Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 330


 

Hyvinvointialueelle siirtyvän henkilöstön muistaminen

 

Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 330  

646/00.04.01/2021  

 

Valmistelija talousjohtaja Juha Liinavuori

 

Kaupungin johtoryhmässä käsiteltiin hyvinvointialueellle siirtyvän henkilöstön muistamista. Päädyttiin ehdotukseen, että osana muistamista tarjottaisiin koko kaupungin henkilöstölle joululounas kaupungin ruokapalveluiden toteuttamana. Tämän lisäksi siirtyvälle henkilöstölle järjestetään yksiköittäin kahvitilaisuuksia ja jaetaan myös Ylöjärvi-aiheinen läksiäismuistaminen. Arvio kustannuksista on noin 35 000-40 000 euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että selosteosassa mainittuihin kustannuksiin osoitetaan määrärahat kaupunginhallituksen varauksesta (kp 1126).

 

Päätös Hyväksyttiin.