Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 11



 

Valtuustoaloite kriisinhallintaveteraanikortin huomioimisesta Ylöjärven kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluissa

 

Kaupunginvaltuusto 14.11.2022 § 134 

 

"Ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät Yhdistyneiden kansakuntien UNEF-operaatioon Suezille 10.12.1956. Tämän jälkeen lähes 50.000 suomalaista on palvellut yli viidessäkymmenessä rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiossa Lähi-idässä, Afrikassa, Aasiassa ja Balkanilla. Suomalaisia rauhanturvaajia toimii YK:n, Naton ja EU:n operaatioissa ympäri maailmaa.

 

Rauhanturvaoperaatiot ovat tukeneet kriisialueiden vakauttamista ja neuvotteluratkaisun saavuttamista. Myös rauhanvälityksellä on ollut merkitystä monilla kriisialueilla. Eduskunta päätti vuonna 2016, että rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatehtävissä palvelleille henkilöille myönnetään kriisinhallintaveteraani-status.

 

Osoituksena kriisinhallintaveteraanin statuksesta kaikki kriisinhallintaveteraanit saivat puolustusministeriön organisoimana valtion myöntämän kriisinhallintaveteraanikortin. Suomessa on tällä hetkellä lukuisia yrityksiä joiden palveluista kriisinhallintaveteraanit saavat alennuksia kriisinhallintaveteraanikortilla. Myös moni kaupunki ja kunta on lähtenyt tähän mukaan. Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärven kaupunki ryhtyy valmistelemaan kriisinhallintaveteraanien huomioimista siten, että liikunta- ja kulttuuripalveluissa kriisinhallintaveteraanikortti noteerataan samaan alennusluokkaan varusmieskortin kanssa.

 

Perussuomalaisten Ylöjärven valtuustoryhmä ym."

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 414 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen hyvinvointilautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Hyvinvointilautakunta 17.01.2023 § 12 

 

Valmistelija Liikuntapäällikkö Sini Aalto

 

Valtuustoaloiteessa esitetään, että Ylöjärven kaupungin vapaa-aikapalveluissa otettaisiin käyttöön uusi alennusluokka kriisinhallintaveteraaneille, joka olisi hintatasoltaan sama kuin varusmieskortti.

 

Liikuntapalveluiden uusin hinnasto astui voimaan 1.1.2023 alkaen. Tuossa hinnastossa on jo huomioituna kriisinhallintaveteraanit ja heidät on rinnastettu samaan hintaluokkaan eläkeläisten, opiskelijoiden, nuorten, työttömien sekä invalidien kanssa. Ylöjärven uimahallin hinnastossa ei ole alennusta varusmiehille, sillä he kuuluvat yleensä joko opiskelijoiden tai nuorten alennusryhmään. Kriisinhallintaveteraanialennuksen saa näyttämällä kassalla kriisinhallintaveteraanikorttia. Lisäys hinnastoon tehtiin liikuntapalveluille saapuneiden kyselyiden perusteella.

 

Liikuntapalveluiden muussa toiminnassa ei nähdä tarpeellisena ottaa käyttöön lisää alennusluokkia. Ohjaustoiminnassa on käytössä hinnat aikuisille/työikäisille sekä opiskelijoille/eläkeläisille/ työttömille ja kuntosalien pääsymaksut ovat kaikille samat (psl. nuorten 10-kortti ja vuosikortit).

 

Valmistelija Vapaa-aikajohtaja Minna Vallin

 

Kulttuuripalvelut tuottaa aikuisille ilmaisia sekä maksullisia tapahtumia ympäri vuoden. Vapaa-aikalautakunta kokouksessa 1.12.2020 § 109 päätti delegoida kertaluonteisten pienehköjen hintojen määrityksen viranhaltijoille.

 

Vapaa-aikajohtaja voi määritellä yksittäisen tapahtuman pääsymaksun ja huomioida kriisinhallintaveteraanit pääsymaksun hinnoittelussa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää lähetää selosteosan mukaisen vastineen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -------

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 59 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy hyvinvointilautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.02.2023 § 11  

769/02.05.00/2022  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy hyvinvointilautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Tomi Saaristo ehdotti, että aloite palautetaan valmisteluun. Sami Savio kannatti Saariston ehdotusta. Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.