Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 49


 

Valtuustoaloite defibrillaattoreiden hankkimiseksi yleisiin tiloihin

 

Perusturvalautakunta 14.06.2022 § 49  

380/06.00.00/2022  

 "Elvytyksen Käypä hoito -suositus on vuodesta 2005 alkaen suosittanut maallikkokäyttöön tarkoitettujen defibrillaattoreiden eli sydäniskureiden hankintaa yleisiin tiloihin ja defibrillaatioviiveen minimoimista. Ylöjärven kaupungilla on osassa toimipisteitä defibrillaattoreita. Näitä ovat mm. Kaupungintalo, urheilutalo ja tekninen varikko. Lisäksi sydäniskurirekisterin mukaan niitä on myös kiitettävästi ylöjärveläisissä kaupoissa ja muissa yrityksissä.

 

 Maallikkokäyttöön tarkoitettu defibrillaattori, sydäniskuri, lyhentää hoidon aloittamisen viivettä. Mitä aikaisemmassa vaiheessa, jo ennen ensihoidon paikalle tuloa, päästään aloittamaan elvytyksessä defibrillaattorin käyttö, nousee potilaan selviytymismahdollisuudet huomattavasti. Säästyneen ihmishengen lisäksi tämä säästää tehohoidon ja kuntoutuksen resursseja ja täten myös rahaa. Yhden defibrillaattorin hinta vastaa yhtä tehohoitopäivää.

 

 Defibrillaattoreita tulisi olla helposti ja nopeasti saatavilla keskeisillä paikoilla ja olla listattuna sydäniskurirekisterissä, josta hätäkeskus ja sen 112 -sovellus pystyy opastamaan niiden hakemiseen.

 

 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää että Ylöjärven kaupunki hankkii defibrillaattorit kouluihin ja niihin kaupungin tiloihin joissa sitä ei vielä ole. Defibrillaattorit on sijoitettava helposti saavutettaviin paikkoihin. Koulut sijaitsevat usein keskeisellä paikalla ja niissä on usein koulupäivän lisäksi käyttäjiä myös iltaisin.

 

 Kouluihin sijoitettujen maallikkokäyttöön tarkoitettujen defibrillaattoreiden myötä Ylöjärvelle muodostuisi varsin kattava verkosto defibrillaattoreita. Defibrillaattoreiden sijainnista tulisi myös aina tiedottaa lähiseudun asukkaita ja lisätä ne sydäniskurirekisteriin.

 

 Otetaan tavoitteeksi että jokaisessa kaupungin toimipisteessä olisi defibrillaattori, mutta niitä ei koskaan tarvittaisi.

 

 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä"

 

Päätös  Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

  -----

 

KAUPHALL 14.12.2020 § 367

 

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös  Hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että aloite lähetetään lausunnolle myös perusturvalautakunnalle ja hyvinvointikoordinaattorille.

  -----

 

TEKLTK 17.02.2021 § 52 

Vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi

 

 Defibrillaattoreita on jo hankittu valtuustoaloitteessa mai­nit­tui­hin kaupungin omistamiin ja hallinnoimiin kiinteistöihin ku­ten esimerkiksi kaupungintalolle, Ylöjärven urheilutalolle (2kpl) ja varikolle. Seuraavana hankintavuorossa voisivat ol­la kaupungin keskeiset kiinteistöt kuten kirjastot, koulut, suu­rim­mat päiväkodit sekä muut hallinnon tilat. Kouluille mah­dol­li­ses­ti sijoitettavien laitteiden asennuksesta ja lait­teen sijoituksesta pitää ensin neuvotella yhdessä käyttäjien kans­sa.

 

 Defibrillaattorien hankinnasta syntyvät kustannukset tulisi koh­den­tua eri käyttäjätoimialoille. Hankinnan laajuudesta joh­tuen se vaatii erillisen kilpailutuksen. Laajempana han­kin­ta­ko­ko­nai­suu­te­na/ useamman laitteen hankintana tämä tu­lee huomioida vuoden 2022 talousarvion laatimisen yh­tey­des­sä.

 

Lisätiedot Vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi p.050 466 5860, juk­ka.nurmi@ylojarvi.fi

 

Vs. kaupunkirakennejohtajan ehdotus:

 

 Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lau­sun­non hyvinvointikoordinaattorille, pe­rus­tur­va­lau­ta­kun­nal­le ja edelleen kaupunginhallitukselle vastauksena val­tuus­to­aloit­tee­seen defibrillaattoreiden hankkimiseksi yleisiin ti­loi­hin koskevassa asiassa.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

Perusturvalautakunta 14.06.2022

 

Valmistelija Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti

  

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Ylöjärven kaupunki hankkii defibrillaattorit kouluihin ja niihin kaupungin tiloihin, joissa sitä ei vielä ole. Defibrillaattoreiden hankinta aloitteessa eritettyihin tiloihin on kannatettavaa. Kuten vs. kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmen vastauksesta käy ilmi, kaupungissa on toimittu aloitteen esittämällä tavalla ja defibrillaattoreita on jo hankittu kaupungin julkisiin tiloihin. Suurimpiin kouluihin, joiden liikuntasaleja käytetään iltaisin ja viikonloppuihin harrastetoimintaan, olisi myös kannatettavaa hankkia defibrillaattorit, kuten Jukka Nurmen vastauksesta myös käy ilmi.

Perusturvalautakunta kannattaa, että mahdollisesti vielä hankkimatta olevat defibrillaattorit pyrittäisiin hankimaan kuluvan vuoden aikana.

 

Hyvinvointikoordinaattorin Anna Kosken lausunto 16.3.2021:

 

"Defibrillaattorin eli sydäniskurin käytöstä on kiistatonta etua äkillisestä sydänpysähdyksestä elvyttämisessä. Laitteen avulla elvytettävän hengissä selviämisen ja toipumisen ennustetta voidaan parantaa huomattavasti. Sydäniskuri on turvallinen apuväline maallikon käytettäväksi.

 

Defibrillaattorit kartalla näyttävä Defi.fi-palvelu osoittaa, että Ylöjärvellä laitteiden sijainnit keskittyvät kaupungin eteläosaan. Kurussa laitteita on kaksi ja Viljakkalassa ei yhtään. Uusien laitteiden hankinnassa ja niiden sijoittamisessa tuleekin ottaa huomioon alueellinen kattavuus sekä mahdollisten käyttäjien määrä. 

 

Defibrillaattoreiden sijoittamisen kannalta kaupungin vilkkaimmin käytetyt kiinteistöt kuten koulut ovat perusteltuja kohteita. Laitteiden sijoittaminen näkyvälle paikalle on tärkeää, ja on suositeltavaa käyttää niiden merkitsemisessä virallisen sydäniskurin tunnusta. Laitteiden haltijana kaupungin tulee huolehtia niiden toimintakunnosta, rekisteröinnistä defi.fi-palveluun ja siitä, että tiedot rekisterissä ovat ajantasaiset.

 

Vain käyttöönotetusta defibrillattorista on hyötyä elvytettävän hengen pelastamisessa. Siksi huomion kiinnittäminen väestön tiedottamiseen defibrillaattorien sijainneista ja niiden käytöstä on tärkeää."

 

 

Esittelijä Terveys- ja sosiaalijohtaja

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon kaupunginhallitukselle vastauksena valtuustoaloitteeseen defibrillaattoreiden hakkimiseksi kaupungin yleisiin tiloihin.

 

Päätös Keskustelun kuluessa esittelijä täydensi päätösesitystään siten, että hyvinvointikoordinaattin lausunnossaan esiin tuomat seikat ovat tärkeitä ja kannatettavia.

 ----

 Keskustelun jälkeen perusturvalautakunta hyväksyi täydennetyn päätösehdotuksen.

 ----