Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 107


 

Nuoriso-ohjaajan vakanssin muuttaminen erityisnuorisotyöntekijän vakanssiksi nuorisopalveluissa

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 107  

27/01.01.00/2022  

Nuorisopalveluissa on työntekijöitä neljällä eri nimikkeellä: nuoriso-ohjaaja, erityisnuorisotyöntekijä, nuorisotyöntekijä ja kouluyhteisöohjaaja. Tämä nimikkeen muutos koskee nuoriso-ohjaajan vakanssin muuttamista erityisnuorisotyöntekijäksi. Ko. nuoriso-ohjaajan vakanssin vastuualue on ollut digitaalinen- ja liikkuva nuorisotyö. Vakanssi on ollut tyhjänä 10.1.2022 alkaen ja vastuualuekokonaisuudesta tällaisenaan halutaan luopua.

 

Rundi -matkailuauton myötä työmäärä liikkuvassa nuorisotyössä on kasvanut. Kesäkuussa 2022 nuorisopalveluissa aukeaa talousarvion mukaisesti vakanssi, jossa vastuualueena on liikkuva nuorisotyö. Tällä hetkellä Rundista vastaava työntekijä on hankerahoituksella toukokuun loppuun asti.

 

Digitaalisen nuorisotyön vastuualue on ollut nuorisopalveluissa vuodesta 2018. Digitaalinen nuorisotyö on vakiintunut nuorisopalveluissa niin, että sitä toteutetaan jo itsessään kaikkien työmuotojen sisällä. Digitaalisen nuorisotyön laajentamiseen ei ole resursseja (mm. olosuhteet tilojen puolesta sekä verkkoyhteydet). Suurin kysyntä verkossa tehtävään nuorisotyöhön ollut pääasiassa vain koronan tuomien sulkujen johdosta esim. Discord -palvelimessa. Valmiudet siirtyä tarvittaessa taas verkkoon on olemassa ilman digitaalisesta nuorisotyöstä vastaavaa ohjaajaa.

 

Erityisnuorisotyön tarve on viime vuosina selvästi kasvanut. Erityisnuorisotyössä kohderyhmänä on erityistä tukea tarvitsevat nuoret joko yksilöinä tai pienryhmissä. Yhteistyö verkostojen kanssa on tärkeää ja oleellista, koska erityisnuorisotyöhön ohjautuu nuoria muista palveluista. Viimeisen puolen vuoden aikana on tarkistettu mm. yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa ja jo toimivan Näppihaukka -toimintamallin suhteen päätettiin laajentaa ensipuhutuksiin laajemmin, koska vaikutukset ovat olleet positiivisia. Lisäksi on aloitettu yhteistyö Nuorten intensiiviyksikkö Navin kanssa. Nuorisopalveluiden sisällä on myös tiivistetty yhteistyötä kouluyhteisöohjaajien kanssa ja nuorisotiloilla vierailuja erityisnuorisotyön toimesta pyritään lisäämään. Uuden erityisnuorisotyöntekijän on tarkoitus olla viikoittain mukana Rundi -matkailuautossa työparina tuomassa erityisnuorisotyön työotetta mukaan liikkuvaan nuorisotyöhön.

 

Nuorten yksinäisyyden tunne sekä ahdistuneisuuden ja masennuksen tunteet ovat olleet kasvussa nuorten kanssa toimivien ammattilaisten kokemuksen ja kouluterveyskyselynkin mukaan. Erityisnuorisotyöntekijöiden osaaminen on hyvä tapa vastata näihin haasteisiin ennaltaehkäisevästi, mutta myös osaksi korjaavin työottein.

 

Nuoriso-ohjaajan palkka määräytyy 02VAP050 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 2, 2245,21€. Erityisnuorisotyöntekijän palkka määräytyy 02VAP050 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 1, joka on tällä hetkellä 2280,97 €. Nimikemuutoksen vuoksi vakanssin vuosittainen lisäpalkkakustannus on noin +540€.

Esitetään, että nuoriso-ohjaajan vakanssi 08427015 muutetaan erityisnuorisotyöntekijän vakanssiksi 4.4.2022 alkaen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää  

1. muuttaa nuoriso-ohjaajan vakanssi 08427015 erityisnuorisotyöntekijän vakanssiksi 4.4.2022 alkaen ja

2. että erityisnuorisotyöntekijän palkka määräytyy 02VAP050 hinnoittelutunnuksen mukaisesti tva-tasolle 1, joka on tällä hetkellä 2280,97 €.

 

Päätös Hyväksyttiin.