Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.05.2022/Pykälä 59


 

Ylöjärven Kirkonseudun korttelin 155 sekä eteläpuoleisen Leijapuiston asemakaavan muutos (Prisma) / Ehdotus / kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.05.2022 § 59  

541/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Ylöjärven kaupungin kaavoitus pyytää kasvatus- ja opetuslautakunnan lausuntoa ko. kohteeseen.  Kaavahankkeesta järjestetyn yleisötilaisuuden ja muun palautteen pohjalta ehdotusvaiheen kaava-aineistossa selvitettiin ja tarkistettiin erityisesti meluun, kaupunkikuvaan, ilmastotavoitteisiin ja liikenteeseen liittyviä seikkoja. Meluselvitys laadittiin ehdotusvaiheeseen edettäessä.

 

Asemakaavamuutoksen aluerajausta on ehdotusvaiheen kaavakartalle muutettu seuraavasti: Leijatien ja Oksasentien liittymän kohdalla kaavamuutosaluetta on laajennettu länteen siten, että koko kiertoliittymän vaatima ala on mukana suunnittelualueessa. Laajennusalueelle ei kohdistu muutostarpeita, vaan se säilyy katualueena. Oksasentie päätteen ja Kuruntien välistä virkistysaluetta on otettu mukaan kaavaan kevyen liikenteen yhteyksien järjestämiseksi.

 

Kaava on nähtävillä 27.4. - 27.5.2022 välisen ajan Ylöjärven kaupungin kotisivuilla www.ylojarvi.fi/kaavoitus (Kaavoitus/nähtävillä olevat kaavat) sekä kaupungintalon alulassa (Kuruntie 14).

 

Ehdotettu asemakaavan muutos ei ole ristiriidassa sen suhteen, mitä

kasvatus- ja opetuslautakunta on asiasta aikaisemmin lausunut. Hanke

ei rajaa Ylöjärven monitoimitalo-hankkeen suunnittelua kirjastotalo Leijan

viereen.

 

Lisätiedot Matti Hursti, puh. 050 680 67, matti.hursti@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole

 Leijapuiston asemakaavan muutosehdotukseen huomautettavaa. Erityinen huomio tulee kiinnittää liikenteen sujuvuuteen vanhalla Kuruntiellä.

 

Päätös Hyväksyttiin.