Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.03.2023/Pykälä 34


 

Oikaisuvaatimus toimenpidelupaan LP-980-2021-01174

 

Ympäristölautakunta 22.03.2023 § 34  

111/10.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Johtava rakennustarkastaja on myöntänyt toimenpideluvan 25.1.2023 § 43 kahdelle aidalle rajan läheisyyteen yhden metrin päähän kiinteistöjen välisestä rajasta. Rantasaunan läheisyyteen rakennettavan aidan korkeus on 3,0 metriä ja ylemmäs, loma-asunnon läheisyyteen rakennettavan aidan korkeus on 1,8 metriä. Rannan läheisyyteen sijoittuvan aidan ehtona on ollut, että aita ei voi lähteä suoraan vesirajasta vaan aidan etäisyyden vesirajaan tulee olla vähintään kolme metriä.

 

Rinne saunojen välillä viettää voimakkaasti alaspäin rantaa kohti, mistä johtuen aidan korkeus tulee näköesteen saavuttamiseksi olla suhteellisen korkea. Hakijoiden mukaan aitaa tulee olla rantaviivasta rinnettä ylöspäin noin 30 metriä, jotta molempien kiinteistöjen saunomiselle saadaan oma rauha. Hakijat ovat kokeneet naapuri kiinteistönomistajan käyttäytymisen häiritsevänä ja siten aidat tarpeellisena, jotta heillä on rauha saunoa omalla rantasaunalla sekä liikkua loma-asunnon pihapiirissä ilman, että naapuri tulee omalle puolelleen rajan tuntumaan katselemaan ja huutelemaan.

 

Rakennusjärjestyksen mukaan yli 1,5 metriä korkealle aidalle tarvitaan toimenpidelupa, kun aita sijoitetaan kiinteistön rajalle. Vastaavasti tontin sisäinen aita ei vaadi lupaa lainkaan. Tontin sisäiseksi aidaksi on tulkittu aidat, jotka sijoittuvat vähintään korkeutensa verran rajasta tontin puolelle.

Rakennusjärjestyksen mukaan aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Aita tulee ilman naapurin suostumusta sijoittaa vähintään 0,5 metrin etäisyydelle rajasta.

 

Naapuri kiinteistön 980-461-3-170 omistaja on jättänyt toimenpideluvasta oikaisuvaatimuksen, jossa pyydetään tekemään muutoksia rannasta lähtevän aidan osuuteen erityisesti korkeuden suhteen sekä lähtöpisteen osata rantaviivasta. Oikaisuvaatimus oheismateriaalina.

 

Toimivalta   Ylöjärven kaupungin hallintosääntö 1.1.2023, § 121 Ympäristölautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta.

 

Oheismateriaalit  Oikaisuvaatimus 7.2.2023

Toimenpidelupa 25.1.2023

Asemapiirros 2 kpl

Karttaote

Ranta-asemakaavakartta

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja pysyttää johtavan rakennustarkastajan tekemän toimenpideluvan LP-980-2021-01174 § 43 voimassa annetun päätöksen mukaisesti seuraavin perustein:

1. oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esiin sellaisia maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia asioita, joiden perusteella johtavan rakennustarkastajan tekemä toimenpidelupapäätös kahdesta aidasta tulisi kumota.

2. naapurin asuinrakennus sijoittuu heidän kiinteistön toiseen laitaan ja etäisyys rakennuksesta aitaan on lähimmilläänkin yli 35 metriä. Asuinrakennuksen ulko-oleskelutilat sijoittuvat rakennuksen toiselle laidalle ja olohuoneen ikkunat avautuvat suoraan kohti rantaa, ei naapuriin päin. Aidoista ei voida katsoa olevan haittaa oikaisuvaatimuksen esittäneen naapurin järvinäkymiin.

3. molemmat aidat ovat puurakenteisia ja sijoittuvat hakijan oman kiinteistön puolelle. Aitojen rakentaminen ja huolto voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan oman kiinteistön puolelta. Aidat soveltuvat paikalle sekä materiaalin että ulkoasunsa puolesta. Aidat eivät erotu kaukomaisemassa järveltä päinkatsottaessa.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 126, 126a,
Rakennusjärjestys 10, 41 §

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----