Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 208


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 208  

    

 

 

Kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on toimielimen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään yli puolet jäsenistä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska avasi kokouksen ja totesi, että paikalla oli 10 jäsentä, joten kaupunginhallitus oli yhtä vaille täysilukuinen. Lisäksi paikalla olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä 1., 2. ja 3. varapuheenjohtaja. Viranhaltijoista paikalla oli kaupunginjohtaja, joka toimi esittelijänä ja hallintopäällikkö, joka toimi pöytäkirjanpitäjänä.

 

 Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.