Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 76


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Ympäristölautakunta 18.05.2022 § 76  

    

 

 

Ympäristölautakunnan kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on lautakunnan päättämällä tavalla toimitettu ympäristölautakunnan jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet lautakunnan jäsenistä. Päätösvaltaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään kuusi lautakunnan jäsentä.

 

Lisäksi ympäristölautakunta toteaa johtavan rakennustarkastajan Johanna Venäläisen aloittaneen virassaan sekä hänen läsnäolo- ja puheoikeutensa ympäristölautakunnan kokouksiin.

 

Päätös Pöytäkirjanpitäjä totesi kokouksen osallistujat. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin aloittaneen johtavan rakennustarkastajan läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksiin.