Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 58


Arviointikertomus 2021 allekirjoitettu

 

Arviointikertomus vuodelta 2021

 

Tarkastuslautakunta 30.03.2022 § 25 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää

1. käydä keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämisestä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 27.04.2022 § 34 

 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää

1. keskustella arviointikertomusluonnoksen sisällöstä ja 

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa 18.5.2022, jolloin arviointikertomus allekirjoitetaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.
----- 

Tarkastuslautakunnan jäsenet poistuivat kokouksesta esteellisinä toimielinten arvioinnin ajaksi seuraavasti:

Jussi Kytömäki  kasvatus- ja opetuslautakunta

 

 

Tarkastuslautakunta 18.05.2022 § 42 

 

 

Liite  Arviointikertomus 2021

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää 

1. keskustella arviointikertomuksen sisällöstä, 

2. hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja

3. lähettää sen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet poistuivat kokouksesta esteellisinä toimielinten arvioinnin ajaksi seuraavasti:
 

 vj. Heidi Koivisto-Haataja tekninen lautakunta, Ylöjärven Vesi Oy
j. Jussi Kytömäki kasvatus- ja opetuslautakunta

 

 

Kaupunginvaltuusto 13.06.2022 § 58  

322/00.03.00/2022  

 

Liite  Arviointikertomus 2021

 

Tarkastuslautakunta ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto käsittelee ja merkitsee tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2021.

 

Päätös Hyväksyttiin.