Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 44


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallitus 14.02.2022 § 44  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 9 jäsentä ja kaksi varajäsentä, joten kaupunginhallitus oli täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja sekä nuorisovaltuuston edustaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintopäällikkö, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä sekä kaavoituspäällikkö ja projektipäällikkö, ts. kehityspäällikkö, joille päätettiin myöntää läsnäolo- ja puheoikeus kokouksessa.

Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
-----

 

 Lisäksi todettiin, että ennen varsinaisia kokousasioiden käsittelyjä kehityspäällikkö Ville-Mikael Tuominen Tampereen Raitiotie Oy:stä esittelee kokouksen alussa raitiotien Lielahti-Ylöjärvi tarkentavan yleissuunnitelman väliraporttia.

 ----

 

 Kehityspäällikkö Ville-Mikael Tuominen poistui em. ajankohtaiskatsauksen jälkeen klo 15.27.

 -----