Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 9


 

Ulkopaikkakuntalaisten varhaiskasvatusmaksut 1.1.2023

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 24.01.2023 § 9  

591/02.05.00/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen

 

Ylöjärven kaupunki on sopinut varhaiskasvatuspaikkojen ostamisesta ja myymisestä Tampereen kaupunkiseudun kuntien kesken seutukunnallisella ostopalvelusopimuksella.

 

Sopimuksen mukaan kunnat voivat ostaa toisen kunnan varhaiskasvatuspalveluja maksusitoumuksella pääsääntöisesti toimintavuodeksi (1.8.-31.7.) kerrallaan, kuitenkin enintään esiopetuksen alkamiseen saakka.

 

Seutukunnallinen ostopalvelusopimus määrittää kuntarajat ylittävien ostopalveluiden hinnoista. Korvaus määritellään erikseen päiväkotihoidosta, erityiskasvatuksesta, vuorohoidota ja perhepäivähoidosta. Asiakkailta perittävät maksut määräytyvät Opetus- ja kulttuuriministeriön määrittelemien tulorajojen ja enimmäismaksujen mukaisesti (varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki 1503/2016).

 

Varhaiskasvatuspalveluiden hinnat perustuvat 2019 vuoden seudulliseen keskihintaan päiväkotihoidossa, koska korona vaikutti vuoden 2020 ja 2021 suoritemääriin ja sitä kautta yksikkökustannuksiin. Hintoihin on laskettu kuntien peruspalveluiden hintaindeksin muutos 1,3 % + 2,9 % + 3,6 %.  Erityiskasvatuksen ja perhepäivähoidon pohjana on käytetty vuoden 2022 hintaa korotettuna julkisten menojen hintaindeksillä.

 

Tampereen kaupunkiseudun kuntien välisessä laskutuksessa Ylöjärvelllä perittävät hinnat 1.1.2023 alkaen:

 

 

 

Kokoaikainen var­hais­kas­va­tus

171 h/kk

1 305,05€/kk

Varhaiskasvatusaika

156-170 h/kk (90 %)

1 174,55€/kk

Varhaiskasvatusaika

141-155 h/kk (85 %)

1 109,29€/kk

Varhaiskasvatusaika

121-140 h/kk (80 %)

1 044,04€/kk

Varhaiskasvatusaika

86-120 h/kk (70 %)

913,54€/kk

Varhaiskasvatusaika enin­tään

85 h/kk (50 %)

652,53€/kk

Vuorohoito

ko­ko­ai­kai­nen

1 866,22€/kk

Varhaiserityiskasvatus

ko­ko­ai­kai­nen

3 001,62€/kk

 

 

 

Perhepäivähoito

ko­ko­ai­kai­nen

1 249,07 €/kk

  

Varhaiskasvatuspalveluita tuottava kunta perii asiakkaalta asiakasmaksun varatun varhaiskasvatusajan mukaisesti. Varhaiskasvatusajat määräytyvät samojen tuntirajojen mukaan myös vuorohoidossa, erityiskasvatuksessa ja perhepäivähoidossa. Seutusopimuksessa olevien kuntien lisäksi Ylöjärven varhaiskasvatus myy varhaiskasvatusta ostopalvelusopimusten mukaisesti yllä olevilla hinnoilla myös muille kuin sopimuskunnille.

 

Lisätiedot  Kirsi Lahtinen, p. 050 596 9081, kirsi.lahtinen@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää ulkopaikkakuntalaisilta perittävistä varhaiskasvatusmaksuista Ylöjärvellä 1.1.2023 alkaen ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.