Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 291


 

Valtuustoaloite rakentamisen sallimisesta maa- ja metsätalousalueille sekä asuinrakentamisen salliminen myös taajama/kyläalueiden ulkopuolelle

 

299/01.015/2015

 

KAUPVALT 08.06.2015 § 70

 

 

"Me Ylöjärven Perussuomalaiset esitämme, että rakentaminen (vakituinen ja vapaa-ajan) sallitaan tulevaisuudessa myös maa- ja metästaloutta varten varatuille alueille, joille tähän saakka on evätty rakentaminen lukuunottamatta maa- ja metsätalouteen liittyvää toimintaa tukevaa rakentamista. Lopetetaan myös asuinrakentamisen pakko-ohjaaminen taajamiin ja kyläkeskittymiin.

 

Tällä hetkellä on käytännössä mahdotonta saada rakennuslupaa asuin- tai vapaa-ajanrakennukselle alueelle, joka on varattu maa- tai metsätalouskäyttöön. Tämänlaisella alueella saattaa olla myös ranta-alueita, joilla on rantaosayleiskaava. Rantaosayleiskaavassa on merkitty rakentamispaikat, joihin saa rakentaa ja yleensä vain loma-asunnon, mutta rakentamispaikkaa ei saa siirtää eikä rakentamispaikkoja saa lisättyä. Nämä "kiveen hakatut" paikat eivät välttämättä ole rakentamisen kannaltakaan aina parhaimpia paikkoja.

 

Myös asuinrakentamisen pakko-ohjaaminen taajamiin ja kyläkeskittymiin on nyt muodissa ja perusteina käytetään palvelujen saatavuutta, liikennöintireittejä yms. kielteisiä päätöksiä tukevia lausuntoja.

 

Otetaan uuden hallitusohjelman mukainen rohkea askel ja annetaan ihmisen itse päättää, missä on hyvä asua tai viettää vapaa-aikaa. Ei etukäteen tehdä toisen puolesta päätöstä, ettei saisi asua luonnon keskellä.

 

  Ylöjärven Perussuomalaisten valtuustoryhmä"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

   -----

 

KAUPHALL 15.06.2015 § 242

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunkikehitysosastolle ja asukaslautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus, että valtuustoaloite lähetetään myös ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

  -----

 

YMPLTK 13.10.2015 § 161 

 

Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi

 

Ylöjärven toimintapa ja käytäntö rakentamisen lupien kä­sit­te­lys­sä ja neuvonnassa perustuu maankäyttö- ja ra­ken­nus­la­kiin (MRL) ja -asetukseen (MRA) sekä Hämeenlinnan hal­lin­to-oi­keu­den ja Korkeimman hallinto-oikeuden linjauksiin lain ja asetuksen tulkinnasta. Oikeusvaikutteisen kaavan alu­eel­la noudatetaan lähtökohtaisesti kaavaa.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain lähtökohtana on, että ra­ken­ta­mi­nen tapahtuu asemakaavan pohjalta suunnitelmallisesti. Haet­taes­sa rakentamisen lupaa asemakaava-alueen ul­ko­puo­lel­la ranta-alueen ulkopuoliselle alu­eel­le, joudutaan val­mis­te­lus­sa tapauskohtaisesti aina ar­vioi­maan onko kyse suun­nit­te­lu­tar­ve­alu­ees­ta (MRL 16 §, 137 §), vaatiko ra­ken­ta­mi­nen poikkeusluvan vai voidaanko se myöntää suoraan. Ra­ken­ta­mi­sen mahdollisuutta ja rakennuspaikan so­pi­vuut­ta ar­vioi­daan aina tapauskohtaisesti. Harkinnassa ar­vioi­daan suun­ni­tel­lun rakennuspaikan sijainnin ja tilan ra­ken­ta­mis­his­to­rian lisäksi mm. rakennuspaikan kokoa, ve­si­huol­lon jär­jes­­mi­sen mahdollisuutta sekä etäisyyttä pal­ve­lui­hin: kouluun, päi­­ko­tiin, joukkoliikennereitille ja -py­­kil­le. Arvioitavaksi saat­taa nousta myös kiinteistön aiempi asu­mis­his­to­ria. Yk­sit­täi­ses­sä hankkeessa on etu, jos se liittyy maa­seu­dun taa­ja­maan tai kyläverkostoon, jolloin se tukee val­ta­kun­nal­lis­ten aluei­den­käyt­­ta­voit­tei­den yh­dys­kun­ta­ra­ken­teen eheyt­­mi­sen vaatimusta. Yksittäisen lu­pa­ha­ke­muk­sen arvioinnissa teh­dään päätös tai lausunto aina ko­ko­nais­har­kin­nan poh­jal­ta. Tulkinnan varaisissa tilanteissa pää­tös tai lausunto teh­dään maanomistajan edun mukaisesti.

 

Ranta-alueella ja rantavyöhykkeellä ei lähtökohtaisesti saa ra­ken­taa rakennusta ilman oikeusvaikutteista kaavaa (MRL 72 §). Poikkeamisluvan myöntämiseen täytyy olla erityinen syy eikä luvan myöntäminen saa aiheuttaa haittaa kaa­voi­tuk­sel­le, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön jär­jes­­mi­sel­le. Se ei myöskään saa vaikeuttaa luonnonsuojelun ta­voit­tei­den saavuttamista eikä vaikeuttaa rakennetun ym­­ris­tön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista (MRL 171 §, 172 §). Perinteisillä loma-asuntoalueilla tai lo­ma-asu­tuk­seen varatuilla alueilla on oikeuden päätösten lin­ja­na ollut, että pysyvän asumisen sijoittaminen edellyttää yleen­sä kaavallista tarkastelua. Rakentamisen vaikutukset ovat loma-asumisen ja pysyvän asumisen osalta erilaiset. Py­sy­väs­tä asutuksesta aiheutuu loma-asutusta laajempi tar­ve maankäytön suunnitelmalliseen järjestämiseen. Pysyvän asu­mi­sen laajempi muodostaminen edellyttää lo­ma-asu­tus­ta laajempia yhdyskuntataloudellisia selvityksiä esimerkiksi yh­dys­kun­ta­ra­ken­teen toimivuuden ja palvelurakenteen suh­teen. Maanomistajien tasapuolinen kohtelu ja kaavan si­säl­­vaa­ti­muk­set voidaan parhaiten ottaa huomioon kaa­val­li­sen tarkastelun kautta.

 

Hallitusohjelmaan on kirjattu useita asioita, jotka edellyttävät maan­käyt­tö- ja rakennuslain ja -asetuksen muuttamista en­nen kuin kuntien käytäntöjä voidaan muuttaa. Lain muu­tok­sen valmistelua varten on maatalous- ja ympäristöministeri pe­rus­ta­nut työryhmän. Työryhmä on ryhtynyt val­mis­te­le­maan lain uudistamista niin, että kaavoitusprosessi ja ra­ken­ta­mi­sen toteuttaminen sujuvoituvat ja nopeutuvat. Työ­ryh­män tavoitteena on muun muassa helpottaa täy­den­nys­ra­ken­ta­mis­ta ja rakennusten käyttötarkoituksen muutoksia. Mui­ta hallitusohjelmaan kirjattuja asioita, jotka lain val­mis­te­lus­sa tutkitaan, ovat mm. ha­ja-alu­een rakentamisen hel­pot­ta­mi­nen ja rakentamisen normien pur­ka­mi­nen sekä elin­kei­no-, liikenne- ja ympäristökeskusten roo­lin muuttaminen, joi­ta työryhmä myös työssään arvioi. Työ­ryh­män on määrä saa­da lakiehdotus valmiiksi tou­ko­kuun 2016 loppuun men­nes­sä.

 

Lakia valmistelevan työryhmän työtä seurataan myös Ylö­jär­ven kaavoituksessa ja viestitään kaupungin ja kaavoittajan kom­ment­te­ja työryhmälle aina, kun siihen tarjoutuu mah­dol­li­suus. Ylöjärven kaavoituksen edustaja on mukana mm. ym­­ris­­mi­nis­te­riön kuluvana vuonna käynnistämässä KA­MA -hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää kau­pun­ki­seu­tu­jen kehysalueiden ja maaseudun alueidenkäytön oh­jaa­mis­ta lain toimivuuden arvioinnista tehtyjen havaintojen poh­jal­ta.

 

Valtuustoaloite ei tässä vaiheessa aiheuta toimenpiteitä.

 

Lisätiedot  Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi, p. 040 756 9491, rit­va.kangasniemi@ylojarvi.fi

 

Kaupunginarkkitehti ehdottaa

 

Ympäristölautakunta päättää antaa lausuntonaan kau­pun­gin­hal­li­tuk­sel­le ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä ole­van lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Jäsen Hannu Ruuska esitti, että asian käsittely siirretään kun­nes hallitusohjelmassa on tätä koskeva lakiehdotus tul­lut valmiiksi.

Puheenjohtaja Pekka Hietaniemi kannatti Ruuskan esitystä.

--

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kan­na­tet­tu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin kä­den­nos­to­ää­nes­tys. Ne, jotka kannattavat esittelijän eh­do­tus­ta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Ruuskan eh­do­tus­ta äänestävät ei.

 

Suoritetussa äänestyksessä Ruuskan esitys voitti äänin 6 (Ruus­ka, Hietaniemi, Hongisto, Jalonen, Pekkala, Pirttijoki) - 4 (Kesseli, Järvenpää, Mäkinen, Äikäs).

-----

 

Ympäristölautakunta 15.06.2022 § 96 

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

Edellisen käsittelyn jälkeen maankäyttö- ja rakennuslakiin on tullut mm. seuraavia muutoksia, joilla on asian käsittelyn suhteen merkitystä.

 

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäviä on muutettu. Lain mukaan ELY-keskuksen on valvottava, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon vaikutuksiltaan valtakunnalliset ja merkittävät maakunnalliset asiat. Käytännössä suunnittelutarvelupien ja poikkeamisien käsittely siirtyi kuntien päätettäväksi. Periaatteet ja vaatimukset ja edellytykset poikkeamisluvan myöntämiselle ovat kuitenkin pysyneet kutakuinkin ennallaan.

 

Laadittaessa kaavaa ranta-alueelle, johon kuuluu olemassa olevaa kyläaluetta, ei kyläalueella sovelleta suoraan, että ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Tässä tulee kuitenkin huolehtia, että virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys otetaan huomioon. Käytännössä tätä on tulkittu siten, että kyläalueen mitoitus voi poiketa muusta alueesta.

 

Pykälä vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamisesta (129 a §) on lisätty. Kunta voi osoittaa rakennusjärjestyksessä ne alueet ja edellytykset, joilla vapaa-ajan asunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön ei edellytä poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua ennen rakennuslupaa. Käytännössä tarkoitetaan kaavoittamattomia alueita. Tämä on otettu huomioon Ylöjärven viimeisimmässä rakennusujärjestyksen muutoksessa. 

 

Pykälä 172 § mahdollistaa useamman rakennuspaikan ratkaisemisen samalla kerralla jos kyläalueella tai muulla maaseutualueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Kaavassa alue tulee olla osoitettuna kyläalueeksi tai muutoin rakentamiseen soveltuvaksi alueeksi. Päätös voi olla voimassa enintään kymmenen vuotta. Toistaiseksi ei tämenettelyä ole käytännössä sovellettu.

 

Yhteenvetona voidaan todeta, että luvan myöntämisen periaatteisiin ei ole tullut erityisiä muutoksia. Lakimuutokset ovat osaltaan selkeyttäneet prosesseja mm. poikkeamislupien suhteen. Jokainen lupa edellyttää edelleen tapauskohtaista harkintaa joko kaavoituksessa (poikkeamiset ja suunnittelutarveluvat) ja/tai rakennusvalvonnassa.  Yhteistyötä tehdään kaavoituksen ja rakennusvalvonnan kesken. Käytäntöjä ja toimintatapoja kehitetään, joilla prosesseja voidaan sujuvoittaa kuitenkin lain ja asetuksen sallimissa puitteissa.  Muilta osin viitataan aikaisempaan 13.10.2015 (§ 161) jätettyyn vastaukseen.

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää antaa lausuntonaan kau­pun­gin­hal­li­tuk­sel­le ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä ole­van lausunnon vastauksena valtuustoaloitteeseen.                 

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Hyvinvointilautakunta 23.08.2022 § 121 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Edellä olevista selosteosista käy ilmi, että rakennuslupaprosesseja ohjaavat vahvasti toimialan eri säädökset. Tavoite on kuitenkin kehittää toimintatapoja mahdollisimman sujuviksi lain ja asetuksen sallimissa puitteissa.

 

Asuntorakentamisen mahdollinen vilkastuminen haja-asutusaluilla ei aiheuttaisi merkittävää painetta hyvinvointilautakunnan alaisuudessa tuotettavien palvelujen järjestämiseen.

Kirjasto-, kulttuuri, liikunta- ja nuorisopalvelujen järjestämistavoissa kunnan harkintavalta on suuri. Nykyiset palvelut kattavat kohtalaisen hyvin kaikki kaupunginosat.

 

Voimakkaalla haja-asutusalueiden asuntorakentamisella olisi enemmänkin merkitystä kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisiin peruspalveluihin, etenkin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestämiseen. Tyypillinen lisäpalvelutarve olisi maksuttoman koulukuljetuksen järjestäminen. Toisaalta nykyiset kuljetusreitit kattavat tällä hetkellä todennäköisesti valtaosan niistä alueista, joihin lisärakentaminen kohdistuisi.

 

Varhaiskasvatuksessa erityisenä haasteena on ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus. Muun muassa Kuruun on ollut vaikea rekrytoida työntekijöitä.

 

Viime vuosina syntyvyys on ollut laskussa, joten nykyinen haja-asutusalueiden (Kuru, Mutala, Takamaa, Vahanta, Viljakkala) palveluverkkomitoitus

kestäisi hyvin asukasmäärän kasvun.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää antaa lausuntonsa valtuustoaloitteeseen edellä olevan selosteosan mukaisena.

 

Päätös Keskustelun jälkeen hyväksyttiin.

 -------

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 291  

484/10.00.00/2022  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy ympäristölautakunnan ja hyvinvointilautakunnan lausunnot vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.