Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 13


 

Valtuustoaloite määräaikaisen vapautuksen myöntämisestä rakenteilla olevaan vesihuoltoverkostoon liittymisestä taajama-alueen ulkopuolella

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 23 

 

KAUPVALT 21.02.2013 § 38

 "Esitämme kaupunginvaltuustolle, että kiinteistön omis­ta­jal­le voidaan myöntää määräaikainen vapautus rakenteilla ole­vaan vesihuoltoverkostoon liittymisestä taajama-alueen ul­ko­puo­lel­la, mikäli liittymisvelvoitteisen kiinteistön järjestelmä on vesihuoltoasetusten mukaisessa kunnossa. Vapautus voi­tai­siin myöntää myös osittaisena.

 

 Kuvitteellisena esimerkkinä voitaisiin käyttää vaikkapa 50 -lu­vun rintamamiestaloa, jossa on avokaivo ja uusittu jä­te­ve­sien käsittelyjärjestelmä. Jätevesien kä­sit­te­ly­jär­jes­tel­mäs­sä on nykymääräysten mukainen 3 -osastoinen sakokaivo ja maasuodatuskenttä. Tarkastuksen jälkeen kiinteistö vel­voi­te­taan liittymään kaupungin vesijohtoon, mutta vie­­ri­ver­kos­toon liittymiselle annetaan 10 vuoden siirtymäaika. Maa­suo­da­tus­ken­tän laskennallinen ikä on noin 15 vuotta. Vas­taa­vas­ti panospuhdistamon käyttöikä on viidestätoista vuo­des­ta ylöspäin. Mikäli esimerkkitalossa on porakaivo ta­lous­ve­den lähteenä ja vesi laadullisesti hyvää, kiinteistölle an­net­tai­siin vapautus  10 vuodeksi kaupungin vesijohtoon ja vie­­ri­verk­koon liittymisestä.

 

 Kiinteistöllä tapahtuvan tarkastuksen suorittaisi puolueeton ta­ho, jolla olisi riittävä tietotaito käytössä olevista jär­jes­tel­mis­tä.

 Mikäli rakennus on tehty nykyisen jätevesiasetuksen aikana, riit­täi­si rakennusluvan myötä tehtyjen dokumenttien esit­­mi­nen, jotka kuvaavat kiinteistön jätevesijärjestelmän ja ta­lous­ve­si­jär­jes­tel­män.

 

 Erityisen hankalassa asemassa ovat juuri valmistuneet kiin­teis­töt, joihin on investoitu asuntolainan lisäksi tuhansien eu­ro­jen arvoiset jätevesijärjestelmät.  Vesihuoltoverkostoon liit­ty­mi­sen vuoksi nämä kalliit investoinnit jäävät käyt­­kel­vot­to­mik­si ja niihin sijoitetut rahat menevät täysin hukkaan. Mi­kä pahinta edessä on jälleen uusi tuhansien eurojen in­ves­toin­ti.

 

 Tämä aloite on erittäin tärkeä ja koskee laajalti puu­tar­ha­kau­pun­kim­me asukkaita. Vesihuoltoverkostoon liittymisen kal­leu­des­ta on tullut paljon yhteydenottoja. Tämä kustannus pa­kot­taa osan kuntalaisista realisoimaan omaisuuttaan tai ot­ta­maan lainaa eikä meidän tehtävänä ole aiheuttaa yli­mää­räi­siä taloudellisia ongelmia kaupungimme asukkaille.

 Esimerkiksi Pirkkalassa voidaan myöntää vastaavissa ti­lan­teis­sa 5-10 vuotta vapautusta liittymisestä, mikäli kiin­teis­töl­le aiheutuu liittymisestä kohtuutonta haittaa ja mikäli kiin­teis­töl­lä on asiat lainsäädännön mukaisella tasolla.

 

 Asiasta on tehty aloite 2012 syksyllä ja silloin muutoksia ei tul­lut kaupungin linjaan "pakkoliittämisestä" ve­si­huol­to­ver­kos­toon. Tärkeimpänä perusteena oli silloin verkoston kus­tan­nus­ten kattaminen ja verkoston toimivuuden yl­­pi­­mi­nen ilman verkoston huuhtelua.

 

 Lausuntokierroksella oleva lakimuutos puoltaa myös taa­ja­ma-alu­een ulkopuolella olevien kiinteistöjen vapauttamista pak­ko­liit­ty­mi­ses­tä vesihuoltoverkostoon. Vanhaa lakia voi­daan kuitenkin soveltaa vielä viiden vuoden siirtymäajan, jon­ka vuoksi meidän täytyisi reagoida asiaan jo nyt.

 

 Mielestämme kaupungin tehtävä on palvella kaupungin asu­kas­ta eikä kaupungin asukkaan palvella kaupunkia. Tämä pak­ko­liit­­mi­nen tarkoittaa juuri jälkimmäistä varsinkin sil­loin, kun se asettaa asukkaan suunnattomien taloudellisten me­ne­tys­ten piiriin; Pahimmassa tapauksessa realisoimaan omai­suut­taan.

 

 Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmä"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

  -----

 

KAUPHALL 11.03.2013 § 115

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ym­­ris­­lau­ta­kun­nal­le lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

YMPLTK 14.05.2013 § 68

 

Vs. ympäristötarkastaja Tuuli Vainikkala

 

Aloite Kaupunginhallitus pyytää ympäristölautakunnalta lausuntoa 19.3. päivätyllä päätöksellä koskien valtuustoaloitetta mää­­ai­kai­sen vapautuksen myöntämisestä rakenteilla olevaan ve­si­huol­to­ver­kos­toon liittymisestä taajama-alueen ul­ko­puo­lel­la.

 

 Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt val­tuus­to­aloit­teen kaupunginvaltuustolle (kaupvalt 21.2.2013 § 38). Kaupunginvaltuusto on lähettänyt aloitteen kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen valmisteltavaksi.

 

 Valtuustoryhmä esittää aloit­tees­sa, että kiinteistön omis­ta­jal­le voitaisiin myöntää mää­­ai­kai­nen vapautus rakenteilla ole­vaan vesihuoltoverkostoon liit­ty­mi­ses­tä taajama-alueen ul­ko­puo­lel­la, mikäli liit­ty­mis­vel­voit­tei­sen kiinteistön jär­jes­tel­mä on vesihuoltoasetuksen mu­kai­ses­sa kunnossa. Val­tuus­to­ryh­mä esittää, että ve­si­huol­to­lai­tok­sen alueella sijaitseville kiin­teis­töil­le, joiden jä­te­ve­si­jär­jes­tel­mä on kunnossa, va­pau­tus myönnettäisiin esi­mer­kik­si 10 vuodeksi. Esityksessä on mai­nit­tu myös, että pe­rus­teek­si vapautukselle riittäisi ra­ken­nus­lu­van do­ku­men­tit, mikäli järjestelmä olisi uusittu ny­kyi­sen jätevesiasetuksen ai­ka­na, ja mikäli ei-puolueeton taho te­ki­si tarkastuksen. Aloit­tees­sa vedotaan joidenkin kau­pun­ki­lais­ten tekemien in­ves­toin­tien hyödyntämiseen, ja esi­te­tään, että esimerkiksi Pirk­ka­las­sa voidaan myöntää va­pau­tuk­sia vastaavissa ti­lan­teis­sa 5-10 vuodeksi. Aloitteen mu­kaan vesihuoltolain muu­tos puoltaa taajama-alueen ul­ko­puo­lel­la olevien kiinteistöjen va­paut­ta­mis­ta pak­ko­liit­­mi­ses­tä vesihuoltoverkostoon.

 

 Vesihuoltolain vapautuksiin on tehty valtuustoaloite myös syk­syl­lä 2012.

 

Lainsäädäntö Vesihuoltolain 10 § mukaan vesihuoltolaitoksen toi­min­ta-alu­eel­la oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Vesihuoltolain 11 §:ssä säädetään liit­­mis­vel­vol­li­suu­des­ta vapauttamisesta, jolle on oltava aina erityisiä syi­tä.  Ennen vapautuksen myöntämistä ve­si­huol­to­lai­tok­sel­le, kiinteistön omistajalle tai haltijalle ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle on varattava tilaisuus tulla kuul­luik­si. Lisäksi kunnan terveydensuojeluviranomaiselta on pyy­det­­vä lausunto.

 "Vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä, jos:

 

 1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon liit­­mi­ses­tä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen pal­ve­lu­jen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy;

 2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asian­mu­kais­ta hoitamista vesihuoltolaitoksen toi­min­ta-alu­eel­la;

 3) sekä lisäksi:

 a) vesijohtoon liittämisestä vapautettavalla kiinteistöllä on käy­tet­­vis­sä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä; tai

 b) jätevesiviemäriin liittämisestä vapautettavan kiinteistön jä­te­ve­sien kokoaminen ja käsittely voidaan järjestää niin, ett­ei niistä aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pi­laan­tu­mis­ta; taikka

 c) huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista var­ten tarkoitettuun viemäriin liittämisestä vapautettavan kiin­teis­tön hulevesi ja perustusten kuivatusvesi voidaan pois­taa muutoin asianmukaisesti." (Vesihuoltolaki 11 §)

 

Tarkastelu Näiden kaikkien vesihuoltolian 11 §:n kolmen ehdon tulee täyt­tyä, jotta vapautus, tai siirtymäaika, voidaan myöntää. Yk­si­nään se, että va­pau­tet­ta­van kiinteistön jätevesien ko­koa­mi­nen ja käsittely voi­daan järjestää niin, ettei niistä ai­heu­du terveyshaittaa tai ym­­ris­tön pilaantumista, ei ve­si­huol­to­lain mukaan riitä pe­rus­teek­si.

 

 1. -kohdan kohtuuttomuus on vaikea arvioitava. Va­pau­tus­ha­ke­mus­ta­pauk­sis­sa, joista on valitettu hallinto-oikeuteen, en­nak­ko­ta­paus­ten mukaan hallinto-oikeuden kanta koh­tuut­to­muu­den määrittelylle on ollut äärimmäisen tiukka.

 

 Kohdan 2 mukaan vapautusta ei voida myöntää, mikäli se ai­heut­tai­si vesihuoltolaitoksen toiminnan vaarantumista. Kul­loin­kin kyseessä olevan hakemuksen lisäksi on huo­mioi­ta­va kaikki muut mahdollisesti tulevat vapautushakemukset, ja hakijoita on kohdeltava tasapuolisesti. Jos tietyllä alueella myön­ne­tään pitkiä siirtymäaikoja monelle kiinteistölle, voi eten­kin pienen vesihuolto-osuuskunnan toiminta vaarantua. Kaik­kia hakemuksia käsiteltäessä on huomioitava, ettei pää­tök­sel­lä vaaranneta vesihuoltolaitoksen toimintaa ta­lou­del­li­ses­ti eikä teknisesti. Viimeaikaisissa ve­si­huol­to­lai­tok­sel­ta saaduissa lau­sun­nois­sa on suhtauduttu kielteisesti siir­ty­­ajan myön­­mi­seen.

 

 Kohdassa 3 b käsitellään viemäriin liittymisvelvollisuudesta va­pau­tus­ta hakevan kiinteistön jätevesien käsittelyä.

 

 Ylöjärvellä on joissain tapauksissa myönnetty muutaman vuo­den siirtymäaikoja kiinteistöille, joiden jätevedet kä­si­tel­lään ns. jätevesiasetuksen mukaisissa järjestelmissä. Ta­pauk­sis­sa kaikki vapautuksen edellytykset eivät ole täyt­ty­neet, mutta tietyt seikat on katsottu lyhyttä siirtymäaikaa puol­ta­vik­si. Näin on huomioitu kiinteistön tilanne ja annettu ai­kaa varautua investointiin. Vain erityisistä, hyvin pai­na­vis­ta syistä voidaan myöntää pidempiä siirtymäaikoja tai hyvin har­vois­sa erityistapauksissa jopa mahdollisesti tois­tai­sek­si voi­mas­sa olevia vapautuksia. Va­pau­tus­ha­ke­mus­ta kä­si­tel­les­sä täytyy siis harkita tapauskohtaisesti kaik­kia kolmea va­pau­tuk­sen perustetta, eikä vapautusta voida myön­tää lain mu­kaan vain yhden perusteen täyttymisen vuok­si.

 

 Vesihuoltolain mukaan kunnan on ryhdyttävä toimenpiteisiin ve­si­huol­lon järjestämiseksi mikäli suurehkon asukasjoukon tar­ve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt si­tä vaativat. Pirkanmaan ympäristökeskus on kehottanut vuon­na 2009 kaupunkia tuottamaan vesihuollon palveluja alueil­la, joilla sille on tarvetta esimerkiksi asutuksen ti­hey­den vuoksi. Koska harkinnassa on huomioitava kä­si­tel­­vän va­pau­tus­ha­ke­muk­sen lisäksi kaikki alueelta mah­dol­li­ses­ti tu­le­vat muut hakemukset tasapuolisuuden nimissä, ei voi­da myön­tää vapautusta ilman tapauskohtaista tar­kas­te­lua ja pe­rus­tei­ta. Tämä siis vaikuttaa myös viemäriin liit­ty­nei­den kiin­teis­­jen vesihuoltoon. Ei ole mahdollista myön­tää va­pau­tus­ta vuosiksi rakennusluvan perusteella. Jä­te­ve­si­jär­jes­tel­mien tarkastukset tulee suorittaa viranomaisen ta­hol­ta.

 

 Ympäristötoimi on hyvin tietoinen tilanteen hankaluudesta sel­lai­sil­la kiinteistöillä, joilla on asennutettu jä­te­ve­si­ase­tuk­sen vaatimukset täyttävä jätevesijärjestelmä. Tämän vuoksi joil­le­kin tällaisille kiinteistöille siirtymäaikoja on myönnetty. Kiin­teis­­jä pyritään tiedottamaan tulevasta liit­ty­mis­vel­vol­li­suu­des­ta ajoissa, kun niille haetaan rakennus- tai toi­men­pi­de­lu­paa niin, jotta vältyttäisiin suurilta investoinneilta, mikäli kiin­teis­tö kuuluu vesihuollon kehittämisalueeseen ja toi­min­ta-alue todennäköisesti laajenee kiinteistölle. Toisinaan käy kui­ten­kin niin, että kiinteistökohtainen järjestelmä on han­kit­ta­va alueelle, jolle viemäri tuodaan muutaman vuoden pääs­tä. Eräs vesihuolto-osuuskunta tarjoaa palvelua, jolla se voi vuokrata osuuskuntaan liittyneille kiinteistöille kiin­teis­­koh­tais­ta järjestelmää, kunnes kiinteistö saadaan vie­­röin­nin piiriin. Sama osuuskunta lunastaa joitain hyvin toi­mi­via, uudehkoja pienpuhdistamoja ja umpisäiliöitä eteenpäin vuok­rat­ta­vak­si.

 

 Vesihuoltolakia ollaan muuttamassa, ja todennäköisesti uu­si laki tulee voimaan vuoden 2014 alusta. Todennäköisesti sii­nä säädetään, että kiinteistöä ei tarvitsisi (tilastollisen) taa­ja­man ulkopuolella liittää laitoksen verkostoon, jos kiin­teis­töl­le on rakennettu asianmukainen vesihuolto ennen lai­tok­sen toiminta-alueen hyväksymistä. Ylöjärvellä taajamiksi tul­ki­taan mm. Takamaan, Vastamäen, Vahannan, Yli­sen-Pe­­sil­lan-Lem­piä­nie­men ja Mutalan alueet, joten lain muu­tok­seen liittyvä taajaman ulkopuolisten alueiden jät­­mi­nen liittymisvelvollisuuden ulkopuolelle ei koskisi pääosaa toi­min­ta-alu­een kiinteistöistä. Viranomaisia sitoo voi­mas­sa­ole­va lainsäädäntö. Kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti kun­kin lain perusteella.

 

Lisätiedot Vs. ympäristötarkastaja Tuuli Vainikkala, p. 050 3904735, tuu­li.vainikkala@ylojarvi.fi

 

Kaupunginarkkitehdin 2. varahenkilö ehdottaa

 

 Ympäristölautakunta päättää antaa oheisen lausunnon kau­pun­gin­hal­li­tuk­sel­le.

 

 Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle lau­sun­to­naan, että

 

 1.  kiinteistöille, joiden jätevesijärjestelmät täyttävät ns. jä­te­ve­si­ase­tuk­sen puhdistusvaatimukset, on myönnetty muu­ta­mien vuosien siir­ty­­ai­ko­ja, vaikka kaikki lain edellyttämät vaa­ti­muk­set eivät ole täyt­ty­neet, ja siten toimittu osittain aloit­teen mukaisesti.

 

 2.  Mahdollinen vesihuoltolain muutos huomioidaan va­pau­tus­ha­ke­mus­ten käsittelyssä niillä alueilla, joilla se on mah­dol­lis­ta, sitten kun se on lain mukaan mahdollista.

 

Päätös  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  -----

 

KAUPHALL 27.05.2013 § 240

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää ympäristölautakunnan lausunnon kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

KAUPVALT 13.06.2013 § 91

 

 Kaupunginhallitus lähettää ympäristölautakunnan lau­sun­non kaupunginvaltuustolle vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Tomi Saaristo teki seu­raa­van esityksen:

 

 Uusi vesihuoltolaki on todennäköisesti tulossa voimaan vuo­den 2014 alussa. On kuitenkin todennäköistä, että uutta ja van­haa lakia voidaan soveltaa päällekkäin joidenkin vuo­sien ajan siirtymäajan puitteissa. Riippumatta uuden lain voi­maan­tu­los­ta, ne kiinteistöjen omistajat, joilla on ve­si­huol­to­asiat lain mukaisessa kunnossa, saavat halutessaan vä­hin­tään viiden vuoden siirtymäajan vesihuoltoverkostoon liit­ty­mi­ses­tä siitä hetkestä lähtien, kun vesihuoltoverkko on ra­ken­net­tu kyseiselle alueelle. Esitän asian palauttamista kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen valmisteluun.

 

 Valtuutettu Minna Sarvijärvi poistui kokouksesta asian kä­sit­te­lyn aikana klo 19.40.

 ---

 

 Pidettiin neuvottelutauko ko 19.42 - 19.50.

 ---

 

 Valtuutettu Jussi Kytömäki poistui kokouksesta asian kä­sit­te­lyn aikana klo 19.44.

 ---

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poik­kea­va kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi ää­nes­tyk­sen äänestyskoneella siten, että ne, jotka kan­nat­ta­vat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät jaa. Jos ei voit­taa, tulee valtuutettu To­mi Saariston ehdotus asian pa­laut­ta­mi­ses­ta kau­pun­gin­hal­li­tuk­seen kaupunginvaltuuston pää­tök­sek­si.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 23 jaa - ään­tä ja 25 ei-ääntä, kolmen (3) ollessa poissa, joten pu­heen­joh­ta­ja totesi, että asia palautetaan kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen jatkovalmisteluun.

 -----

 

KAUPHALL 12.08.2013 § 314

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

YMPLTK 01.10.2013 § 119

 

Vs. ympäristötarkastaja Tuuli Vainikkala

 

 Kaupunginhallitus on lähettänyt valtuustoaloitteen ym­­ris­­lau­ta­kun­nal­le toista lausuntoa varten. Ym­­ris­­lau­ta­kun­ta viit­taa asian osalta aiempaan, 14.5.2013 kokouksessa pää­tet­tyyn lausuntoon.

 

 Jokainen vapautushakemus tulee kä­si­tel­lä ta­paus­koh­tai­ses­ti. Vesihuoltolain (VHL) 10 §:n liittymisvelvollisuus ve­si­huol­to­lai­tok­sen verkostoon on pää­sään­tö, josta voidaan vain eri­tyi­sis­tä syistä myöntää va­pau­tus. Voimassaolevaa lain­sää­dän­töä on noudatettava. Nykyisen ve­si­huol­to­lain (119/2001) ai­ka­na vahvistettujen toi­min­ta-aluei­den suhteen nou­da­te­taan kyseistä lakia, ja vasta uu­den lain voimaan tu­lon jäl­keen vahvistettujen alueiden va­pau­tus­ha­ke­muk­sien kä­sit­te­lys­sä sovelletaan uutta ve­si­huol­to­la­kia.

 

 Aiemmassa lausunnossa esitetyt vesihuoltolain 11 §:n pe­rus­teet vapautuksen myöntämiselle eivät täyttyisi, mikäli toi­mit­tai­siin valtuustoaloitteen mukaisesti. Aloitteessa tar­koi­te­tuil­la kiinteistöillä täyttyy vain yksi kolmesta VHL:n 11 §:n mu­kai­ses­ta perusteesta, 3b-kohdan jä­te­ve­sien käsittely niin, ett­ei niistä aiheudu terveyshaittaa tai ym­­ris­tön pi­laan­tu­mis­ta. VHL:n 11 §:n mukaan kaikki kolme koh­taa tulee täyt­tyä, jotta vapautus voidaan myöntää. Näin ol­len aloitteen mu­kai­nen toiminta olisi vesihuoltolain vas­tais­ta. Vi­ran­omai­sen tulee hallintolain mukaisesti kohdella hal­lin­nos­sa asioi­via tasapuolisesti sekä käyttää toimivaltaansa yk­sin­omaan lain mukaan hyväksyttäviin tar­koi­tuksiin. Viranomaisen toi­mien on oltava puolueettomia ei­vät­kä pää­tök­set saa olla epä­oi­keu­den­mu­kai­sia toisia hakijoita ei­kä toimijoita koh­taan.

 

 Mikäli kaikille aloitteessa tarkoitetuille kiinteistöille myön­net­täi­siin aloitteen mukaisesti automaattisesti verrattain pitkiä, ku­ten esitetty 5 vuotta, määräaikaisia vapautuksia liit­ty­mis­vel­vol­li­suu­des­ta, vesihuollon taloudellinen asianmukaisen  jär­jes­­mi­nen vaarantuisi todennäköisesti joillain ve­si­huol­to­lai­tos­ten toiminta-alueilla. Tämä olisi VHL:n 11 § 2):ssa mai­nit­tu seuraus, jota vapautuksen myöntämisestä ei saa ai­heu­tua.  Lisäksi mikäli myönnetään jopa yli viiden vuoden mit­tai­sia vapautuksia, ei voida olla varmoja, että asennetut jä­te­ve­si­jär­jes­tel­mät toimivat niille tarkoitetulla tavalla mää­­ai­kai­sen vapautuksen loppuun saakka.

 

 Ve­si­huol­lon toiminta-alueet on määritelty pääosin taa­ja­ma-alueil­le ja täten pääosa vapautushakemuksista tulee taa­ja­ma-alueil­ta. Näin ollen Ylöjärvellä on melko vähän aloit­tees­sa tar­koi­tet­tu­ja taajaman ulkopuolisia kiinteistöjä, jot­ka kuuluvat ve­si­huol­lon toiminta-alueisiin ja jotka voitaisiin mah­dol­li­ses­ti la­ki­muu­tok­sen jälkeen vapauttaa liit­ty­mis­vel­vol­li­suu­des­ta.

 

Lisätiedot Vs. ympäristötarkastaja Tuuli Vainikkala, p. 050 390 4735, tuu­li.vainikkala@ylojarvi.fi

 

Kaupunginarkkitehti ehdottaa

 

Ympäristölautakunta päättää toistaa edellisen lausuntonsa ja perustella sitä yllä olevassa selosteessa olevin perustein. Li­säk­si ym­­ris­­lau­ta­kun­ta päättää esittää kau­pun­gin­hal­li­tuk­sel­le lau­sun­to­naan seuraavaa

 

1.

Valtuustoaloitteessa tarkoitetuille kiinteistöille on myön­net­ty ta­paus­koh­tai­sen harkinnan perusteella muutamien vuo­sien siir­ty­­ai­ko­ja, jotta kiinteistökohtaista jä­te­ve­si­jär­jes­tel­mää on voitu hyö­dyn­tää yleensä 2-3 vuotta pi­dem­pään ja in­ves­toin­tiin on saatu lisää aikaa varautua ta­lou­del­li­ses­ti. Mitä pi­dem­mäk­si siir­ty­­ai­ka venyy, sitä to­den­­köi­sem­min siitä ai­heu­tuu vaaraa ve­si­huol­lon ta­lou­del­li­sel­le ja asian­mu­kai­sel­le hoitamiselle ve­si­huol­to­lai­tok­sen toiminta-alueella (VHL 11 § 2))

 

2.

Va­pau­tus­ha­ke­muk­set on käsiteltävä tapauskohtaisesti voi­mas­sa­ole­van lainsäädännön ja hyvän hallintotavan mu­kai­ses­ti.

 

Päätös Jäsen Hannu Ruuska esitti pohjaehdotuksesta poiketen vähintään viiden vuoden vapautusta liittymisvelvollisuudesta siitä hetkestä lähtien, kun vesihultoverkko on rakennettu kyseiselle alueelle.

Esitys kokonaisuudessaan perusteluineen on pöytäkirjan liitteenä.

Jäsenet Heleena Pekkala ja Kirsi Sundell kannattivat Ruuskan esitystä.

--

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus on asiassa suoritettava äänestys. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat jäsen Hannu Ruuskan tekemää ehdotusta, äänestävät ei. Enemmän ääniä saanut päätös tulee lautakunnan päätökseksi.

Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä.

Äänestysehdotus ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme jaa-ääntä (Kesseli, Mäkinen, Äikäs) ja kuusi ei-ääntä (Ruuska, Hietaniemi, Heikkonen, Pekkala, Pirttijoki, Sundell) kahden jäsenen (Hongisto, Järvenpää) ollessa poissa. Puheenjohtaja totesi jäsen Hannu Ruuskanehdotuksen voittaneen äänestyksessä ja siten tulevan lautakunnan päätökseksi.

---

 

KAUPHALL 21.10.2013 § 408

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää vesihuoltolain 11 § perusteella

 1.  lähettää ympäristölautakunnan 1.10.2013 § 119 esittelijän pohjaehdotuksen mukaisen vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle ja

 2.  todeta omana lausuntonaan kaupunginvaltuustolle, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

 

Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Mauri Heiska ehdotti, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle ympäristölautakunnan päätöksen mukaisen vastauksen aloitteesta. Esko Arola kannatti Heiskan ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Heiskan ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 6 jaa-ääntä (Luojus, Kallio, Mustakallio-Sorvari, Haukka, Teivaala, Virtanen) ja 4 ei-ääntä (Heiska, Savio, Arola, Sarvijärvi) yhden (Sorsa) äänestäessä tyhjää, joten puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 ---

 

KAUPVALT 14.11.2013 § 123

 

 

 Kaupunginhallitus vesihuoltolain 11 § perusteella

 1.  lähettää ympäristölautakunnan 1.10.2013 § 119 esittelijän pohjaehdotuksen mukaisen vastauksen aloitteeseen kaupunginvaltuustolle ja

 2.  toteaa omana lausuntonaan kaupunginvaltuustolle, että aloite ei anna aihetta toimenpiteisiin.

 

Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Pekka Hietaniemi ehdotti, että asia palautetaan valmisteltavaksi. Varavaltuutettu Hannu Ruuska kannatti Hietaniemen ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen äänestyskoneella siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee valtuutettu Pekka Hietaniemen ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 17 jaa-ääntä ja 32 ei-ääntä, yhden äänestäessä tyhjää ja yhden ollessa poissa, joten puheenjohtaja totesi valtuutettu Pekka Hietanimen ehdotuksen asian palauttamisesta valmisteluun tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 -----

 

KAUPHALL 02.12.2013 § 480 

 

Kehitys- ja laskentapäällikkö Riku Siren

 Aloitteeseen annettuja vastausesityksiä valmisteltaessa on oltu yhteydessä kaupungin toimintaa valvovan Pirkanmaan ELY-keskuksen asiantuntijoihin. Kaupungin ja ELY-keskuksen kehittämiskeskustelussa 15.11.2013 ELY-keskuksen edustajat totesivat, että Ylöjärven ympäristöviranomaisen linja vapauttamishakemuksiin on toimiva. Lisäksi valmisteilla on lakimuutos, jonka voimaantuloajasta ja tarkasta sisällöstä ei ole tietoa. Ennen tätä ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa vesihuoltolain mukaista ja toimivaa linjaa.  Perustuslain 118 § mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta.

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa

 Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite ei anna edellä mainituin perustein syytä jatkotoimenpiteisiin.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginjohtajan muutettu ehdotus asian jättämisestä pöydälle.

 -----

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 23

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

Ympäristölautakunta 25.01.2023 § 9 

 

Valmistelija Vs. ympäristösuunnittelija Sini Yli-Öyrä 

 

Vesihuoltolaki (119/2001) säätelee pääsääntöisesti keskitettyä vesihuoltoa ja sen järjestämistä. Vesihuoltolakia uudistettiin vuonna 2014 sen jälkeen, kun valtuustoaloitetta on viimeksi käsitelty. Aiemmin laissa säädettiin yksiselitteisesti, että vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Vesihuoltolain uudistuksessa kuitenkin keskitettyyn vesihuoltoon liittämisvelvoitetta lievennettiin taajama-alueiden ulkopuolisilla toiminta-alueilla. Nykyisessä lain 10.2 §:ssä säädetään siten, että taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon, jos:

 

1) kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä; ja

2) kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi terveydensuojelulaissa säädetyt laatuvaatimukset täyttävää talousvettä.

 

Lain 10.3 §:n mukaan taajaman ulkopuolella kiinteistöä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos:

 

1) kiinteistön vesihuoltolaitteisto on rakennettu ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä ja jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetään; tai

2) kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään.

 

Lainmuutoksen tarkoitus on ollut estää erityisesti sellaisten tilanteiden syntyminen, joissa asianmukaisin kiinteistökohtaisin laitteistoin ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä varustettu kiinteistö velvoitettaisiin taajaman ulkopuolella liittämään vesihuoltolaitoksen verkostoon. Tällä estetään kiinteistöille koituvia päällekkäisiä kustannuksia, mikäli ne ovat ehtineet tehdä investointeja kiinteistökohtaisiin järjestelmiin ja saattaneet kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmänsä vastaamaan jätevesisäädösten asettamaa puhdistustasoa.

 

Vesihuoltolain 11 §:ssä säädetään liittämisvelvollisuudesta vapauttamisesta. Vapauttaminen tulee sovellettavaksi ainoastaan, mikäli 10 §:n poikkeamisedellytykset eivät täyty.

 

11.2 §:n mukaan kiinteistölle on myönnettävä vapautus liittämisvelvollisuudesta, jos:

1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja

2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.

 

Edellä säädetyn lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistöllä on käytettävissä riittävästi vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on 11.2 §:ssä säädetyn lisäksi, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Ennen vapautuksen myöntämisestä varataan vesihuoltolaitokselle ja kiinteistön omistajalle tai haltijalle tilaisuus tulla kuulluksi. Lisäksi vapauttamisesta pyydetään kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto. Jos kaikki vesihuoltolain 11 §:ssä tarkoitetut liittämisvelvollisuudesta vapauttamisen edellytykset täyttyvät, on vapautus myönnettävä.

 

Vesihuoltolain 11.2 §:n luettelo erityisistä syistä on pykälässä esimerkinomainen, ja niiden olemassaolo harkitaan tapauskohtaisesti. Erityiset syyt muodostavat yhden perusteen liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle vain siinä tapauksessa, että liittäminen muodostuisi niiden takia kiinteistön omistajan tai haltijan kannalta kohtuuttomaksi. Lähinnä huomioon otettaviksi tulevat objektiivisesti havaittavissa olevat syyt, kuten vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve.

 

Vesihuoltolaitoksen toimintaedellytysten turvaamisen kannalta harkitessa lain 11.2 §:n kohdan 2 mukaisia edellytyksiä, tulee arvioinnissa huomioida käsiteltävän vapautushakemuksen lisäksi myös jo myönnetyt ja odotettavissa olevat vapautukset.

 

Vapautus liittämisvelvollisuudesta voidaan myöntää toistaiseksi voimassa olevana tai määräaikaisena. Toistaiseksi voimassa oleva vapautuspäätös on voimassa niin kauan kuin vapautuksen perusteena olleet olosuhteet eivät muutu olennaisesti. Yleensä myös määräaikaisiin vapautuspäätöksiin kirjataan vapautuksen raukeavan, mikäli olosuhteet kiinteistöllä muuttuvat vapautuksen voimassaoloaikana.

 

Vapauttamisesta toistaiseksi tai määräajaksi päättää kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on ympäristönsuojelulainsäädännössä määritellyissä tehtävissä itsenäinen ja riippumaton asema suhteessa kunnan muihin viranomaisiin. Vapautushakemukset käsitellään tapauskohtaisesti voimassa olevan lainsäädännön ja hyvän hallintotavan mukaisesti.

 

Oheismateriaali Valtuustoaloite

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus 1. Ympäristölautakunta hyväksyy selosteosan mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen ja lähettää valtuustoaloitteen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

 2. tarkastaa pykälän kokouksessa.  

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 -----  

 

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 61 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.02.2023 § 13  

4/02.09.00/2023  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.