Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 12


 

Valtuustoaloite subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamiseksi Ylöjärvellä

 

Kaupunginhallitus 31.01.2022 § 39 

 

178/05.10.00/2018

 

KAUPVALT 16.04.2018 § 50

 

 

 "Laki lasten päivähoidosta muuttui varhaiskasvatuslaiksi 1.8.2015. Varhaiskasvatus määriteltiin uudessa laissa "lap­sen suunnitelmalliseksi ja tavoitteelliseksi kasvatuksen, ope­tuk­sen ja hoidon muodostamaksi kokonaisuudeksi, jos­sa painottuu erityisesti pedagogiikka."

 

 Ylöjärven kaupunginvaltuusto teki päätöksen 11.4.2016 ra­hoit­taa subjektiivista päivähoito-oikeutta 20 tuntiin niiltä lap­sil­ta, joiden vanhempi ei ole kokopäivätöissä tai opiskele pää­toi­mi­ses­ti. Päätöksen jälkeen asiasta tehtiin asia­kas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­ly, jonka tuloksissa huoltajat arvioivat lasten ta­sa-ar­von heikenneen ja työelämän ja varhaiskasvatuksen yh­teen­so­vit­ta­mi­sen hankaloituneen.

 

 77 Suomen kunnassa on päätetty säilyttää var­hais­kas­va­tus­oi­keus ennallaan, näiden joukossa mm. Tampere ja Nokia. Tä­nä vuonna subjektiivinen päivähoito-oikeus palautetaan 1.8.2018 alkaen ainakin Vantaalla ja Lahdessa.

 

 Valtioneuvoston kanslian toimeksiannon mukaisesti Oulun Yli­opis­ton tekemässä selvityksessä kartoitettiin var­hais­kas­va­tuk­sen lainsäädännön muutosten vaikutuksia. Selvityksen mu­kaan varhaiskasvatusjohtajien hallinnollinen työ on li­sään­ty­nyt ja oikeuden rajoittamisella ei ole ollut merkittäviä ta­lou­del­li­sia vaikutuksia. 40 % työntekijöistä kertoo lasten vaih­tu­vuu­den päivän aikana lisääntyneen, 60,9 % kertoo työn kuormittavuuden lisääntyneen ja 60,3 % kertoo työn lap­si­ryh­mäs­sä lisääntyneen haasteellisemmaksi. 55,2 % työn­te­ki­jöis­tä kertoo mahdollisuuden yksittäisen lapsen huo­mioi­mi­seen vähentyneen. Kokonaisuutena työntekijöiden ar­viot subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta olivat kriit­ti­set. Keskisimmiksi varhaiskasvatusoikeuden ra­jaa­mi­sen vaikutuksiksi vanhemmat nostivat esiin lasten ta­sa­ver­tai­suu­den heikkenemisen suhteessa muihin lapsiin, lasten ver­tais­suh­tei­den pysyvyyden vähenemisen, negatiiviset vai­ku­tuk­set lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle sekä ai­kuis­ten ja lasten välisten suhteiden pysyvyyden vä­hen­ty­mi­sen. 94 % vanhemmista arvioi lasten hyvinvoinnin hei­ken­ty­neen. Vaikutuksista vanhemmille ja perheille selvityksessä nos­te­taan esiin heikentynyt mahdollisuus työnhakuun, opis­ke­luun tai työssä käymiseen sekä perheiden ta­sa­ver­tai­suu­den heikentyminen suhteessa muihin perheisiin. Monet van­hem­mat kokivat myös, että yhteistyö var­hais­kas­va­tus­yk­si­kön kanssa oli heikentynyt. Vanhemmat kertoivat esi­merk­ke­jä siitä, kunka lapsi oli jäänyt subjektiivisen oikeuden ra­jaa­mi­ses­ta johtuvan osa-aikaisuuden takia paitsi monista las­ten itsensä ja vanhempien tärkeinä pitäneistä toi­min­nois­ta sekä kertoivat kokemuksista eriarvoisuudesta.

 

 Laki työttömyysturvan aktiviimallista tuli voimaan 1.1.2018. Työt­­mien aktiivimalli aiheuttaa hankaluuksia vanhemmille, joi­den lapset eivät ole päivähoidossa. Kun keikkaluonteista työ­tä tarjotaan vanhemmalle, jonka aktiivimallin mukaisesti on otettava paikka vastaan, on lapsien saaminen päi­­hoi­toon vaikeaa. Lain mukaan kiireellisessä tapauksessa kun­tien on järjestettävä lapselle päivähoitopaikka kahdessa vii­kos­sa.

 

 Vaikka subjektiivista päivähoito-oikeutta voi laajentaa eril­li­sel­lä kirjallisella hakemuksella ja vaikka tämä pyrittäisiin pi­­mään matalan kynnyksen palveluna, on oman elä­män­ti­lan­teen perustelu usein nöyryyttävää ja kuluttavaa eikä kai­kil­la perheillä ole voimavaroja tai halua tätä tehdä.

 

 Laadukas varhaiskasvatus on enenn kaikkea lapsen oikeus. Tä­tä tukee myös varhaiskasvatuslaki, jossa korostuu ai­em­paa enemmän pedagoginen näkökulma ja lapsen oikeus op­pi­mi­seen. Jokaiselle lapselle on taattava oikeus laa­duk­kaa­seen varhaiskasvatukseen riippumatta esimerkiksi lap­sen huoltajan työmarkkinatilanteesta tai lapsen ko­ti­kun­nas­ta. Tutkimusten mukaan korkeatasoisesta pedagogisesta var­hais­kas­va­tuk­ses­ta hyötyvät kaikki lapset. Erityisen suur­ta vaikuttavuus on lapsille, joiden kasvuympäristössä on hei­dän kehittymistään haittaavia tekijöitä, kuten vanhempien päih­de- tai terveysongelmia tai puutteita sosiaalisessa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen on to­det­tu olevan tärkeä, ellei jopa tärkein, myöhempää syr­jäy­ty­mis­tä ehkäisevä tekijä. Tutkimusten mukaan laadukkaalla var­hais­kas­va­tuk­sel­la pystytään tehokkaasti ehkäisemään las­ten syrjäytymistä ja myöhempiä oppimisongelmia. Var­hais­kas­va­tuk­ses­sa lapset oppivat vuorovaikutusta ja sosiaalisia tai­to­ja ja se on siksi yksi kannattavimmista sosiaalisista in­ves­toin­neis­ta lasten ja perheiden tulevaisuuteen. Laa­duk­kail­la varhaiskasvatuspalveluilla tuetaan vanhemmuutta, ja sil­lä on siksi myös tärkeä ennaltaehkäisevä las­ten­suo­je­lul­li­nen ulottuvuus. Varhaiskasvatus on tärkeässä osassa var­hai­ses­sa tukemisessa ja ennaltaehkäisyssä, sillä päi­­ko­dis­sa huomataan yleensä ensimmäiset merkit ongelmista.

 

 Syksyllä 2017 n. 90 ylöjärveläistä lasta saivat osa-aikaista var­hais­kas­va­tus­ta ja heille oli myönnetty kokoaikainen var­hais­kas­va­tus. Kuntatalouden näkökulmasta subjektiivisen päi­­hoi­to-oi­keu­den palauttamisessa puhutaan siis varsin pie­nis­tä kustannuksista.

 

 Ylöjärven uudistuvan kaupunkistrategian kulmakivinä ovat roh­kea edelläkävijä, joka panostaa erityisesti en­nal­ta­eh­käi­se­viin palveluihin.

 

 Ylöjärven Vasemmistoliiton valtuustoryhmä sekä Ylöjärven Vih­rei­den valtuustoryhmä esittävät subjektiivisen päi­­hoi­to-oi­keu­den palauttamista kaikille lapsille

 

 Ylöjärven Vasemmistoliiton valtuustoryhmä, Ylöjärven Vih­rei­den valtuustoryhmä ym."

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen valmisteltavaksi.

  -----

 

KAUPHALL 23.04.2018 § 143

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen si­vis­tys­lau­ta­kun­nal­le lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

SIVLTK 11.09.2018 § 53

 

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Marjo Vesa:

 

 Ylöjärven kaupunginvaltuuston päätöksen 11.4.2016 mu­kai­ses­ti Ylöjärvellä on noudatettu varhaiskasvatuslakia 1.8.2016 alkaen. Ylöjärveläisillä lapsilla on subjektiivinen var­hais­kas­va­tus­oi­keus 20 tuntia viikossa.

 

 Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden käyttöön ottaminen on helpottanut varhaiskasvatuspaikkojen järjestämistä Ylö­jär­ven kaupungissa. Varhaiskasvatuspalvelu on pystytty pää­sään­töi­ses­ti järjestämään lähipalveluna var­hais­kas­va­tuk­sen asiakkaille myös asuinalueilla, joilla lapsiperheitä asuu runsaasti. Ylöjärvellä ei ole myöskään aloitettu uusia var­hais­kas­va­tuk­seen liittyviä investointeja elokuun 2016 jäl­keen.

 

 Varhaiskasvatuksessa oli palveluntarpeella 0-85 tuntia kuu­kau­des­sa huhtikuussa 2018 kunnallisissa päiväkodeissa 228 lasta ja yksityisissä päiväkodeissa 41 lasta.  Päiväkodin joh­ta­jat voivat huoltajien perustelujen mukaisesti myöntää laa­jen­ne­tun varhaiskasvatusoikeuden lapselle. Laajennettu var­hais­kas­va­tus oli huhtikuussa myönnetty 96:lle lapselle. Pel­käs­sä esiopetuksessa Ylöjärvellä oli lukuvuonna 2017-2018 yhteensä 95 lasta.

 

 Toimintakauden 2017-2018 aikana kunnalliset päiväkodit Ylö­jär­vel­lä ovat olleet täynnä. Subjektiivisen var­hais­kas­va­tus­oi­keu­den käyttöön ottaminen on mahdollistanut, että sa­maa varhaiskasvatuspaikkaa on käyttänyt kaksi lasta (lap­set läsnä eri päivinä päiväkodissa). Varhaiskasvatuksen ar­vion mukaan varhaiskasvatukseen pitäisi perustaa noin 3 uut­ta ryhmää, jos lasten varhaiskasvatusoikeutta laa­jen­net­tai­siin. Tällä hetkellä kunnalliset päiväkodit ovat täynnä eli tyh­jil­lään olevia tiloja uusille ryhmille ei ole, eli kunnalle tulisi in­ves­toin­ti­pai­nei­ta. Lisäksi tulevaisuudessa toimintakaudella 2019-2020 Kaurasmäen päiväkoti suljetaan remontin vuok­si, joten myös tämä aiheuttaa haastetta var­hais­kas­va­tus­paik­ko­jen riittävyydelle ja lähipalvelu-periaatteen to­teu­tu­mi­sel­le. Mikäli varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta luo­vu­taan, tarvitaan varhaiskasvatukseen yhdeksän uutta työn­te­ki­jää, eli henkilöstökustannukset kasvaisivat nykyisestä 360 000 euroa vuodessa. Lisäksi kustannusten kasvua ta­pah­tui­si myös tukipalveluissa. Asiakasmaksutulot hieman li­sään­tyi­si­vät, mikäli varhaiskasvatusoikeutta ei rajoitettaisi.

 

Lisätiedot  Marjo Vesa, p. 050 596 9081, marjo.vesa@ylojarvi.fi

 

Sivistysjohtaja ehdottaa:

 Sivistyslautakunta päättää antaa vastauksensa val­tuus­to­aloit­tee­seen edellä olevan selosteosan mukaisena.

 

Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Anna Jukantupa ehdotti, että sub­jek­tii­vi­nen päivähoito-oikeus palautetaan kaikille lapsille ja kaupungin on aloitettava tarvittavat toimenpiteet ja in­ves­toin­nit vuoden 2020 budjettiin, jotta kaikille lapsille saadaan ta­sa-ar­voi­nen mahdollisuus varhaiskasvatukseen.

 

 Koska tehtyä ehdotusta ei kannatettu, puheenjohtaja totesi sen raukeavan kannattamattomana.

 

 Puheenjohtaja totesi esittelijän ehdotuksen tulleen si­vis­tys­lau­ta­kun­nan päätökseksi.

 ---

 

 Jäsen Anna Jukantupa jätti asiassa eriävän mie­li­pi­teen, jo­ka on sisällöltään seuraava: "Valtuustoaloitteeseen saa­dus­sa vastauksessa pe­rus­tel­laan subjektiivisen päi­­hoi­to-oi­keu­den pa­laut­ta­mi­sen eväämistä tilapuutteella. Tällä het­kel­lä kunnalliset päi­­ko­dit ovat täynnä. Ehdotus, että kau­pun­ki aloittaa tar­vit­ta­vat toimet ja investoinnit asian kor­jaa­mi­sek­si 2020 budjettiin ei edennyt lautakunnassa.

 

 Suomessa varhaiskasvatuksen osallistumisaste 3-vuo­tiais­ta ei yllä EU:n tavoitteeseen. Laadukas varhaiskasvatus on en­nen kaikkea lapsen oikeus. Tätä tukee myös var­hais­kas­va­tus­la­ki, jossa korostuu varhaiskasvatuksen pedagoginen nä­­kul­ma - lapsen oikeus oppimiseen. Tutkimusten mu­kaan varhaiskasvatuksella pystytään tehokkaasti eh­käi­se­mään lasten syrjäytymistä ja myöhempiä oppimisongelmia, riip­pu­mat­ta huoltajien työmarkkinatilanteesta tai sosio-eko­no­mi­ses­ta asemasta."

 ---

 

 Jäsenet Anna Jukantupa ja Juha Kanto poistuivat ko­kouk­ses­ta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.55.

 -----

 

Kaupunginhallitus 31.1.2022 §

 

Sivistysjohtaja Matti Hursti 

 Lakia lasten subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta muutettiin 1.1.2016 lukien. Silloin voimaan astuneen lakimuutoksen myötä perheen asuinpaikka, työllisyys- ja opiskelutilanne tai perhe- ja hoitovapaat rajoittivat oikeutta varhaiskasvatukseen siten, että varhaiskasvatus voitiin rajata enintään 20 tuntiin viikossa.

 

 Ylöjärven kaupunki päätti noudattaa 1.1.2016 voimaan astunutta lakimuutosta 1.8.2016 lukien.

 

 16.4.2018 Ylöjärven Vasemmistoliiton valtuustoryhmä sekä Ylöjärven Vihreiden valtuustoryhmä esittivät subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamista kaikille lapsille.

 

 Kaupunginhallitus pyysi 23.4.2018 asiasta lausunnon sivistyslautakunnalta, joka antoi vastauksensa valtuustoaloitteeseen 11.9.2018.

 

 Eduskuntavaalit 2019 muuttivat tilannetta olennaisesti. Lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus ilman rajaamista nousi yhdeksi teemaksi hallitusneuvotteluissa ja sen jälkeen myös uuteen hallitusohjelmaan.

 

 Varhaiskasvatuslain muutoksella Suomen eduskunta poisti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen 1.8.2020 lukien.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan ja sivistysjohtajan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 07.02.2022 § 12  

96/12.07.00/2022  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy sivistyslautakunnan ja sivistysjohtajan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.