Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 281



 

Aiesopimus / Koulutuskeskus Valon kehittäminen Tampereen seudun ammattiopisto Tredun, Tredu-Kiinteistöt Oy:n, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Ylöjärven kaupungin yhteistyönä

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 281  

626/00.04.02/2022  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Ylöjärven kaupunki, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Tredu-Kiinteistöt Oy sekä Tampereen ammattikorkeakoulu ovat käyneet yhteistyöneuvotteluja koulutuskeskus Valon toiminnan laajentamisesta ja kehittämisestä.

 

Neuvottelut käynnistyivät vuoden 2021 lopulla Ylöjärven kaupungin aloitteesta. Neuvottelujen tuloksena on syntynyt luonnos aiesopimuksesta. Sopimus on tämän pykälän liitteenä.

 

Tavoitteena on, että kukin edellä mainittu osapuoli voisi osaltaan hyväksyä aiesopimuksen syksyn 2022 kuluessa.

 

Aiesopimuksessa on kolme kärkitavoitetta:

 

  1. Koulutuskeskus Valon opiskelijoilla (sekä lukiolaiset että tredulaiset) on tulevaisuudessa mahdollisuus suorittaa ns. väyläopintoja, joiden toteutustavoista sovitaan erillisellä sopimuksella. Väyläopinnot tarjoavat mahdollisuuden hakeutua erillishaussa 2. asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelijaksi Tampereen ammattikorkeakouluun.
  2. Ylöjärven lukion toimintaa laajennetaan siten, että se vastaa ylöjärveläisten ja lähiseudun nuorten koulutus- ja aloituspaikkatarpeita pitkälle tulevaisuuteen.
  3. Ammatillista koulutusta ja täydennyskoulutusta kehitetään vastaamaan yritysten työvoimatarpeita. Ensisijaisia koulutusaloja tässä yhteydessä ovat kone- ja metallituoteteollisuus sekä ajoneuvotekniikka, etenkin uudet käyttövoimamuodot.

Toiminnan kehittämistä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa. Yritysyhteistyöllä tähdätään myös kustannussäästöihin ja mahdollisten tilakustannusten kompensointiin.

 

Yritysyhteistyön kartoittamiseen nimetään määräaikainen selvityshenkilö.

 

 Ylöjärven asukasmäärän arvioidaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2040 mennessä. Asukasmäärän kasvu (myös koko Tampereen kaupunkiseudun kasvu) sekä edellä mainitut kehittämistoimet synnyttävät tarvetta toimitilojen laajentamiseen.

 

 Toimitilojen laajentamiseen liittyvää suunnittelua tehdään tiiviissä yhteistyössä Tredu-Kiinteistöjen kanssa. Hanke käynnistyy tarvekartoituksen laatimisella.

 

 Jatkovalmistelu

 

 Edellä mainittua selvityshenkilöä lukuun ottamatta jatkovalmistelua tehdään virkatyönä omien tehtävien ohella ja tarvittaessa kunkin osapuolen edustajista kootuissa työryhmissä.

 

Ylöjärven kaupunki vastaa työskentelyyn liittyvistä käytännön järjestelyistä.

 

 Tavoitteena on saada yrityskartoitus ja muut tarvittavat selvitykset valmiiksi viimeistään keväällä 2023.

 

 Valmistelussa osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan. Mahdollisen selvityshenkilön palkkauskustannuksista sovitaan erikseen. Hankkeeseen voidaan hakea ulkopuolista rahoitusavustusta, mikäli sopivia rahoitusvaihtoehtoja on käytettävissä.

 

Lisätiedot Sivistysjohtaja Matti Hursti, matti.hursti@ylojarvi.fi, puh. 050 680 67

 

Liite Aiesopimus / Koulutuskeskus Valon kehittäminen Tampereen seudun ammattiopisto Tredun, Tredu-kiinteistöt Oy:n, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Ylöjärven kaupungin yhteistyönä / luonnos 18.8.2022 E

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

 

 1. osaltaan hyväksyä edellä selosteosassa kuvatun ja liitteenä olevan aiesopimuksen ja

 2. oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään sopimukseen tarvittaessa teknisluonteisia muutoksia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Timo Toivosella oli teknisiä ongelmia asian käsittelyn aikana.

 

 Talousjohtaja, vs. kaupunkirakennejohtaja, sivistysjohtaja ja Erja Pelkonen poistuivat kokouksesta tämän asian jälkeen klo 16.41.