Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.04.2022/Pykälä 47



 

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon tarkistaminen 1.8.2022 lähtien sekä varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan kuntakohtaisen osion hyväksyminen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.04.2022 § 47  

317/02.05.00/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä tuli voimaan 1.8.2009. Lailla pyritään monipuolistamaan, tehostamaan ja joustavoittamaan palvelutuotantoa. Kunnalla on oikeus päättää, minkä palvelun järjestämiseksi palveluseteliä voidaan käyttää. Kunta myös hyväksyy ne palveluntuottajat, joiden palvelujen maksamiseen kunnan antamaa palveluseteliä voidaan käyttää.

 

Tampereen kaupunkiseudulla on laadittu yhteinen palvelusetelisääntökirja vuodesta 2013. Se on koostunut yleisestä osasta, joka on kuntien yhteinen ja erityisestä osasta, joka on kuntakohtainen. Kuntakohtainen osio sisältää palvelusetelin arvon ja muut kuntakohtaisesti määriteltävät asiat. Sääntökirjan mukaan palvelusetelin arvo tarkistetaan aina parillisen vuoden keväällä 30.4. mennessä ja tähän yhteyteen on ajoittunut myös sääntökirjan päivitystyö.             

Palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä.

Yli kolmevuotiaan lapsen palvelusetelin arvoksi tulee indeksitarkastuksen jälkeen 1.8.2022 alkaen 862 € / kk ja alle kolmevuotiaan lapsen palvelusetelin arvoksi 1302 € / kk. Seuraava palvelusetelin arvon tarkistus tehdään keväällä 2024.

 

On tärkeää sekä perheiden että palvelutuottajien näkökulmasta, että koko seutukunnalla on samansuuruinen palveluseteli ja yhteinen sääntökirja. Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan päivitystä on valmisteltu yhdessä Pirkkalan, Ylöjärven, Nokian, Kangasalan, Lempäälän, Oriveden ja Vesilahden kuntien kanssa. Tampereen kaupunkiseudun Hyvinvointipalvelujen työryhmä on kokouksessaan 31.3.2022 hyväksynyt omalta osaltaan palvelusetelisääntökirjan uudistetun version ja palvelusetelien arvot sekä todennut, että palvelusetelisääntökirja tulee hyväksyä seudun kuntien lautakunnissa huhtikuun aikana.

 

Oheismateriaali  - Varhaiskasvatuksen palvelusetelipalvelujen tuottaminen Sääntökirjan kuntakohtainen osa, Ylöjärvi

 

Lisätiedot  Kirsi Lahtinen, p. 050 596 9081, kirsi.lahtinen@ylojarvi.fi 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvon 862 € / kk ja alle kolmevuotiaan lapsen palvelusetelin arvon 1302 € / kk 1.8.2022 alkaen. 

 

Päätös Hyväksyttiin.