevan kiinteän uhkasakon suuruus on kaksituhatta (2000) euroa.

Uhkasakko kohdistetaan erikseen kuhunkin velvoitettuun osapuoleen. Kiinteistönomistajien uhkasakko jaetaan puoliksi omistajien kesken siten, että ------------------ uhkasakko on 1000 euroa ja ----------------- uhkasakko on 1000 euroa.

Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu 30.6.2023 mennessä, tullaan myöhemmin tehtävällä päätöksellä kiinteistön omistajat tuomitsemaan maksamaan asetettu uhkasakko uhkasakkolain 10 §:n nojalla.

Uhkasakkolain 18 §:n mukainen Ilmoitusvelvollisuus

Uhkasakkolain 18 §:n mukaan milloin uhkasakko, teettämisuhka tai keskeyttämisuhka on asetettu kiinteää tai irtainta omaisuutta koskevan päävelvoitteen tehosteeksi, velvoitetun on omaisuuden tai sen käyttöoikeuden luovuttaessaan ilmoitettava luovutuksensaajalle, minkälainen päävelvoite ja uhka sitä koskee. Velvoitetun on lisäksi ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Uhkasakkolain 20 §:n mukaan, jos kiinteää tai irtainta omaisuutta koskeva päävelvoite ja sen tehosteeksi asetettu uhka ovat luovutushetkellä luovutuksensaajan tiedossa tai merkittynä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin, luovutuksensaajan on noudatettava päävelvoitetta sen tehosteeksi asetetulla uhalla.

Uhkasakkolain 19 §:n mukainen rekisteröinti

Uhkasakkolain 19 §:n mukaan uhan asettaneen viranomaisen on lähetettävä Maanmittauslaitokselle ilmoitus kiinteistöä koskevasta päävelvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin. Uhan asettaneen viranomaisen tai sen määräyksestä asianomaisen valvovan viranomaisen on lähetettävä vastaava ilmoitus asiaa koskevista myöhemmistä päätöksistä ja päävelvoitteen täyttämisestä

Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain 19 §:n edellyttämällä tavalla Maanmittauslaitokselle, jotta kiinteistöä 980-461-3-70 koskevasta päävelvoitteesta ja sen tehosteeksi asetetusta uhasta tehdään merkintä kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Päätöksen perustelut

REACH-asetuksen (EY) N:o 1907/2006 mukaan CCA-kyllästeellä käsiteltyä puuta ei saa käyttää asuinalueilla tai kotitalouksissa käytettävissä rakenteissa. Loma-asunnot pihoineen kuuluvat asuinalueen käsitteeseen. Näin ollen ja edellä selostusosiossa esitettyihin lakikohtiin viitaten CCA-kyllästetyn puun käyttö kesämökillä sijaitsevassa terassirakenteessa on REACH-asetuksen nojalla kielletty.

Sähköpylväistä on tullut sen jälkeen, kun niiden käyttäminen niiden alkuperäiseen käyttötarkoitukseen on lopetettu, jätettä. Käyttö terassin rakenteissa ei ole poistanut sähköpylväiden jäteluonnetta, sillä jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on velvollinen poistamaan käytöstä. Kiinteistön omistajat ovat velvollisia poistamaan sähköpylväät terassin rakenteista, sillä niiden käyttö kyseisessä käyttötarkoituksessa on REACH-asetuksen nojalla kielletty.

Sähköpylväitä on käytetty terassin rakenteissa vasta vuonna 2021. REACH-asetuksen mukaan ainoastaan arseeniyhdisteellä tai sitä sisältävällä valmisteella käsitelty puu, joka on otettu käyttöön ennen 30 päivää syyskuuta 2007, voidaan jättää paikoilleen ja sitä voidaan käyttää puun käyttöiän loppuun saakka. Jätelain 13 §:n 2 momentin mukaan jätteestä ja jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, roskaantumista, yleisen turvallisuuden heikentymistä taikka muuta näihin rinnastettavaa yleisen tai yksityisen edun loukkausta. REACH-asetuksen asettamat käyttörajoitteet on asetettu arseenin aiheuttamien terveys- ja ympäristövaarojen ehkäisemiseksi.

Jätelain 129 §:n nojalla tehostetaan annettua kehotusta poistaa kiinteistöltä vaaralliseksi jätteeksi luokitellut sähköpylväät. Uhkasakko on asetettu määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Uhkasakon suuruutta ja määräaikaa harkittaessa on otettu huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus ja muut asiaan vaikuttavat asiat.

Uhkasakkolain (1113/1990) 6 §:n mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (juokseva uhkasakko). Asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

Uhkasakkolain 7 §:n mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Jos uhkasakko kohdistetaan useisiin asianosaisiin, kullekin on asetettava eri uhkasakko.

Uhkasakkolain 10 §:n mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Päätöksen täytäntöönpano

Tätä päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

Käsittelymaksu

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan (ympäristölautakunta 24.8.2022 § 108) mukaisesti jätelain mukaisen määräyksen käsittelystä peritään 330 €.

Sovelletut oikeusohjeet

Hallintolaki (434/2003) 11, 33, 34, 36 §

Jätelaki (646/2011) 5, 12, 13, 24, 72, 73, 121, 126, 129 §

REACH-asetus (EY) N:o 1907/2006 , ja sen liite XVII "Tiettyjen vaarallisten aineiden, valmisteiden ja tuotteiden valmistuksen, markkinoille saattamisen ja käytön rajoitukset"

REACH-asetus (EY) N:o 552/2009)

Uhkasakkolaki (1113/1990) 4-10, 18, 19, 20, 22-24 §

Valtioneuvoston asetus jätteistä (978/2021) 40 §

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 16, 17 §

TUKES/YM (7.5.2018) Arseenilla käsitellyn puutavaran käyttörajoitusten soveltaminen.

Jakelu        Kiinteistön 980-461-3-70 omistajat (saantitodistuksella)

        Maanmittauslaitos sähköisesti (kirjaamisasiat@maanmittauslaitos.fi)

        Rakennusvalvonta

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Seuraavat tekniset korjaukset selosteosan päiväyksiin; kiinteistön omistajien kuuleminen -kappaleessa oikea päiväys on 31.8.2022 ja erillisellä 12.12.2022 lähetetyllä + 2. kappaleessa kiinteistön omistajat toimittivat 11.1.2023.               

  

 

 

Ympäristölautakunta 26.04.2023 § 45  

109/11.01.01/2023  

 

 

Valmistelija ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen

 

Selostus asiasta Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta on päätöksellään 22.02.2023 § 24

 määrännyt kiinteistön 980-461-3-70 omistajat poistamaan terassin rakenteissa

olevat sähköpylväät 30.6.2023 mennessä (päävelvoite). Rakennetta purkaessa maaperä tulee suojata siten, ettei purkamisesta aiheudu maaperän tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Käytöstä poistetut sähköpylväät luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, joten materiaali tulee toimittaa vastaanottajalle, jolla on ympäristölupa kyseisen materiaalin vastaanottamiseen. Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelulle on lähetettävä kopio pylväiden jatkokäsittelyyn toimittamisen siirtoasiakirjasta sähköpostitse osoitteeseen ymparistonsuojelu@ylojarvi.fi. Siirtoasiakirjan tulee sisältää valtioneuvoston asetuksen jätteistä (978/2011) 40 §:n mukaiset tiedot.

 

Päävelvoitteen tehosteeksi Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta asetti päätöksellään 22.02.2023 § 24 kiinteistön omistajille kiinteän uhkasakon. Päävelvoitetta koskevan kiinteän uhkasakon suuruus on kaksituhatta (2000) euroa. Uhkasakko kohdistetaan erikseen kuhunkin velvoitettuun osapuoleen siten, että uhkasakko on jaettu puoliksi omistajien kesken. Mikäli päävelvoitetta ei ole noudatettu 30.6.2023 mennessä, tullaan myöhemmin tehtävällä päätöksellä kiinteistön omistajat tuomitsemaan maksamaan asetettu uhkasakko uhkasakkolain 10 §:n nojalla.

 

Ympäristölautakunnan päätöksestä 22.02.2023 § 24 on jätetty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valituksessa vaaditaan Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunnan päätöksen 22.02.2023 § 24 kumoamista ja sitä, ettei valittajia tule määrätä purkamaan terassirakennelmaa. Lisäksi valituksessa vaaditaan, että Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta on velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut korkolain 4 §:n 1 mom. mukaisine korkoineen kuukausi päätöksen antamisesta. Vaatimusten lisäksi valituksessa esitetään pyyntö, että päätöksen täytäntöönpano rakenteiden purkamisen sekä määrätyn uhkasakon osalta keskeytetään, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. 

 

Valituksessa tuodaan esille muun muassa, että valituksen tekijät pitävät sekä määräystä sähköpylväiden poistamisesta terassin rakenteista että sen tehosteeksi asetettua uhkasakkoa kohtuuttomina. Valituksen mukaan rakenteen purkaminen, puhelinpylväiden sahaus ja paloittelu sahanpuruineen ja sahauslastuineen tuottaa luontoon mahdollisesti suuremman ympäristöriskin kuin niiden jättäminen korkeiden betonipylväiden päälle täysin suljettuun rakennelmaan. Valituksessa tuodaan ilmi, että pylväiden käyttö on kuitenkin sallittu maataloudessa kantaviin puurakenteisiin, siltoihin ja perustuksiin ja jopa vesistöön laiturin pohjaksi. Valituksessa vedotaan myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin (KHO 2013:102 ja KHO 2015:54) koskien CCA-kyllästettyjä puita.

 

Lausuntopyyntö Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää ympäristölautakuntaa antamaan lausunnon valituksen johdosta ja liittämään asiakirjoihin jäljennökset valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista. Lausuntoa on pyydetty 26.4.2023 mennessä. Lausunnon antamiseen on saatu lisäaikaa 5.5.2023 asti.

 

Valitusasiakirjat ovat kokonaisuudessaan käsittelyn oheismateriaalina.

 

Lisätiedot ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen, p. 040 1208901 etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina

 -lausuntopyyntö

 -valitus liitteineen

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ylöjärven ympäristölautakunta päättää antaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:

Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen ympäristölautakunnan päätöksestä 22.02.2023 §24 jätetty valitus tulee hylätä perusteettomana. Ympäristölautakunnan päätös tulee pysyttää voimassa. Vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tulee hylätä.

 

 Uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettu huomioon uhkasakkolain (1113/1990) 8 §:n mukaisesti päävelvoitteen laatu ja laajuus sekä arvioitu sähköpylväiden mahdollisia käsittely- ja kuljetusmaksuja.

 

REACH-asetuksen liitteen (EY) N:o 1907/2006 XVII (muutettu komission asetuksella (EY) N:o 552/2009) mukaan CCA-kyllästeellä käsiteltyä puuta ei saa käyttää asuinalueilla tai kotitalouksissa käytettävissä rakenteissa. Loma-asunnot pihoineen kuuluvat asuinalueen käsitteeseen. Näin ollen CCA-kyllästetyn puun käyttö kesämökillä sijaitsevassa terassirakenteessa on REACH-asetuksen nojalla kielletty.

 

Valituksessa vedotaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin (KHO 2013:102 ja KHO 2015:54) koskien CCA-kyllästettyjä puita. Päätös KHO 2013:102 koski käytöstä poistettujen puhelinpylväiden käyttöä pitkospuiden alus- ja telapuina. Pylväiden käyttäminen päätöksessä kysymyksessä olevaan tarkoitukseen on ollut REACH-asetuksen nojalla sinänsä sallittua. Päätöksessä KHO 2015:54 on ollut kyse vuonna 2001 rakennetusta rakennelmasta. CCA-kyllästetyn puun käyttö kesämökin pihapiirissä sijaitsevan laiturin rakenteissa on REACH-asetuksen nojalla kielletty, mutta koska arseeniyhdisteillä käsiteltyä puuta on käytetty yhteisössä jo ennen 30 päivää syyskuuta 2007, on puut voitu jättää paikoilleen ja käyttöä voitu jatkaa käyttöiän loppuun. Kyseiset ratkaisut eivät siten ole verrattavissa ympäristölautakunnan päätökseen, jossa on kyse vuonna 2021 tehdystä rakennelmasta, jossa CCA-kyllästetyn puun käyttö on REACH-asetuksen nojalla kielletty.

Terassirakenteen tiiviys tai sähköpylväiden sijainti betonipylväiden päällä ei vaikuta asian käsittelyyn, sillä REACH-asetuksen mukaan CCA-liuoksella käsiteltyä puuta ei saa käyttää asuinalueilla tai kotitalouksissa käytettävissä rakenteissa käyttötarkoituksesta riippumatta.

 

Ylöjärven ympäristölautakunnan päätöksessä 22.02.2023 § 24 on edellytetty maaperän suojaamista rakennetta purkaessa. Suojauksella ehkäistään purkamisesta aiheutuvaa maaperän tai ympäristön pilaantumisen vaaraa. Kiinteistön omistajien tulee jätteen haltijoina huolehtia siitä, että jätteestä ei aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

 

 Muilta osin lautakunta viittaa päätökseensä 22.02.2023 § 24 ja sen perusteluihin.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----