Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 209


Päällystysohjelma 2023

 

Päällystysohjelman hyväksyminen vuodelle 2023

 

Tekninen lautakunta 07.12.2022 § 209  

794/10.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Liikenneväylien kunnossapito on laatinut vuodelle 2023 liikenneväylien päällystysohjelman. Päällystyskohteisiin on kohdennettu teknisen lautakunnan kokouksessa 7.12.2022 § 208 tekemällä päätöksellä 450 000 euroa. Hallintosäännön § 134 mukaan tekninen lautakunta hyväksyy vuosittaiset työohjelmat.

 

Kohdelistauksen sisältämien kohteiden kustannusarvio on noin 450 000 euroa. Kohteita tehdään koko Ylöjärven alueella. Kohdelistaus ja kustannusarvio on tehty vuoden 2022 kustannustiedon perusteella. Päällystyskohteiden toteutuksen lopullinen laajuus muodostuu sen mukaisesti, miten päällystystöiden kustannukset muuttuvat päällystyskauden aikana. Uudis- ja peruskorjaus­kohteiden päällystykset on sisällytetty kyseisten investointikohteiden investointimäärärahoihin eivätkä ne sisälly liikenneväylien kunnossapidon päällystysohjelman kohdelistaukseen.

 

Lisätietoja Jarkko Haaranen, p. 044 486 0632, jarkko.haaranen@ylojarvi.fi,

 Jari Koskinen, p. 050 390 4702, jari.koskinen@ylojarvi.fi,

 Ari Jokihaara, 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Liite Päällystysohjelma 2023

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. hyväksyä vuoden 2023 päällystyskohteet liitteenä olevan päällystysohjelman mukaisesti sekä

2. valtuuttaa yhdyskuntatekniikan päällikön tekemään päällystysohjelmaan tarvittaessa muutoksia määrärahan puitteissa, mikäli kustannustekijät tai tekniset syyt edellyttävät kohdelistauksen muuttamista.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----