Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 25


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallitus 23.01.2023 § 25  

    

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 10 jäsentä ja yksi varajäsen, joten kaupunginhallitus oli täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston edustaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintojohtaja, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä. Lisäksi paikalla olivat toimitusjohtaja Antti Eskelinen ja yhteyspäällikkö Akira Ropo Tampereen kauppakamarista, joille päätettiin myöntää läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa.

 

  Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 -----

 

 Ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä kuultiin Tampereen kauppakamarin edustajien esittely kauppakamarin toiminnasta klo 15.03-15.50. Kauppakamarin edustajat poistuivat kokouksesta em. esittelyn jälkeen.