Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 125


 

Eroaminen varavaltuutetun tehtävästä

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 125  

602/00.00.01/2021  

 

 Esa Lumppio on jättänyt eroilmoituksen lutotamustehtävistä 1.4.2023 alkaen paikkakunnalta muuton vuoksi.

 

Lumppio on ollut Kristillisdemokraattien 2. varavaltuutettu.

 

Kuntalaki 70 § Suostumus luottamustoimeen ja ero luottamustoimesta

 

-----

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

-----

 

Varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä.

 

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Esa Lumppiolle eron varavaltuutetun tehtävästä 1.4.2023 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.