Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 16


Kartat

 

Valtuustoaloite kaupungin ranta-alueiden kaavoituksesta omakotitonteiksi Kurussa ja koko Ylöjärven alueella

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 152 

 

 

"Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää  Kurussa kaupungin omistamista maista rantatonttien kaavoitusta myyntiin liitteenä olevan luonnoksen  mukaan. Tontteja muodostuisi tällä esityksellä 32 kpl, joista 29 kpl olisi rantatontteja ja 3 rannan tuntumassa järvinäkymällä. Tontit myytäisin tarjouskaupalla. Jokaisella tontilla olisi kuitenkin pohjahinta.

 

Tavoitteena on vakituisten asukkaiden saaminen Kuruun ja väestötappion kääntäminen väestökasvuksi. Vetovoimatekijänä Kurussa on ranta, jonka jalostamista asuinkäyttöön pitää hyödyntää.

 

Kurun lisäksi tulisi selvittää ja hyödyntää rantatontit koko kaupungin alueelta.

 

Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä ym."

 

Liite Kartat

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 17.01.2022 § 16  

815/10.02.02/2021  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle ja kehittämistoimikunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.