Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 180


 

Valtuustoaloite: Takamaan ja Metsäkylän yhdystiestä / Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmä

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 107 

 

 

 

339/10.03.01/2019

 

KAUPVALT 02.09.2019 § 77

 

 

 "Valtatie kolmosen suunnittelu on edennyt toteuttamisen vaiheeseen. Valmistuttuaan tie muuttaa oleellisesti Ylöjärven liikenteellisiä olosuhteita.

 

 Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmä esittää aloitteessaan Takamaan ja Metsäkylän alueiden yhdistämistä paikallistiellä ja moottoritien alikululla niin, että se mahdollistaa moottoriajoneuvoliikenteen näiden kylien välillä uuden valtatielinjauksen toteutuessa. Tieyhteys helpottaisi arkea ja lisäisi huoltovarmuutta.

 

 Kun VT3:n suunnittelu ja toteutus etenee Ylöjärven alueella, esitämme kiinnitettävän huomiota Ylöjärven tieyhteyksien ja liittymien kokonaisvaltaiseen yhteensovittamiseen.

 

 Tähän liittyen esitämme myös Metsäkylän pohjoisen liittymän lisäämistä uudelle valtatie kolmoselle.

 

 Ylöjärven Keskusta kannustaa keskustaajaman kehätieajatteluun. Liittymisiin kaikille pääteille tulee erityisesti kiinnittää huomiota sujuvan liikenteen mahdollistamiseksi, keskustan liikenteen rauhoittamiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.

 

 Keskustan valtuustoryhmä"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

  -----

 

KAUPHALL 09.09.2019 § 243 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle ja ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 107 

 

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

 

Vte Hämeenkyrönväylä Ylöjärven Metsäkylän ja Takamaan kohdalla on yleissuunnitelmavaiheessa. Yleissuunnitelma on lainvoimainen ja seuraavat suunnitelmavaiheet ovat tiesuunnitelma ja rakennussuunnitelma.

 

Tiesuunnitteluvaihe on oikea aika vaikuttaa hankkeen yksityiskohtien ratkaisemiseen. Tiehankkeesta kiinnostuneet saavat halutessaan suunnittelua

koskevia tietoja sekä mahdollisuuden tutustua suunnitelmaluonnoksiin. Tässä vaiheessa on viimeinen mahdollisuus tuoda esiin ne yksityiskohdat, jotka

ovat suunnitelman viimeistelyn kannalta tärkeitä. Suunnittelun aloittamisesta kuulutetaan ELY-keskuksen tietoverkossa sekä sanomalehdessä.

 

Ylöjärven kaupunki tulee olemaan osallinen hankkeen tiesuunnitelmavaiheessa, jolloin kaupungilla on mahdollisuus vaikuttaa tiesuunnitelman sisältöön. Vaikuttamisen tueksi tarvitaan lisäksi myös maankäytön suunnittelun kautta muodostettu käsitys siitä, mihin mahdollinen liittymä tai alikulku tulisi suunnitelmallisesti sijoittaa ja mitä aluetta ne palvelisivat. Kehätieajattelussa tulee maankäytön suunnittelun keinoin ottaa huomioon, että asuinalueiden läpi ei ohjata läpikulkuliikennettä.

 

Lisätiedot Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

Ympäristölautakunta 14.12.2022 § 180  

450/10.03.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

Yleissuunnitelmasta tarkasteltuna valtatie 3 on suunniteltu kapeana nelikaistatienä, jonka liittymät ovat eritasoliittymiä. Ylöjärvellä valtatien linjaus liittyy kantatiehen 65, jota parannetaan valtatienä nykyisellä paikallaan Elovainion liittymän eteläpuolelle yhtyen nykyiseen kehätiehen. Valtatielle toteutetaan kaksi uutta eritasoliittymää valtatien uuden linjauksen alku- ja loppupäähän Sasin kohdalle sekä kantatielle 65. Lisäksi nykyinen Elovainion eritasoliittymä uusitaan kiertoeritasoliittymäksi. Valtatien nykyinen linjaus säilyy rinnakkaistienä.

 

Yleissuunnitelmassa on osoitettu uuden valtatien alittava tieyhteys Työlänojan kohdalta. Tieyhteys yhdistyy etelässä Metsäkylään nykyisen Laulurastaantien kohdalta. Pohjoisessa tieyhteys yhdistyy Kilpijoen suunnasta.  Metsäkylässä tieyhteys liittyy kapeaan katualueeseen. Tietä ei ole mitoitettu kehätieksi.

 

Yleissuunnitelman ja tiesuunnitelman tulee maantielain mukaisesti perustua maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen oikeusvaikutteiseen kaavaan, jossa maantien sijainti ja suhde muuhun alueiden käyttöön on selvitetty. Yleissuunnitelmaa tai tiesuunnitelmaa ei saa hyväksyä vastoin maakuntakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Yleissuunnitelma voidaan hyväksyä vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, jos kunta sitä puoltaa. Tiesuunnitelma voidaan hyväksyä vastoin voimassa olevaa asemakaavaa, jos kyse on vaikutuksiltaan vähäisestä poikkeuksesta ja kunta ja ne kiinteistönomistajat, joihin poikkeus välittömästi vaikuttaa, sitä puoltavat.

 

Metsäkylän osayleiskaavaan (hyväksytty 5.10.2015) ei ole osoitettu tieyhteyttä Metsäkylän ja Takamaan välille. Takamaan alueella on voimassa Haja-asutusalueen kylien osayleiskaavan muutos ja laajennus (hyväksytty 17.10.2002). Kaava ei sisällä tievarausta Metsäkylän suuntaan.

 

Viitataan teknisen lautakunnan lausuntoon. Kaupunki on osallisena tiesuunnitelmavaiheessa, jolloin kaupungilla on mahdollisuus vaikuttaa tiesuunnitelman sisältöön. Yleissuunnitemasta poikkeavissa tie ja liittymäratkaisuissa tulee varautua myös muuttamaan voimassa olevia kaavoja.

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon ja lähettää valtuustoaloitteen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 ----- 

 Tiiu Mutanen oli poissa asian käsittelyn aikana klo 18.18-18.21.