Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 328


 

Kahden lähihoitajan vakanssin muuttaminen geronomien vakansseiksi Tiuravuoren asumispalveluissa

 

Kaupunginhallitus 03.10.2022 § 328  

27/01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija vs. johtava hoitaja Taina Hakala

 

 Tiuravuoren palvelukeskuksessa työskentelee lähihoitaja, joka opiskelee geronomiksi. Lisäksi siellä on yksi avoin lähihoitajan vakanssi. Lähihoitajia on ollut vaikea rekrytoida.

 

 Näiden lähihoitajien toimien muuttamisella geronomien toimiksi voitaisiin pitää pian valmistuva geronomi Ylöjärven kaupungin palveluksessa. Lisäksi palkattaisiin sinne toinen geronomi. Kaksi geronomin tointa toisivat ikäihmisten yksiköihin laaja-alaista uusinta osaamista ja tietoa, näin he vahvistaisivat yksikön osaamista ja toisivat uutta kehittämisnäkökulmaa. Yhtenä osaamisen vahvistamisen näkökulmana olisi muistisairauksien hoitoon liittyvä tietotaito. He voisivat työskennellä apulaisosastonhoitajien ja sairaanhoitajien työpareina, osallistuen perushoitoon. Geronomit olisivat osa moniammatillista tiimiä.

 

 Nimikemuutos aiheuttaa palkkauksen tarkistamisen, joten nimikemuutoksesta päättäminen kuuluu hallintosäännön 68 §:n mukaan kaupunginhallitukselle.

 

 Lähihoitajan palkka määräytyy SOTETES:n 01HOI040 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 3, eli 2 269,56 € kuukaudessa. Ehdotuksena geronomille sairaanhoitajan palkka SOTETES:n 01HOI030 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 6, eli 2 565,21 € kuukaudessa.  Nimikemuutoksen vuoksi yhden vakanssin vuosittainen palkkakustannus on + 3548 €.

 

 Esitetään, että lähihoitajan vakanssi 8222089, jota hoitaa maaliskuussa 2023 geronomiksi valmistuva lähihoitaja ja avoin vakanssi 97222147 muutetaan geronomin vakansseiksi 1.11.2022 alkaen.

 

 Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti

 

 Puollan tehtyä esitystä muuttaa kaksi lähihoitajan vakanssia geronomin vakansseiksi. Rekrytoimalla toinen geronomi, voidaan parantaa asumispalvelujen monialaista osaamista.  Geronomit lasketaan myös 1.4.2023 tehostetussa palveluasumisessa voimaan astuvaan henkilöstömitoitukseen, joten siltäkin osin olisi toiminnallisesti kannatettavaa tässä tulossa olevassa sote-muutostilanteessa pyrkiä varmistamaan lähihoitajan pysyminen Ylöjärven kaupungin palvelussa. Hänen ja avoimeen vakanssiin valittavan geronomin siirtyminen hyvinvointialueelle turvaa osaltaan Tiuravuoren asukkaiden hyvää ja lainmukaista hoitoa myös jatkossa. Ajalla 1.11.-31.12.2022 nimikemuutoksesta aiheutuva palkkakustannus on yhteensä 1 183 €.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

1. lähihoitajan vakanssit 8222089 ja 97222147 muutetaan geronomin vakansseiksi 1.11.2022 alkaen ja

2. vakanssien tehtäväkohtainen palkka määräytyy SOTETES:n 01HOI030 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 6, eli 2 565,21 € kuukaudessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.