Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 114



 

Valtuustoaloite työvaatteista päiväkotien ym. työntekijöille

 

Kaupunginvaltuusto 10.10.2022 § 114  

700/01.04.01/2022  

 

 "Päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, nuorisotoimessa, aamu- ja iltapäiväohjaajina sekä oppilaitoksissa ohjaajina sekä avustajina työskentelevillä henkilöillä on oltava työn tekemiseen sopivat vaatteet ja jalkineet sekä sisätiloihin että ulkona olemiseen. Monet alan työntekijät joutuvat itse kustantamaan työvaatteensa ja -jalkineensa. Kustannukset voivat vuositasolla nousta jopa 800 euroon tai ylikin. Iso kustannuserä ovat ulkoiluun tarvittavat vaatteet ja varusteet. Vaatteet kuluvat nopeasti lasten kanssa puuhaillessa ja ympäristötekijöiden toimesta. Vaatteita joutuu pesemään usein.

 

 Työsuojelulain mukaan riskienarvioinnin yhteydessä on selvitettävä myös henkilönsuojainten valinta ja käyttö työpaikalla sekä arvioitava suojavaatteen ja työpuvun käyttötarpeita. Ylöjärven Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että Ylöjärven kaupunki kustantaa asianmukaiset työvaatteet edellä mainittujen ammattiryhmien työntekijöille ja sitä varten Ylöjärvi ottaa asian huomioon talousarviota valmisteltaessa.

 

 Ylöjärven sosialidemokraattinen valtuustoryhmä"

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.