Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 135


 

Aronrannan asemakaavan muutos / vireilletulo, osallistumis- ja arviointisuunnitelma / kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.12.2022 § 135  

587/10.02.03/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Kaupunginhallitus päätti 3.10.2022 § 321 käynnistää Aronrannan asemakaavan muutoksen. Suunnittelualue sijaitsee Ylöjärven ydinkeskustassa Keijärven rannassa rajautuen etelässä Vaasantiehen, lännessä Kuruntiehen ja pohjoisessa Pappilanniemen asuinalueeseen.

 

Alue on rakennettua puistoaluetta, jossa sijaitsee uimarannan lisäksi pelikenttiä, venepaikkoja ja pysäköintialuetta.

 

Keijärveen laskeva Pölhönoja kulkee puistoalueen pohjoisosassa. Rannassa ja ojan varressa on paikoitellen muuta puistoaluetta rehevämpää ja luonnontilaisempaa kasvillisuutta.

 

Muutosalueen pinta-ala on noin 5,7 ha. Kaavasuunnittelun yhteydessä tarkastellaan myös radan viereistä noin 700 metrin pituista virkistysreittitarvetta Aronrannasta Mäkkylään.

 

Kaupungin tavoitteena on kehittää puistoaluetta keskustaajamaa palvelevana monipuolisena virkistysalueena ja turvata seudulliset ja paikalliset viheryhteydet.

 

Asemakaavamuutoksella muodostetaan alueesta tarkoituksenmukainen kokonaisuus ydinkeskustan osayleiskaavan 2040 mukaisesti. Aronrannan virkistysalueen peruskorjaus sisältyy myös Ylöjärven keskustavisio 2040:n tavoitteisiin.

 

Suunnittelualueella on voimassa Ylöjärven ydinkeskustan osayleiskaava, joka on hyväksytty 10.12.2018. Kaavassa alue kuuluu urheilu- ja virkistyspalveluiden alueelle (VU). Alue on varattu liikunta- ja urheilu- tai vapaa-ajan palveluille ja niiden tarvitsemille rakennuksille ja rakenteille. Alueita kehittäessä tulee huomioida palveluiden monipuolisuus ja monikäyttöisyys, hyvä saavutettavuus, tapahtumien järjestäminen, keskitetyt pysäköinnin mahdollisuudet.

 

Alueella olevat rakennukset voidaan säilyttää. Rakennusten perusparantaminen, korjaaminen ja vähäinen laajentaminen sekä tuhoutuneen rakennuksen uudelleen rakentaminen ovat sallittuja.

 

Aronrantaa tulee kehittää kaupunkilaisten yhteiskäytössä olevana vapaaajanviettoalueena.

 

Asiakirja on nähtävillä 9.11.-9.12.2022 välisen ajan Ylöjärven kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi/kaavoitus(Kaavoitus/nähtävillä olevat kaavat) sekä kaupungintalon aulassa (Kuruntie 14).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole huomautettavaa Aronrannan asemakaavan muutoksen vireilletuloon, arviointi- ja osallistumissuunitelmaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.