Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 204


 

Investointien toteutuminen yhdyskuntatekniikassa 2022

 

Tekninen lautakunta 07.12.2022 § 204  

803/02.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Investointikohteille osoitettujen varojen siirtoihin investointien välillä tarvitaan teknisen lautakunnan hyväksyminen. Siirrot voidaan tehdä kunkin investointiryhmän sisällä. Investointien toteumia on tarkasteltu 30.11.2022 kerätyistä raporteista. Toteuman osalta on huomattava, että osassa investointeja on laskuja vielä saapumatta.

 

Liikenneväyliäinvestoinneissa merkittävimpiä poikkeami MAPSTO-asiakirjassa varattuun investointisummaan nähden on tapahtunut alla listatuissa kohteissa. Kohteiden yhteydessä on kerrottu myös, mihin kustannusarvion ylittyminen pääasiassa perustuu.

 

Kauraslammen AKK:lle on varattu 700 000 euroa. Hanke on kilpailutettu ja urakoitsijaksi on valittu halvimman tarjouksen tehnyt urakoitsija. Urakkasumma on 893 000 euroa, alv 0 %. Tilanteen 30.11.2022 mukaan kuluja on kertynyt 881 000 euroa. Hankkeessa on vielä taloudellinen loppuselvitys kesken.

 

Maantien 2773 kevyen liikenteen väylän toteuttaminen on kaksivuotinen hanke vuosille 2022 - 2023. Vuodelle 2022 on varattu hankkeseen 1,1 M€, mutta 30.11.2022 tilanteen mukaan kuluja on kertynyt noin 1,35 M€. Hanke on kilpailutettu ja urakkatarjous kokonaisuuten on vuosien 2022 - 2023 MAPSTO-varausta vastaava. Vuoden 2022 ylitys johtuu hankkeen edistymisestä etupainotteisesti, minkä vuoksi kaksivuotisen hankkeen kustannuksista suurempi osa on kertynyt vuodelle 2022.

 

Kolmekulman itäpuolen jatkoalueen eli Rengastien alueen toteuttamiselle oli varattuna 600 000 euroa vuodelle 2022. Marraskuun lopussa hanke on vastaanottovaiheessa ja kuluja on kertynyt noin 792 000 euroa. Hanke on ollut kaksivuotinen hanke ja suurin osa ylityksestä johtuu hankkeen toteutuskustannusten jaksottumisesta vuodelta 2021 vuodelle 2022.

 

Laatokantien peruskorjaus on ollut odotettua hankalampi toteutukselta. Katurungossa oleva kalliopinta on ollut odotettua laajempi, mikä on paitsi hidastanut etenistä mutta nostanut myös hieman kustannuksia. Hanke on ollut myös kaksivuotinen ja valmiusasteen ja kustannusten jaksottuminen vuodelta 2021 vuodelle 2022 on nostanut vuoden 2022 kuluja yli varauksen. Marraskuun lopussa kuluja oli kertynyt 320 000 euroa, kun rahavaraus oli 230 000 euroa.

 

Talousraportoinnin perusteella marraskuun lopussa liikenneväyläinvestoinneilla on vielä käytettävissä investointivaroja 245 847 euroa.

 

Yleisillä alueilla merkittävin ylitys on Siltatien kenttien toteuttamisessa. Kenttien toteuttaminen on usempivuotinen hanke, joista on menossa ensimmäinen vuosi. Hankkeelle on varattu vuodelle 2022 yhteensä 500 000 euroa. Kulukertymä marraskuun lopussa on 619 000 euroa. Ylitys johtuu pääosin vuodelle 2022 jaksottuneesta louhitun kiviaineksen murskauksesta sekä hieman odotettua suuremmasta louhintamäärästä.

 

Yleisten alueiden investointien osalta tilanne marraskuun lopussa näyttää ylitystä 46 855 euroa. Investointihankkeet on toteutettu yleisillä alueilla vuoden 2022 osalta marraskuun loppun mennessä.

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi yhdyskuntateknisten investointien toteuman,

2. hyväksyä liikenneväyläinvestointien ja yleisten alueiden investointien sisällä määrärahan kohdistamisen arvioitua pienemmin kustannuksin toteutuneilta kohteilta määrärahan ylittäneille kohteille.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----