Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 82


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallitus 20.03.2023 § 82  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiskan estyneenä ollessa varapuheenjohtaja Mika Kotiranta toimi kokouksen puheenjohtajana, avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 10 jäsentä ja yksi varajäsen, joten kaupunginhallitus oli täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston varaedustaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla oli kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, jolle myönnettiin puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksessa.

 

 Tämän jälkeen varapuheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.