Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 22


 

Valtuustoaloite ikäihmisten eri asumismuotojen toteuttaminen Ylöjärven kaupungin keskusta-alueella

 

Ympäristölautakunta 14.12.2022 § 179 

 

450/10.04.00/2018

 

KAUPVALT 01.10.2018 § 113

 

 

"Ylöjärvellä on nyt lähdetty suunnittelemaan ja kehittämään kaupungin keskustaa harkitusti ja pitkällä aikajänteellä. Ylöjärven sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärven kaupunki mahdollistaa tämän suunnittelun yhteydessä vuokra-, osaomistus- ja omistusasuntojen sekä palveluasuntojen rakentamisen keskusta-alueella.

 

Tarve ikäihmisten palveluja sisältäviä asumismuotoja kohtaan lisääntyy koko ajan ja siksi kaupungin tulisi kartoittaa jo kaavoitusvaiheessa kaikki mahdolliset rakennuspaikat, joita voidaan käyttää tähän tarkoitukseen, palvelujen läheisyydestä.

 

  Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä"

 

Päätös   Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

   -----

 

KAUPHALL 08.10.2018 § 301

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle ja perusturvalautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös   Hyväksyttiin sillä esittelijän tekemällä lisäyksellä, että valtuustoaloite lähetetään lausuntoa varten myös vanhusneuvostolle.

   -----

 

VANNEU 29.11.2018 § 38

 

 

Seloste  Vanhusneuvosto keskustelee valtuustoaloitteesta, ikäihmisten eri asumismuotojen toteuttamiseksi Ylöjärven kaupungin keskusta-alueella ja antaa siitä lausuntonsa.

 

Päätös  Keskustelun jälkeen vanhusneuvosto antoi oheisen lausunnon;

Ikäihmisten eri asumismuotojen toteutuksessa tulisi huomioida jo kaavoitus- ja suunnitteluvaiheessa

  - kohtuulliset asuntojen hinnat, jotka olisivat kaikille mahdollisia

  - asuntojen ja alueen esteettömyys

  - palvelujen saatavuus ja liikkuminen alueella,

  - eri asumismuotoja eri elämän tilanteisiin

  - mahdollisuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen eri      sukupolvien välillä

  -  yhteisökoti asumista

 

  Vanhusneuvosto tuki valtuustoaloitetta.

  -----

 

PERLTK 03.03.2020 § 22 

Vanhustyön johtaja Sirpa Ellala

 

Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen ikäihmisten eri asumismuotojen toteuttamiseksi Ylöjärven keskusta-alueella vanhusneuvostolle ja perusturvalautakunnalle lausuntoa varten. Vanhusneuvosto on jo antanut asiassa lausuntonsa yllä olevassa kokouksessaan 29.11.2018 § 38.

 

Kaupunginvaltuuston kesäkuussa 2019 § 61 hyväksymässä suun­ni­tel­mas­sa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edis­­mi­sek­si Ylöjärvellä on mm. tarkasteltu Ylöjärven väes­­ra­ken­net­ta ja -ennusteita, palvelurakennetta sekä arvioitu pal­ve­lu­jen määrää, tarvetta ja rakennetta, asetettu tavoitteita ja toi­men­pi­tei­tä ikääntyneiden kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja hy­vän itsenäisen elämän edistämiseksi.

 

Ikääntyneiden määrä kasvaa merkittävästi Ylöjärvellä vuo­des­ta 2020 alkaen. Vuoden 2019 lopussa 75 vuotta täyt­­nei­den määrä oli 2420 henkilöä ja ennusteen mukaan mää­rä tulee olemaan vuonna 2025 n. 3400 henkilöä ja vuonna 2030 n. 4000 henkilöä. Tämä nopea 75- vuotiaiden määrän kas­vu lisää merkittävästi palvelujen tarvetta. Jotta Ylöjärvi pys­tyy vastaamaan lisääntyvään palvelujen tarpeeseen ja hil­lit­se­mään kasvavia kuluja, palvelurakennetta tulee ke­hit­tää edelleen niin, että palveluja suunnataan entistä enem­män ikääntyneen omaan kotiin. Tämä edellyttää en­nal­ta­eh­käi­se­vien, matalankynnyksen palvelujen sekä geriatrisen ar­vioin­nin ja kuntoutuksen lisäämistä, kotihoidon määrän ja ko­ti­hoi­don säännöllisten yökäyntien lisäämistä, omais­hoi­don ja perhehoidon laajentamista sekä erilaisten vä­li­muo­tois­ten asumisratkaisujen kehittämistä palveluasumisen eri muo­to­jen lisäksi kuten esim. yhteisöasumisen eri muotoja.

 

Valtakunnallisen linjauksen mukaan ikääntyneillä tulee olla mah­dol­li­suus asua omassa kodissaan mahdollisimman pit­kään ja saada sinne palvelutarpeensa mukaisia palveluita. Tä­mä edellyttää asumisen ja elinympäristön suunnittelulta mo­ni­puo­li­sia ja monimuotoisia esteettömiä ratkaisuja. Ylö­jär­vel­lä keskeisiä tulevien vuosien haasteita ovat kul­ku­yh­tey­det, julkinen liikenne, liikkumisen esteettömyys sekä muut­tu­viin elämäntilanteisiin soveltuvien asumisratkaisujen ke­hit­­mi­nen. Kaupungin keskusta-alueen suunnittelussa tu­lee yllä olevan lisäksi myös huomioida se, että omistus- ja osa­omis­tus­asun­to­jen lisäksi ikääntyneille kaupunkilaisille on riit­­väs­ti tarjolla kohtuuhintaisia esteettömiä vuok­ra-asun­to­ja lähellä palveluita.

 

Lisätiedot hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio, puh 050 540 1094, vanhustyön johtaja Sir­pa Ellala, puh 050 5232091,  etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi             

 

Terveys- ja sosiaalijohtaja ehdottaa:

Perusturvalautakunta päättää lähettää vanhusneuvoston lau­sun­non 29.11.2018 § 38 ja selosteen mukaisen lau­sun­ton­sa kaupunginhallitukselle lausuntonaan val­tuus­to­aloit­tee­seen.

 

Päätös   Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin.

               -----

 

Ympäristölautakunta 14.12.2022 § 179 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

Kaikkein vanhimpien kansalaisten osuus kasvaa merkittävästi lähivuosien aikana myös Ylöjärvellä kuten edellä on todettu. Ikäihmisille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa lisää. Kotona asumista tuetaan ja voidaan perustella lisäksi yhteiskuntatalouden kannalta  suositeltavana. Kotona asuminen edellyttää muuntojoustavaa asuntokantaa. Nykyinen asuntokanta ei laajasti tue esteettömän asumisen vaatimuksia. Selvitysten mukaan maamme asunnoista esteettömiä on vain 15 prosenttia. Asuntokanta muuttuu hitaasti, ja ennakoiviin toimiin on varattava aikaa. Ikääntyneiden yksilölliset tarpeet tulee huomioida sekä nykyisiä asuntoja ja asuinalueita korjattaessa että uusia alueita suunniteltaessa ja rakennettaessa.

 

Asuntojen sijainnilla kaupunkirakenteessa on merkitystä. Ikääntyneet asuvat keskimääräistä useammin alueilla, jotka ovat jalankulun kannalta hyviä ja palvelut ovat helposti saavutettavissa, eli keskustoissa ja niiden läheisyydessä. Elinympäristön pysyvyys ja esteettömyys on ikääntyneille keskeinen arvo. Esteettömyyden vaatimus koskee myös ympäristöä. Asuinympäristöllä on todettu olevan suuri merkitys iäkkäiden hyvinvoinnille ja toimintakyvylle.

 

Ylöjärven strategiassa, sisältävän ennaltaehkäisevän hyvinvointi palvelun mukaisesti, otamme käyttöön hyvinvointia edistävässä työssä ennaltaehkäiseviä toimintamalleja ja matalan kynnyksen palveluita, joita on tarjolla kaikenikäisille asukkaille.

 

Kaavoituksella on mahdollista ennakoida tarvittavan asumisen määrään ja sijoittumiseen. Ylöjärven keskustavisio sekä maankäytön, palveluiden sekä toteutuksen suunnitteluohjelma (MAPSTO) sisältää paljon kaavoitushankkeita joukkoliikennekäytävän varrelle.  Lähivuosien asuinrakentaminen painottuu voimakkaasti Teivon Mäkkylän alueelle, keskustaan sekä Siltatien alueelle. Keskustarakentaminen on täydentävää ja korvaavaa rakentamista. Erilaisia asumisratkaisuja voidaan tukea kaavoituksen keinoin. Osa asunnoita voidaan varata määräyksillä kohtuuhintaisille asunnoille, jotka ovat esteettömiä ja ovat sijainniltaan siihen sopivia.

 

 Onnistunut asumisen kehittäminen edellyttää laajaa yhteistyötä eri toimijoiden mm. kaavoituksen ja vanhuspalveluiden kesken. Yhteistyössä tulisi kartoittaa ikäihmisten nykyisiä asumisen muotoja, määriä ja sijoittumista. Nykytilanneanalyysien pohjalta voidaan laatia ikäihmisten asumisen kehittämisen strategisia periaatteita ja määritellä tulevaisuuden käytännön kehittämistoimenpiteitä. Samalla pyritään parantamaan myös ikääntyneiden kansalaisten asuinympäristöjen toimivuutta ja turvallisuutta sekä palveluiden saatavuutta monipuolisesti ottamalla huomioon muun muassa esteetön ympäristö ja yhteisöllisyys.  Aineisto ja sen johtopäätökset on mahdollista kytkeä myös strategisen yleiskaavan tavoitteisiin.

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää selosteosan mukaisesta lausunnosta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 22  

535/10.04.00/2022  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy perusturvalautakunnan, ympäristölautakunnan ja vanhusneuvoston lausunnot vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.