Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 85


 

Perhetyön vastaavan ohjaajan toimen (vakanssinro 11221363) muuttaminen viraksi

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 266 

 

 

 

Valmistelija Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

 

 Perhetyön vastaavan ohjaajan vakanssi (nro 11221363) on perustettu keväällä 2021 vahvistamaan perhetyön tarvitsemaa esimiehen tukea ja palvelujen toimivuutta. Vakanssin täyttämisessä on ollut kuitenkin haasteita ja se on saatu täytettyä vakituisesti 1.1.2022 alkaen. Alkuvuoden aikana on käynyt ilmi, että vakanssin tulisi olla luonteeltaan virka, jotta vastaava ohjaaja kykenee huolehtimaan perhetyön asiakkaiden asiakkuus- ja maksupäätöksistä. Nykyisin vastaava ohjaaja valmistelee päätökset ja johtava sosiaalityöntekijä toimii päätöksentekijänä. Näin työhön joudutaan sitomaan kahden työntekijän työpanos.

 

 Edellä mainituilla perusteilla esitetään perhetyön vastaavan ohjaajan toimen muuttamista viraksi. Muutoksella ei ole vaikutusta tehtävästä maksettavaan palkkaan.

 

 Hallintosäännön 63 §:n mukaisesti kaupunginvaltuusto päättää viran perustamisesta.

 

 Terveys- ja sosiaalijohtaja puoltaa em. vakanssimuutosta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää muuttaa perhetyön vastaavan ohjaajan toimen (vakanssinro 11221363) viraksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 85  

27/01.01.00/2022  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa perhetyön vastaavan ohjaajan toimen (vakanssinro 11221363) viraksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.