Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 108


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallitus 27.03.2023 § 108  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 11 jäsentä, joten kaupunginhallitus oli täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston varaedustaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla oli viestintäpäällikkö, jolle päätettiin myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksessa.

 

 Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 -----

 

 Viestintäpäällikkö esitteli visuaalisen ilmeen uudistusta klo 15.02-15.34 ja poistui kokouksesta tämän jälkeen.

 -----

 

 Asiantuntija, VTM Rasmus Aro MDI:stä, arkkitehti, toimitusjohtaja Harri Isoniemi, Trellum Consulting Oy:stä liittyivät kokoukseen klo 15.35 ja TkT Emilia Rönkkö Locia Solutions Oy:stä liittyi kokoukseen klo 15.37. He esittelivät perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitystä. Lisäksi kokoukseen saapuivat klo 15.35 kehitysjohtaja Sari Soini, sivistysjohtaja Matti Hursti, vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi ja talousjohtaja Juha Liinavuori. Rasmus Aro, Harri Isoniemi ja Emilia Rönkkö poistuivat kokouksesta tämän jälkeen klo 16.45.

 

 Kaupunginhallitus piti kokoustauon em. esityksen jälkeen klo 16.45-16.58.