Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 243


 

Valtuustoaloite Kurun sataman virkistämiseksi

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 109 

 

 

362/08.01.02/2017

 

KAUPHALL 12.06.2017 § 228 

 

265/01.015/2017

 

KAUPVALT 22.05.2017 § 55

 

 "Kurussa on upea legendaarinen satama, joka kaipaa uudistusta. Ehdotankin, että kaupunki alkaa aktiivisesti etsimään satamaan kahvila tai ravintola yrittäjää. Lisäksi satamassa ei ole laisinkaan vierasvenepaikkoja. Ehdotan, että kaupunki hoitaa muutaman vierasvenepaikan satamalaituriin. Satamalla olisi merkitystä alueen elinvoimaisuudelle.

 

 Ylöjärvi 2001+

 Matti Ylitalo"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

  -----

 

KAUPHALL

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

Tekninen lautakunta 08.06.2022 § 109 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Yhdyskuntatekniset palvelut on vuoden 2022 keväällä selvittänyt vierasvenepaikkojen perustamismahdollisuuksia Kurun satamaan. Tavoite on, että vielä vuoden 2022 veneilykaudelle saadaan Kurun satamaan neljä vierasvenepaikkaa rannan ja vuokravenelaiturin portin väliselle alueelle. Valmisteluja vierasvenepaikkojen toteuttamiseksi on jo tehty ja toimenpide on tarkoitus toteuttaa siten, että vuokravenelaiturin porttia siirretään pidemmälle ja olemassa olevaa laituria jatketaan, jolloin portin ja rannan väliin jää neljä vierasvenepaikkaa. Suuremmille veneille vierasvenelaiturina toimii edelleen Kurun sataman laivalaituri.

 

Kurun sataman laivalaiturin peruskorjauksen suunnittelu ja peruskorjaus tuodaan MAPSTO-asiakirjaan vuoden 2022 MAPSTO -käsittelyn yhteydessä. Peruskorjaus aikataulutetaan MAPSTO -kauden lopulle.

 

Lisätiedot Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 Jyrki Tanhuanpää, p. 0500 - 719 399, jyrki.tanhuanpaa@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon valtuustoaloitteeseen Kurun sataman virkistämiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

Kaupunginhallitus 08.08.2022 § 243  

452/08.01.01/2022  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy teknisen lautakunnan lausunnon vastauksena aloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.