Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 105



 

Valtuustoaloite lasten kotihoidontuen kuntalisän maksamisesta

 

Kaupunginvaltuusto 13.02.2023 § 17 

 

 

 "Ylöjärvi on kasvukunta. Tämä tarkoittaa, että päivähoitopaikkoja tarvitaan vuosittain lisää. Jo tällä hetkellä Ylöjärvellä on haasteita saada järjestettyä hoitopaikka kaikille sitä tarvitseville. Uusien päiväkotien rakentaminen ei tapahdu hetkessä ja ne ovat myös kalliita investointeja. Pelkällä ostopalvelullakaan tilannetta ei ratkaista. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ovat laskeneet viime vuosina ja tämä on saattanut myös vaikuttaa varhaiskasvatuksen lisääntyneeseen kysyntään.

 

 Perheillä on oikeus Kelan maksamaan kotihoidontukeen, jos alle 3-vuotiaalla lapsella ei ole kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa. Hoitaja voi olla lapsen vanhempi tai lapsesta huolehtiva muu henkilö tai palkattu hoitaja. Kelan maksama hoitoraha on kuitenkin melko pieni ja se ei yksin riitä tarjoamaan kotihoidon mahdollisuutta monelle perheelle. Osa kunnista maksaakin ns. kuntalisää tukeakseen lasten kotihoitoa. Esimerkkeinä hiljattain kuntalisän käyttöön ottaneista kunnista mainittakoon Lempäälä sekä Valkeakoski, jotka ovat ottaneet kuntalisän käyttöön pilottiluonteisesti määräaikaisena. Kuntalisä maksettaisiin Kelan kautta hoitorahan maksun yhteydessä.

 

 Kuntalisän käyttöönotolla voitaisiin mahdollistaa pienten lasten kotihoito useammalle perheelle ja näin lyhentää varhaiskasvatuspaikkojen jonotilannetta sekä helpottaa varhaiskasvatuksen tilatarvetta. Lisän käyttöönotto voisi tuoda helpotusta myös varhaiskasvatuksen työntekijöiden rekrytointihaasteisiin. Ylöjärvi-lisä toimisi myös mainetekijänä korostamaan Ylöjärven lapsiperheystävällisyyttä ja lisäisi näin kaupungin vetovoimaa. Kuntalisän suuruus voitaisiin määrittää kustannusneutraaliksi.

 

 Keskustan valtuusroryhmä esittää, että Ylöjärvellä tehdään suuntaa-antava laskelma Ylöjärvi-lisän vaikutuksista kaupungin talouteen esimerkiksi tasoilla 300 e/kk sekä vaihtoehtoisesti 400 e/kk alle 3-vuotiaasta siihen oikeutetusta lapsesta ja mahdollisesti kotona hoidettavista alle kouluikäisistä sisaruksesta/sisaruksista 100 euron tukitasolla. Laskelmassa tulee huomioida myös mahdolliset säästöt palkkaus ym. kustannuksissa sekä tilojen rakentamis- ja vuokrakustannuksissa kotihoidon yleistyessä. Tarkempaa toteutusmallia Ylöjärven omalle kokeilulle voisi hakea esimerkiksi Lempäälän ja Valkeakosken kokeiluista. Keskustan valtuustoryhmän aloitteen tavoite on ottaa Ylöjärvellä kotihoidontuen kuntalisä käyttöön kokeiluluonteisesti 1-2 vuoden määräajaksi alkaen jo vuonna 2023.

 

 Keskustan valtuustoryhmä ym."

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 105  

101/12.07.00/2023  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kasvatus- ja opetuslautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.