Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 260


 

Varavaltuutetun kutsuminen valtuustoon

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 260  

602/00.00.01/2021  

Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Perussuomalaisten ensimmäinen varavaltuutettu on Janne Pajunen, jonka valtuuston puheenjohtaja kutsuu edesmenneen Markku Mäki-Ventelän sijaan varsinaiseksi valtuuston jäseneksi.

 

Valtuustoryhmän varavaltuutettujen määrän jäädessä vajaaksi keskusvaalilautakunta määrää valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä uuden varavaltuutetun.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se toteaa

1. Markku Mäki-Ventelän luottamustoimet päättyneiksi ja

2. että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Janne Pajusen Perussuomalaisten valtuutetuksi jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.