Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 49


Kaavamuutoksen alustava rajaus

 

Asemakaavan muutoksen käynnistäminen Siivikkalan alueella osassa korttelia 51 (Serlapuiston päiväkoti) sekä liittyvillä lähivirkistysalueilla

 

Kaupunginhallitus 14.02.2022 § 49  

160/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

 Ylöjärven kaupungin hallintosäännön 86 §:n perusteella asemakaavan ja sen muutosten laatimisesta päättäminen kuuluu kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan.

 

 Tarve asemakaavan muuttamiseen

 

 Nykyisen Serlapuiston päiväkodin tontti on rakennettu ja tontti on pinta-alaltaan pieni. Rakennetut tilat ovat käytössä ja lisätilatarve sisältyy kaupungin tavoitteisiin. Serlapuiston päiväkodin lisärakennus kuuluu MAPSTOn vuoden 2022 talonrakennushankkeisiin. Suunniteltu lisärakennus sijoittuisi nykyisen päiväkodin ja Siivikkalantien väliselle alueelle.  Serlapuiston leikkikentän peruskorjaus ja sijainnin muutos sisältyy myös MAPSTOn vuoden 2022 yleisten alueiden hankkeisiin. Tarkasteltuna hankkeita kokonaisuutena on tarkoituksenmukaista muuttaa nykyistä asemakaavaa, jolla huomioidaan suunniteltu lisärakentaminen, huomioidaan tarvittavat piha-alueet ja alueen liikennöinti sekä liittyvät yleiset alueet. Lisäksi varaudutaan päiväkodin mahdolliseen myöhäisempään lisätilatarpeeseen.

 

 Kaavatilanne

 

 Alueella on voimassa 5.12.1986 vahvistettu Siivikkalan alueen asemakaava. Kaavassa päiväkodin tontti on merkinnällä YS. Siivikkalantien puoleinen alue sekä päiväkodin eteläpuoleinen on lähivirkistysalueena VL.

 

 MAPSTO 2022-2026 tavoitteet

 

 Muutosalue ei sisälly MAPSTO 2022-2026 mukaisiin kaavoitushankkeisiin.  Kaavasuunnittelulla ei, alueen laajuus huomioiden, ole olennaisia vaikutuksia MAPSTO-ohjelmoitujen kaavahankkeiden resursointiin tai aikataulutukseen.

  

 Hankkeen käynnistämistä ja läpivietävyyttä koskeva tarkastelu

 

 Edellytykset hankkeen käynnistämiselle ja etenemiselle ovat olemassa. Hanketta on perusteltua tarkastella kaavamuutoksella. Kaavamuutosalue on pinta-alaltaan pieni ja prosessia voidaan edistää aikataulullisesti joutuisasti. 

 

Oheismateriaali Kaavamuutoksen alustava rajaus

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käynnistää selosteosan mukaisen asemakaavan muutoksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kaavoituspäällikkö ja projektipäällikkö, ts. kehityspäällikkö poistuivat kokouksesta ja terveys- ja sosiaalijohtaja saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 16.18.

 -----