Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 93


 

Valtuustoaloite rakennusjärjestyksen korjaamiseksi

 

Ympäristölautakunta 24.08.2022 § 115 

 

357/10.03.00/2017

 

KAUPHALL 12.06.2017 § 233 

 

270/01.015/2017

 

KAUPVALT 22.05.2017 § 60 

 

"Hiljattain hyväksytyssä rakennusjärjestyksessä oli kohta, jota yritettiin valtuustossa korjata. Kohta vain kiusaa asukkaita. Uusi rakennusjärjestys aiheuttaa osalle asukkaista ongelmia, sillä jatkossa ajoneuvojen, veneiden, koneiden, asuntoautojen, asuntovaunujen ja muiden vastaavien ulkosäilytys on kiellettyä asuinrakennusten tonteilla.

 

   Rakennusjärjestyksen kohta liitteenä.

 

   Ehdotankin, että kyseinen kohta muutetaan asukasystävällisemmäksi.

 

   Matti Ylitalo

   Ylöjärvi 2001+"

 

Päätös   Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

     -----

 

KAUPHALL

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös    Hyväksyttiin.

    -----

 

 

Ympäristölautakunta 24.08.2022 § 115 

 

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja 

 

Ylöjärven kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 7.11.2016 rakennusjärjestyksen, joka on tullut voimaan 1.1.2017. Rakennusjärjestys on korvannut Ylöjärven kaupungin 1.1.2002 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen, Ylöjärven kaupungin Viljakkalan alueen 1.1.2007 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen ja Ylöjärven kaupungin Kurun kaupunginosan 1.1.2009 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen. Valtuustoaloitteessa on nostettu esiin hyväksytyn rakennusjärjestyksen kohta 9 § Rakennetun ympäristön hoito ja valvonta. Pykälän kohta kuuluu: Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen ja kompostointi- tai jätesäiliöiden tai - katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Aidalle tulee tarvittaessa hakea toimenpidelupa tai tehdä ilmoitus 45 §:n mukaisesti. Asuinrakennuksen tonttia ei saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan ajoneuvojen, veneiden, koneiden tai muiden vastaavien tavaroiden ulkosäilytykseen. Kuorma-auton, yhdistelmäajoneuvon, suurehkon asuntoauton, asuntovaunun, työkoneen, veneen, laitteiden tai muiden vastaavien tavaroiden säilyttämisen tulee perustua rakennuspaikan vahvistettuun piha-maajärjestelyyn tai talouskeskuksissa vakiintuneisiin säilytyspaikkoihin tai rakennusvalvontaviranomaisen tulee muutoin hyväksyä toimenpide.

 

Viljakkalan ja Kyrön alueiden kumotuissa rakennusjärjestyksien vastaavassa rakennetun ympäristön hoito ja valvonta kohdissa ei ole ollut vastaavaa määräystä. Vastaavasti Ylöjärven kaupungin kumotussa rakennusjärjestyksessä on vastaava kohta ollut seuraavasti: Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen ja kompostointi- tai jätesäiliöiden tai - katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita. Asuinrakennuksen tonttia ei saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan autojen, koneiden tai muiden vastaavien tavaroiden ulkosäilytykseen.

 

Ulkovarastoinnista määrätään myös maankäyttö- ja rakennuslain 169 §:ssä ulkovarastointi. Pykälän mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta.

Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laajaan tavaroiden ulkosäilytykseen, jollei asemakaavasta muuta johdu.

Rakennusjärjestyksen pykälä tarkentaa ja selventää maankäyttö- ja rakennuslain määräystä ulkovarastoinnista. Rakennusvalvontaviranomaisella on mahdollisuus puuttua häiritsevään ulkovarastointiin sekä lain että rakennusjärjestyksen perusteella.

 

Vuoden 2017 alussa voimaan tullutta rakennusjärjestystä on päivitetty kaupunginvaltuuston 8.12.2021 hyväksymällä ja 1.1.2022 voimaan tulleella rakennusjärjestyksellä. Päivityksessä on tarkennettu useita rakennusjärjestyksen kohtia, mutta ulkovarastointia koskevaa pykälää ei ole katsottu tarpeelliseksi muuttaa.

 

Rakennusjärjestyksen seuraava päivitys ja uudistus on ajankohtainen ensi vuonna, mikäli eduskunta hyväksyy syksyllä uuden maankäyttö- ja rakennuslain korvaavan rakentamislain, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024. Lakiuudistuksen myötä rakennusjärjestys vaatii perusteellisen uudistuksen. Rakennusjärjestyksen laatimisesta säädetään laissa ja sen uudistaminen kestää sen laatimiseen sisältyvän vuorovaikutuksen ja ehdotuksen nähtävillä olon kanssa helposti vähintään puoli vuotta. Yksittäisen rakennusjärjestyksen määräyksen muutosta ei tässä vaiheessa kannata lähteä viemään eteenpäin vaan rakennusjärjestys kokonaisuudessa tarkastellaan seuraavassa päivityksessä uuden rakentamislain hyväksymisen jälkeen. Tavoitteena on, että uuden rakentamislain voimaan tullessa myös rakennusjärjestys olisi uusittu ja uuden lain kanssa linjassa.

 

Lisätiedot  Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen, p. 040 168 5784, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen rakennusjärjestyksen korjaamiseksi.

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestys 9 §

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Kaupunginhallitus 05.09.2022 § 289 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 93  

560/10.03.00/2022  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy ympäristölautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.