Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 48


 

Avustushakemus KUNNOSTUS 2 -hankkeeseen

 

Ympäristölautakunta 26.04.2023 § 48  

205/11.05.03/2023  

 

 

Valmistelija vs. ympäristösuunnittelija Sini Yli-Öyrä

 

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry on jättänyt Ylöjärven kaupungille avustushakemuksen KUNNOSTUS 2 -hankkeeseen. Hankkeen päätavoitteena on edistää ja toteuttaa vesien kunnostus- ja hoitotyötä yhteistyössä paikallistahojen kanssa koko Ikaalisten reitin alueella, jonka itäosat ovat pitkälti Ylöjärven kaupungin alueella. Hankkeessa edistetään ja toteutetaan vesien kunnostus- ja hoitotyötä koko Ikaalisten reitillä. Hankkeessa on kaksi teemaa, puupuhdistamot ja pohjavedet. Teemojen ja pilottikohteiden kautta hanke suunnittelee ja toteuttaa konkreettisia kunnostustoimia sekä jakaa tietoa Ikaalisten reitin alueen pohjavesien tilasta ja laadituista pohjavesien suojelusuunnitelmista. Hanke tekee yhteistyötä muiden vesistöhankkeiden kuten LIFE Revives raakkuhankkeen ja VIRTA-hankkeen kanssa. KUNNOSTUS 2 -hanke jatkaa KUNNOSTUS 1 -hankkeessa vuosina 2020-2022 aloitettua työtä. KUNNOSTUS 1 -hankkeessa edistettiin vesienhoidon koordinointityötä Ikaalisten reitillä alueellisten ryhmien kautta Kolme alueellista vesienhoidon ryhmää olivat Luoteis-Pirkanmaan klubi, Kyrösjärven ryhmä ja Raakkuryhmä.

KUNNOSTUS 1 -hanketta edelsi vuosina 2018-2019 Ikaalisten reitin alueella toiminut Pirkanmaan ELY-keskuksen vetämä Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä -hanke, jossa tehtiin Ikaalisten reitin vesienhoidon toimintaohjelma vuosille 2019-2027. Ylöjärven kaupunki kuuluu Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukuntaan (KH 29.10.2018 § 329). Neuvottelukunta perustettiin alun perin osana Yhteistyöllä vesistöt kuntoon Ikaalisten reitillä -kärkihanketta, mutta neuvottelukunnan toiminta on tarkoitettu pysyväksi. Sen toiminta-alue on Ikaalisten vesistöreitin alue, joka sijaitsee kymmenen kunnan alueella. Neuvottelukunnan oma työryhmä lakkautettiin syksyllä 2022 ja neuvottelukunnan kokousten suunnitteluvastuuta ohjattiin alueellisille ryhmille, joiden toimintaa hoidetaan jatkossa KUNNOSTUS 2 -hankkeen kautta. Kolmen olemassa olevan alueellisen ryhmän lisäksi perustetaan Jämijärven alueelle oma ryhmänsä.

 

KUNNOSTUS 2 -hankkeen toteuttamisesta vastaa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY Yhdistys). Hankkeen osatoteuttajana toimii Suomen ympäristökeskus, jonka työ kohdentuu puupuhdistamoihin liittyvään menetelmäkehitykseen. KVVY Yhdistys toimii hankkeessa paikallistahot kokoavana pääorganisaationa vahvistaen hankealueen verkostoitumista ja jo olemassa olevaa verkostoa. Hankkeessa viestitään aktiivisesti hyödyntäen ennen kaikkea KVVY Yhdistyksen omia viestintäkanavia, paikallisten toimijoiden ja alueen kuntien viestintäkanavia sekä paikallista mediaa. Hankkeelle on laadittu viestintäsuunnitelma.

 

Kunnostushankkeiden perimmäisenä taustana ja tarpeena on EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) tavoite estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Tavoitetta ohjataan Suomessa kansallisen lainsäädännön kautta. Ikaalisten reitti kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen, jolle on laadittu vesienhoitosuunnitelma vuosille 2022-2027. Vesienhoitosuunnitelmaa tarkentaa edelleen Ikaalisten reitin alueella Pirkanmaan vesienhoidon toimenpideohjelma 2022-2027. KUNNOSTUS 2 -hankkeen yhtenä päätavoitteena on vesien hyvän ekologisen tilan edistäminen Ikaalisten reitillä. Hanke edistää kansallisen vesien kunnostusstrategian sekä pienvesien suojelu- ja kunnostusstrategian ja alueellisten pohjavesialueen suojelusuunnitelmien tavoitteiden saavuttamista ja tukee vahvasti Kokemäenjoen vesistöalueen Vesivisio 2050 tavoitteita. Hankkeessa tehtävä kokonaisvaltainen vesienhallinta ottaa huomioon niin ihmisten, elinkeinojen kuin ekosysteemienkin tarpeet ja tulee tuottamaan hyötyjä näille kaikille osa-alueille.

KUNNOSTUS 2 -hanketta toteutetaan vuosina 2023-2025. Hankkeen suunniteltu aikataulu on nähtävissä oheismateriaalina olevasta hankesuunnitelmasta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 320 693 euroa, johon haetaan avustusta ELY-keskusten harkinnanvaraisesta avustuksesta Ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta 70 % avustusprosentilla 224 485 euroa. Hankkeen kustannukset muodostuvat palkoista, ostopalveluista ja palkkioista, vuokrista, matkakustannuksista, yleiskustannuksista ja vastikkeettomasta työstä. Ostopalvelut sisältävät muun muassa suunnittelu- ja urakointikuluja. KVVY Yhdistys kohdentaa hankkeeseen vuosina 2023-2025 asiantuntijoiden ja muiden hankkeeseen osallistuvien työpanosta yhteensä lähes 3 henkilötyövuotta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio hankevuosille KVVY Yhdistyksen osalta on 298 954 euroa. Loppuun KVVY Yhdistyksen omarahoitusosuuteen haetaan avustusta muun muassa alueen kunnilta, säätiöltä ja yrityksiltä. Lisäksi haetaan Maa- ja vesitekniikan tuki ry:ltä omaan omarahoitukseen tukea. Lisäksi SYKE osallistuu hankkeen kustannuksiin.

 

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys hakee Ylöjärven kaupungilta vuodelle 2023 KUNNOSTUS 2-hankkeeseen avustusta 3000 euroa. Lisäksi yhdistys esittää, että Ylöjärven kaupunki tukisi KVVY Yhdistyksen työtä Ikaalisten reitillä vastaavalla summalla myös vuosina 2024 ja 2025.

 

Oheismateriaali

Numeroimattomana oheismateriaalina:

  • Hankekortti
  • KUNNOSTUS 2. Vesien kunnostuksen edistäminen Ikaalisten reitillä vuosina 2023-2025. Hankesuunnitelma, nro 11/2022.
  • Ympäristönhoitoavustushakemus vuodelle 2023

 

Lisätiedot   vs. ympäristösuunnittelija Sini Yli-Öyrä, puh. 044 481 1402, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää myöntää Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:lle 3000 euron avustuksen KUNNOSTUS 2 -hankkeeseen vuodelle 2023.

Yhdistyksen vuosille 2024 ja 2025 esittämä avustus käsitellään erikseen, kun ELY-keskus on antanut päätöksen harkinnanvaraisten avustusten myöntämisestä, ja tarvittaessa hankkeessa suunniteltuja töitä ja hankebudjettia on muokattu päätöksen mukaisesti.

KVVY ry:n hakemus on ympäristönsuojelun ja ympäristönhoidon kannalta perusteltu. Vuoden 2023 avustus otetaan ympäristönsuojelun kustannuspaikalta, johon on varattu määrärahoja asiantuntijapalveluihin.

Avustuksen saajan tulee toimittaa ympäristölautakunnalle tiedoksi kirjallinen selvitys tällä päätöksellä myönnetyn avustuksen käytöstä hankkeen valmistuttua. Lisäksi ympäristölautakunnalle tulee toimittaa tiedoksi mahdolliset hankkeen väliraportit. Ympäristölautakunta voi määrätä avustuksen maksettavaksi osittain tai kokonaan takaisin, mikäli avustuksen saaja on käyttänyt avustuksen muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on myönnetty.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.