Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturvalautakunta
Pöytäkirja 03.05.2022/Pykälä 37


 

Maankäytön palvelujen ja suunnittelun toteutusohjelma MAPSTO 2023-2027/ I käsittely /Perusturvalautakunnan lausunto

 

Perusturvalautakunta 03.05.2022 § 37  

533/00.01.02/2021  

 

Valmistelija Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti

 

Maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelman 2023 - 2027 valmistelu on käynnistymässä. Lähtökohtana on voimassa oleva MAPSTO 2022 -2026.

 

MAPSTO-asiakirjasta päätettäessä kaupunginvaltuustossa:

-            Päätetään: kaavoitusohjelma ja tavoitteellinen tonttienluovutusohjelma 2023 - 2027.

-            Kuvataan tiedoksi: Investoinnit 2023-2027 ja palveluverkko. Investointeihin liittyvä päätöksenteko tapahtuu virallisesti talousarvion ja taloussuunnitelman päätöksenteon yhteydessä. Myös palveluverkkoon tehtävät muutokset päätetään talousarvion yhteydessä tai muutoin erikseen.

-            Huom! Vaikka investointeihin liittyvä päätöksenteko vuosille 2023-2027 tapahtuukin kaupunginvaltuustossa talousarviosta ja taloussuunnitelmasta päätettäessä, investointien käytännön valmistelu toteutetaan MAPSTO-prosessin yhteydessä, jotta investointien synkronointi varmistetaan kaavoitusohjelman ja tonttienluovutusohjelman kanssa. Perusturvan toiminnot siirtyvät v.2023 alusta alkaen hyvinvointialueelle

 

MAPSTO-asiakirjan valmistelua koordinoi tekniikka- ja ympäristöosasto. Tekniikka- ja ympäristöosasto pyytää lautakuntia ja kaupunkikonserniin kuuluvia Ylöjärven Vesi Oy:tä ja Ylöjärven Yrityspalvelut Oy:tä 6.5.2022 mennessä toimittamaan vs. kaupunkirakennejohtajalle lausunnon, joka sisältää vuosien 2023-2027 (pohjana voimassa oleva MAPSTO 2022-2026):

 

-          investointitarpeet ja - ehdotukset perusteluineen (Ylöjärven Vesi Oy:n osalta tieto kaupungin kanssa toteutettavista yhteishankkeista),

-          tiedossa olevat muutokset toimialan palveluverkkoon,

-          ehdotukset kaavoitusohjelmaan perusteluineen ja

-          muut huomiot ja esitykset koskien MAPSTO-asiakirjaa

 

Toisen kerran toimielimet osallistuvat MAPSTO-valmisteluprosessiin elo-syyskuussa 2022, jolloin ne antavat lausuntonsa MAPSTO-asiakirjaluonnoksen pohjalta. Lopullinen MAPSTO-asiakirja valmistellaan syksyllä päätettäväksi kaupunginvaltuustolle synkronoituna talousarvioehdotuksen kanssa.

 

Alkavan valmistelun osalta huomioon tulee ottaa seuraavat seikat:

-    uuden päivitetyn kaupunkistrategian linjaukset ja keskustan kehittämishankkeen yhteydessä tehdyt kehittämisehdotukset

-    rakennuksiin, liikenneväyliin ja yleisten alueiden infraan liittyen tehdyt korjausvelkaselvitykset

-          päiväkotien ja koulujen palveluverkkoselvitys 8/2021

-          Sote-uudistus voimaan v.2023 alusta lukien

Alustava MAPSTO-valmistelu-aikataulu

-       valmistelun käynnistys ja tiedotus 8.3.2022 (tämä kirje/lausuntopyyntö)

-       1. lausunnot 6.5.2022 mennessä (2022-2026 version pohjalta)

-                      valmistelu 9.5-12.8.2022, MAPSTO-luonnos

-                      2. lausunnot ja kuntalaiskuuleminen 30.9.2022 mennessä, (luonnoksen pohjalta)

-                      valmistelu 3.10.2022 - 28.10.2022, asiakirja

-                      MAPSTO-asiakirja-ehdotus, 1. käsittely KH 24.10.2022

-                      MAPSTO-asiakirja-ehdotus, 2. käsittely KH 31.10.2022

-                      MAPSTO-asiakirja päätös valtuusto 14.11.2022

-                      julkisiin karttoihin vienti yms. tiedotus 15.11-31.12.2022

Terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti

 MAPSTO-asiakirjan  vuosille 2023-2027 valmistelu poikkeaa perusturvan osalta aiemmasta tilanteesta 1.1.2023 aloittavan  hyvinvointialueen vuoksi. Hyvinvointialue tulee vuokraamaan nykyiset sote-kiinteistöt ja toimipisteet käyttöönsä vähintään kolmeksi vuodeksi + yhden vuoden optio. Näin ollen toimipiste- ja toimitilaverkkoon ei tulle tänä aikana muutoksia. Perusturvan kiinteistö tulee poistumaan käytöstä vuoden 2022 loppuun mennessä. Perusturvakeskuksesta perhepalvelut ja perheiden sosiaalityö  siirtyvät Rinteen päiväkodin viereiselle tontille pystytettävään siirtokelpoiseen rakennukseen ja se saadaan käyttöön elokuun loppuun mennessä. Vammaispalvelulle saadaan uusi esteetön tila Soppeensydämen kiinteistön 2. kerroksesta. Vammaispalveluyksikkö pääsee muuttamaan sinne kesäkuussa. Lehmusvuoren perintörahalla kustannettava ikäihmisten kuntopolku rakentuu myös tulevan kesän aikana Kurussa Virastotien vasemmalla puolella olevalle alueelle (Kehräslahti).
 

Perusturvalautakunta voi pyyntökirjeen mukaan antaa kommenttejaan MAPSTO-asiakirjaan ottaen huomioon seuraavat seikat:
 

-                           uuden päivitetyn kaupunkistrategian linjaukset ja keskustan kehittämishankkeen yhteydessä tehdyt kehittämisehdotukset rakennuksiin, liikenneväyliin ja yleisten alueiden infraan liittyen tehdyt korjausvelkaselvitykset

-                           päiväkotien ja koulujen palveluverkkoselvityksen 8/2021

-                           Sote-uudistus astuu voimaan v.2023 alusta lukien

 

Oheismateriaalit - MAPSTO 2022-2026 asiakirja liitteineen sekä Kurun ikäihmisten kuntopolku

 

Esittelijä Terveys- ja sosiaalijohtaja

 

Päätösehdotus ehdottaa, että perusturvalautakunta käy keskustelun MAPSTO- asiakirjasta vuosille 2022-2026 ja käydyn keskustelun perusteella laaditaan vastaus 1. lausuntopyyntöön ja se toimitetaan 6.5.2022 mennessä  tekniselle osastolle.               

Päätös Keskustelun kuluessa perusturvalautakunta nosti seuraavia asioita vastauksenaan lausunnoksi MAPSTO-asiakirjaan: 

- Kurun terveyskeskuksen jatkokäyttö tulee selvittää

- Y-tonttien huomioiminen Teivo-Mäkkylän alueelle. Samoin kannatettiin monimuotoisten asumisratkaisujen rakentumista, jossa huomioidaan yhteisöllinen asuminen,  esimerkkinä nykyinen "Emminkammari" 

----