Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 70



 

Sopimus seudullisen kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelusta

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.06.2022 § 70  

494/01.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

 Tampereen kaupunkiseudun kunnat (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi) ovat sopineet seudullisesti yhteisiin kasvatus- ja opetusalan strategisiin kehittämistarpeisiin vastaavan toimintamallin (Osake) perustamisesta vuonna 2016.

 

 Palvelun kohderyhmiä ovat varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen henkilöstö, mukaan lukien oppilaitoksissa toimiva vapaa-aikahenkilöstö. Toiminnan lähtökohtia ovat kustannustehokkuus, laatu, tasa-arvo sekä osaamisen hallinta ja ennakointi.

 

 Hallintomallina on vastuukuntamalli. Vastuukuntana toimii Lempäälän kunta.

 Nykyinen sopismuskausi päättyy 31.12.2022. Kaupunkiseudun kunnat ovat sopineet, että Lempäälä jatkaa vastuukuntana toistaiseksi.

 

 Kehittämispalveluiden yksityiskohtaisempi toteuttaminen sovitaan vuosittain yhdessä laadittavan toimintasuunnitelman ja budjetin mukaisesti. Osakkeen toimintaa ohjaavat kuntien ao. henkilöstöstä kootut teemaryhmät sekä kaupunkiseudun hyvinvointipalvelujen työryhmä.

 

 Osakkeen kuntakohtaiset maksuosuudet määrittyvät kunkin kunnan 0-19-vuotiaiden asukkaiden lukumäärän perusteella. Ylöjärven vuotuinen maksuosuus on n. 37 000 €. Tällä summalla voidaan kattaa suuri osa kasvatus- ja opetushenkilöstön vuotuisesta täydennyskoulutustarpeesta.

 

Oheismateriaali - sopimus seudullisen kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelusta

 

Lisätiedot Matti Hursti, puh. 050 680 67, matti.hursti@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä sopimuksen oheismateriaalin mukaisena.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 

 Jenni Mäkinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.37.