Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 47


 

Pirkanmaan RRP-hanke - sopimusluonnos

 

Perusturvalautakunta 14.06.2022 § 47  

76/00.01.05/2022  

 

 

Valmistelija Hanketyöntekijä Outi Ilomäki

 

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt 25.4.2022 tehdyllä päätöksellä Pirkanmaan sairaanhoitopiirille hankeavustuksena yhteensä 1 868 000 euroa Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu)-hankkeen toteuttamiseen. Valtionavustus on tarkoitettu käytettäväksi aikavälillä 1.1.2022-31.12.2022. Avustus on tietyin edellytyksin käytettävissä myös päätöksen ehdoissa tarkemmin määriteltyihin hankkeen raportointiin liittyviin kustannuksiin aikavälillä 1.1.2023-30.4.2023.

 

Pirkanmaalla hankkeen osatoteuttajia ovat kaikki Pirkanmaan kunnat / yhteistoiminta-alueet.

 

Hoppu-hankkeen keskeisimpinä kohderyhminä ovat tällä hetkellä palvelun käyttäjät, joilla on tuen tarpeita monella eri palvelualueella tai vaara jäädä palvelujen ulkopuolelle. Ensisijaiset kohderyhmät ovat:

 

. Nuoret tai nuoret aikuiset, joilla on tunnistettuja tai vielä tunnistamattomia päihde- tai mielenterveyshäiriöitä.

. Moninaisen tuen tarpeessa olevat palvelujen käyttäjät, joiden hoitovelka on lisääntynyt koronan takia tai ovat haavoittuvampia koronasta huolimatta.

. Ikääntyneet, joilla on toimintakykyynsä liittyvää tuen, hoidon tai kuntoutuksen tarvetta.

 

Pirkanmaan Hoppu-hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan kokonaisuudessaan koko alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuuden parantamista, hoidontarpeen arvioinnin ja hoitoon pääsyn nopeuttamista sekä kustannusten nousun hillintää. Hoppu-hanke toteutetaan osin samanaikaisesti Pirkanmaan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus kehittämisohjelman PirSOTE ja PirKoti -hankkeiden, PirKATI (Pirkanmaa - kotona asumisen teknologiat ikäihmisille) -hankkeen sekä ICT-muutosohjelman kanssa. Hanke tukee kehittämisen pitkäjänteistä toimeenpanoa ja se kytkeytyy edellä mainittuihin kehittämishankkeisiin.

 

Hankevuoden 2022 tavoitteena on:

 

. Laajentaa, syventää ja juurruttaa aikaisempaa asiakkaan digitaalista tieto- ja palvelutuotantoa kohti hyvinvointialuetta.

. Saada samantasoinen kansalaisen digitaalinen tieto- ja palvelutuotanto kaikkiin kuntiin teknologisilta ratkaisuiltaan.

. Purkaa erilaisten digitaalisten ratkaisujen avulla koronapandemiasta johtuvaa asiakkaan hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa.

 

Hoppu-hankkeen hallinnoijana toimii Pirkanmaan sairaanhoitopiiri vuoden 2022 loppuun saakka. Vuoden 2023 alusta hankehallinnointi siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekee kunkin osatoteuttajan kanssa sopimuksen valtionavustuksen siirtämisestä ja käytön ehdoista.

 

Ylöjärven kaupunki osallistuu hankkeeseen osatoteuttajana ja toimeenpanosuunnitelman mukaisesti toteuttaa kokeilujakson digitaalisten palvelujen käyttöönotosta. Kokeilujakson tarkoituksena on vahvistaa chat- ja videovastaanottojen käyttöä osana sote-keskuksen palvelutarjontaa sekä kuvata palvelupolku digitaalisesti sote-keskuksessa asioiville. Toiminta-aika on kesäkuu-joulukuu 2022.

 

Oheismateriaalit

-          Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu)

-          Hankesuunnitelma

-          Sopimus Pirkanmaan kestävän kasvun ohjelman hankkeen valtionavustuksen siirrosta Pirkanmaan sairaanhotopiirin ja Ylöjärven kaupungin välillä

-          STM päätös 25.4.2022 valtionavustuksen myöntäminen Suomen kestävän kasvun ohjelman hankkeelle vuonna 2022

-          Delegoitava avustus kunnittain

-          Suomen kestävän kasvun ohjelma Hankeohje 2022

 

Esittelijä Terveys- ja sosiaalijohtaja

 

Päätösehdotus Perusturvalautakunta hyväksyy Ylöjärven kaupungin osallistumisen Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu) -hankkeeseen.

 

Päätös Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin.

 ----