Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 21


 

Kaupunginvaltuuston Perussuomalaisten varavaltuutettujen täydentäminen

 

Keskusvaalilautakunta 31.10.2022 § 21  

602/00.00.01/2021  

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.9.2022 § 74 todennut valtuutettu Markku Mäki-Ventelän luottamustoimet päättyneiksi ja että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Janne Pajusen Perussuomalaisten valtuutetuksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

 

Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään Perussuomalaisten valtuustoryhmälle uuden varajäsenen valtuustoon.

 

Perussuomalaisille on määrättävä varavaltuutetuksi vuonna 2021 toimitetuissa kuntavaaleissa valitsematta jääneistä ehdokkaista Marja Ala-Nikkola, äänimäärä 25, vertailuluku 116,750.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Perussuomalaisten varavaltuutetuksi Marja Ala-Nikkolan, äänimäärä 25, vertailuluku 116,750.

 

Päätös Hyväksyttiin.