Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.03.2023/Pykälä 27


 

Arviointikertomus vuodelta 2022, valmistelun käynnistäminen

 

Tarkastuslautakunta 29.03.2023 § 27  

129/00.03.00/2023  

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää 

1. käydä keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämisestä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.