Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 62


 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan elokuun kokouksen ajankohdan muuttaminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.05.2022 § 62  

524/00.01.02/2021  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan elokuun kokouspäiväksi on

päätetty ti 30.8.2022.

 

Kokouspäivää tulee kuitenkin aikaistaa vuoden 2022 muutostalousarvion

uuden käsittelyaikataulun takia.

 

Kun huomioon otetaan muiden toimielinten kokoukset,

uudeksi kokouspäiväksi sopivin vaihtoehto on ke 24.8.2022.

 

Tässä yhteydessä on hyvä keskustella myös koronaepidemian takia

peruuntuneen kasvatus- ja opetuslautakunnan seminaarin järjestämisestä.

Mikäli seminaari halutaan järjestää, mahdollisia ajankohtia voisivat olla

11.-12.8. tai 8.-9.9.2022. Jos seminaari päätetään pitää elokuussa,

voidaan 24.8. kokous pitää tämän seminaarin yhteydessä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää elokuun kokouspäivästä ja

 mahdollisen seminaarin ajankohdasta.

 

Päätös Hyväksyttiin. Kokouksen uusi ajankohta on ke 24.8.2022. Seminaari järjestetään to-pe 8.-9.9.2022.